maanantai 19. helmikuuta 2018

Taru Sormusten Herrasta / Turun Kaupunginteatteri

Taru Sormusten Herrasta / Turun Kaupunginteatterin päänäyttämö

Suomen kantaesitys 15.2. 2018, kesto noin 4h (kaksi väliaikaa)

Teksti J.R.R. Tolkien
Dramatisointi Sami Keski-Vähälä
Ohjaus Mikko Kouki
Koreografia ja apulaisohjaus Oula Kitti
Lavastus Teemu Loikas
Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava
Valosuunnittelu Janne Teivainen
Äänisuunnittelu ja uudet sävellykset Iiro Laakso
Naamioinnin ja örkkimaskien suunnittelu ja toteutus Minna Pilvinen
Pyrotekniikan suunnittelu Tero Aalto
Projisoinnit Sanna Malkavaara

Rooleissa : Stefan Karlsson, Hannes Suominen, Anna Victoria Eriksson, Mika Kujala, Markus Järvenpää, Kirsi Tarvainen, Teemu Aromaa, Markus Riuttu, Miska Kaukonen, Markus Ilkka Uolevi, Antti Kyllönen, Olli Rahkonen, Jonas Saari, Petri Rajala, Valtteri Roiha, Jenni Kitti, Jaakko Hutchings, Iiro Heikkilä, Pekka Laamanen, Jesse Liskola, Vilja Parkkinen ja Sakari Saikkonen sekä lisäksi ääninä Mikko Kouki ja Heikki Nousiainen


 On syytä mainita tähän alkuun, etten ole mikään Tolkien-asiantuntija enkä ole koskaan lukenut riviäkään Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta kirjan muodossa (tarkoitus on kyllä ollut, mutta vielä ei ole ollut sen aika). Omat kokemukseni rajoittuvat Peter Jacksonin ohjaamiin elokuviin, Lontoossa vuonna 2007 näkemääni LOTR-musikaaliin (josta en muista muuta kuin Klonkun ja väliajalla yleisön joukkoon soluttautuneet karmaisevat örkit pelottelemassa katsojia, ja jäihän muistoksi käsiohjelma ja jääkaappimagneetti), muutamia vuosia sitten Hämeenlinnan Teatterissa nähtyyn sangen pienimuotoiseen mutta yllättävän onnistuneeseen vappuspesiaaliin (mukana oli hahmoja ja Toni Edelmannin lauluja, jotka oli tehty Ryhmäteatterin Suomenlinnan kesäversiota varten 80-luvun puolivälissä). Niin, ja koskapa en ole pituudella pilattu, oma elämäni on koostunut erinäisistä hobittihetkistä etenkin pitkien kanssaihmisten seurassa.

 Että tältä pohjalta. Olin vähän vahingossakin jättänyt kalenteriini parin viikon totaalisen teatterireissupaussin, halusin kaiketi viritellä kunnon kierrokset ja ennakkokutinat ennen kovasti odotettua esitystä ja ilmassa oli pientä ylilatautumista havaittavissa. "Ai ettäääää!" ja kämmenien yhteenhierontaa olin harrastanut kotosalla päiväkausia ennen reissua siihen malliin, että isäntää jo vähän kyllästytti touhuni. Jouduin vielä lähtemään matkaan suoraan töistä lauantaina, ja sattui vielä hassu tapaus siinä aamupäivällä. Olen töissä kaupassa ja kuski saapui kuorman kanssa. Yksi kärry oli hänen tiellään varaston käytävällä ja kaveri tuumasi kovaan ääneen, jotta "Vai että kärrynmokoma meinaat, että YOU SHALL NOT PASS!" Naurultani toivuttuani kerroin, mihin olen työvuoron jälkeen matkalla ja siitähän se juttu sitten lähti lentoon. Jäin muina hobitteina taistelemaan makkara-armeijaa vastaan ja tummapartainen Gandalf poistui paikalta (palatakseen sitten jossain kääntessä uudestaan).

Tässä poseerataan aulan ison julisteen edessä... 

 Turussa olimme sen verran hyvissä ajoin, että ehdimme rauhassa nautiskelemaan yleisölämpiössä hienot ja maukkaat Sormus-leivokset sekä hankkimaan ala-aulassa myynnissä olevat t-paidat ja kangaskassit, joista jälkimmäisiä on kotona nurkat täynnä mutta hei, ei yhtään Taru Sormusten Herrasta -kassia! "Ai että!" ja "Ihan kohta mennään!" kävi mielessä kymmeniä kertoja, onnistuin jotenkuten hillitsemään itseni - katselin kylläkin minuutin välein kelloa ja täytyy sanoa, että melkoista sisäistä teputusta oli se odottaminen! Tuli vahva tunne siitä, miltä lapsista tuntuu odottaa joulupukkia tasan tiettyyn kellonaikaan. Esirippu pysyi tiiviisti alhaalla ja jouduin fiilistelemään valtavaa sormuksen puolikaarta näyttämön ympärillä (ja takanani istuvan mainion jätkäporukan levotonta murrepitoista pulinaa tulevasta mahdollisesta spektaakkelista).

 Ja sitten se taas tapahtui! Valot salissa himmentyivät, esirippu nousi hitaasti, musiikki alkoi virittää tunnelmaan ... ja suunnaton aaltomainen hyvänolontunne lähti hiipimään varpaista ylös ja pala nousi kurkkuun. Tässä sitä taas mennään, ilmassa on taikaa. Tuo tunne onneksi nappaa kiinni säännöllisin väliajoin vieläkin, ja voi kuulkaa se on parasta! Ajantaju katosi täysin (ja ympäröivä maailma), ja esitys nappasi otteeseensa heti alkusekunneista lähtien. Kaikki oli tässä ja nyt. Jotain tämän esityksen vaikuttavuudesta kertoo sekin, että muutamaan otteeseen minua itketti aivan älyttömän paljon kun tajusin, etten tule varmaan ikinä näkemään enää mitään näin hienoa ja vaikka tulisin uudestaankin katsomaan, sama tunne ei tule enää koskaan toistumaan. Ainutlaatuinen kokemus.

 Valtaisaa eeposta on lyhennetty ja tiivistetty roimalla kädellä, tosifanit jäänevät kaipaamaan tiettyjä kohtauksia, paikkoja ja henkilöitä. Kaltaiselleni noviisille tämä versio toimi kuitenkin erinomaisesti ja tulipa tutuksi muutama uusikin hahmo, kuten mainio Tom Bombadil (Olli Rahkonen, Bombadilin Tomppa on muuten hauska lausua useaan kertaan ääneen, kokeilkaapas!), joka ei sormuksesta välittänyt tuon taivaallista, vaikka sai sen hypisteltäväkseen.

Tomppa ja hobitit 

 Jaa itse tarinasta jotain? Tässä mahdollisimman lyhyt versio : hobitti Frodo (Stefan Karlsson) saa tärkeän mutta erittäin vaarallisen tehtävän viedä Valtasormus tuhottavaksi takaisin Tuomiovuorelle. Sormuksen voima on mahtava, ja vastuullinen tehtävä kera sormuksen vetovoiman meinaa nujertaa piskuisen ystävämme täysin. Väärissä käsissä koko maailma on tuhon oma, ja Sormusta havittelee myös pahisten pahis Sauron sekä perässä hiippaileva olminkaltainen otusriepu Klonkku (Miska Kaukonen), jolla sormus eli Aarre oli aiemmin hallussaan. Frodolla on mukana matkassaan hobitit Sam (Hannes Suominen), Merri (Teemu Aromaa) ja Pippin (Markus Riuttu) sekä velho Gandalf (Mika Kujala), kääpiö Gimli (Antti Kyllönen), haltia Legolas (Olli Rahkonen) ja ihmiset Aragorn (Markus Järvenpää) ja Boromir (Markus Ilkka Uolevi). Kuten kunnon seikkailuissa, tässäkin porukka jakaantuu kahtia ja matkalla Mordoriin ("ei sinne niin vaan mennä!") kohdataan monenmoista vipeltäjää kuten vuorenpeikkoja, lammen ölliäisiä, örkkejä, enttejä, jättikokoinen hämähäkki, haltioita, Mustia Ratsastajia...

Frodo ja Sormus 

 Olen monesti sanonut, että olen pääsääntöisesti pienten produktioiden ja näyttämöiden ystävä. Mitä vähemmän porukkaa ja mitä pelkistetympi lavastus, sen parempi. Loistava teksti ja hyvät näyttelijät, se riittää. No, poikkeuksiakin tietysti on ja tässä sitten astuttiin ns. nextille levelille. Kuten sanottu, en tule taatusti koskaan näkemään mitään näin upeaa lavasteiden käyttöä ja näyttämötekniikkaa pyroineen kaikkineen, joten hattu päästä ja kumarruksia ja aaltoja niille joille kunnia kuuluu. Takana on valtava työ ja me onnelliset saamme nyt nauttia tämän työn hedelmistä. Ihan ansaitusti näyttämömiehet saapuvat loppukumarruksiin ensimmäisenä, hommaa nimittäin piisaa sillä kohtaukset vaihtuvat aika tiiviiseen tahtiin ja maisemat vaihtuvat lennossa.

 Istuimme yhdeksännellä rivillä ja hienosti näki kokonaisuuden sieltä. Jäi harmittamaan, että taidokkaat yksityiskohdat vaatteissa ja lavastuksessa (enhän edes nähnyt sitä, että Bilbon seinällä oli potretti Tolkienista!) sekä etenkin maskeerauksessa jäivät hiukan hämärän peittoon. Örkkejä olisin mielelläni katsellut tarkemmalla silmällä silläkin uhalla, että yöunet menisivät sen siliän tien. No, tämä asia tuli korjattua siten, että ostin toukokuulle lipun keskelle kakkosriviä, vaikka vaarana vähän on kulmakarvojen kärventyminen tietyssä kohtauksessa, mutta otan sen riskin. Kerran täällä vaan eletään.

Örkkejä nahistelemassa keskenään 

 Lapsenkaltaisella riemulla ja hymy korvissa katselin entti Puuparran (äänenä Heikki Nousiainen) ja lajitovereiden jylhää lipumista pitkin näyttämöä. Hihii! Särkänniemessä ehdoton "suosikkini" on kulttimainetta nauttiva Puhuva Puu, ja tässä se vasta olikin! Silmät muljusivat ja parta väpätti, kun Puuparta tarinoi viisaita ja tuosta noin myöhemmin heilautti ohimennen muutaman örkin huis helkkariin oksanheilautuksella.

Entit saapuvat!

 Toiseen ääripäähän ajauduin sitten Mustien Ratsastajien kanssa... Kuulemma viiteen otteeseen tartuin vieruskaveria kädestä kiinni ja sydän hakkasi kovaa, kun kaameat Ratsastajat etsivät heinikossa piileskeleviä hobitteja. Meinasin huutaa ääneen! Takuuvarmaa painajaismateriaalia, eikä asiaa helpottanut yhtään se, että paluumatkalla jossain ennen Forssaa (yllätys...) oli pimeää kuin Mordorissa ja vaivihkaa pellolta iski kimppuun melkoinen usva. Melkein jo kuulin kaukaa hirnahduksia... hui sentään! Onneksi nämä hobitit eivät taittaneet tietään jalan. Pari kirosanaa lipsahti ilmoille esityksen aikana myös siinä vaiheessa, kun valtava hämähäkinseitti ilmestyi tuosta noin ja joku jättikokoinen mötikkähän siellä taustalla on lähestymässä saalistaan.

Painajaismatskua Mustasta Ratsastajasta 

 Selvähän se, että hobittiporukan kanssa tunsin valtaisaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sielujen sympatiaa! Frodo ja Sam seikkailevat toisaalla, ja itse olisin mieluusti lähtenyt Merrin ja Pippinin matkaan. Veikeä kaksikko, koko ajan oli mielessä se, miten tärkeää reissussa on hyvät eväät ja riittävät paussit ja lystinpito. Kannatan! Parhaat sutkautukset kuuluivat hobittien suusta ja saivat yleisössä aikaan hihittelyä ansaitusti. Pieni huumori tekee terää.

Kontu-meininkiä alussa 

 Tähän voisin hehkuttaa hiukan ihan jokaista hahmoa ja mainita erikseen nimeltä kaikki, mutta tilaa säästääkseni jätän sen väliin. Ison vaikutuksen minuun teki etenkin Markus Ilkka Uolevi sekä Boromirin että Sauronin suun rooleissa, Boromirin kohtalo aukesi ensimmäistä kertaa kunnolla ja olihan hän nyt varsin salskea ja ryhdikäs ilmestys muutenkin! Näyttämön etureunaan tullessaan myös pelottava, kun sormus alkoi vetää puoleensa. Sauronin suu taas vetäisi eräänkin vampyyrikreivin, goottirokkarin ja Wolandin yhdistelmän suuntaan, varsin hämäävää oli korostetun kohtelias puhe yhdistettynä hyytävään kylmäävään ulkonäköön.

Sauronin suu 

 Vaan yksi on ylitse muiden... nimittäin Miska Kaukonen Klonkun/Sméagolin roolissa. Miten sama hahmo herättääkin niin monenlaisia tunteita! Sääliä, inhoa, myötätuntoa, surua, jopa äidillisiä tunteita ja välillä huvittaakin. Miska pistää koko kroppansa likoon ja tekee sangen kokonaisvaltaisen suorituksen varjoissa hiiviskelevänä riepuna. Sydämeni oli pakahtua, kun Klonkku tempoili köydessä ja huusi tuskissaan sitä, että sattuu. Harvoin tämänkaltainen niljakas hahmo nostattaa muuta kuin puistatusta, mutta nyt ei voi muuta kuin ihailla ja ihmetellä. Napakymppi!

Klonkku 

 Mieleeni jäi myös se, miten Legolas ja Gimli eivät voineet sietää toisiaan, ja pian sitä kumminkin sopuisasti ja kirjaimellisesti samassa veneessä soudeltiin. Näin ne kansat yhdistyvät ja sopu sijaa antaa! Näkemisen arvoisia hetkiä riittää kyllä roppakaupalla : Morian kaivokset (teki mieli huutaa, että älkää nyt sinne menkö!) ja joka paikasta kiemurtelevat lonkerot, hienot ja sopivan mittaiset taistelukohtaukset (taas tuli tehtyä pari väistöliikettä itsekin), kaamea Balrog, jättimäinen Vuorenpeikko (joka nappasi tällä kertaa väliaplodit), pitkin seiniä laskeutuvat örkit ja Klonkun hiippailu siellä sun täällä, Galadrielin (Kirsi Tarvainen) näyttävä laskeutuminen katosta. Hmmm, vähän kieli poskessa voisi sanoa, että ainoat "harmittavat" asiat olivat ne, että Gandalf oli liian lyhyt, Bilbo (Jonas Saari) liian pitkä (miekkonen taisi kyllä sanoa, että sormus on kasvattanut häntä?) ja Gimli liian hoikka. Ja että Éowyn (Jenni Kitti) tulla tupsahti aika puskista paikalle ja Arwenin (Anna Victoria Eriksson) mieli muuttui tuosta noin Aragornin suhteen.

 Eipä ole koskaan aika sujahtanut noin nopsaan, toisen väliajan alkaessa oli vähän pöllämystynyt olo ja ihmetteli, että näinkö nopeasti tämä mennä hujahtaa! Samalla suretti, että kohtahan tämä upeus on ohi ja paluu arkeen on edessä. Tokalla väliajalla kävimme muuten eväsretkellä parvelle johtavien portaiden alla olevassa sopivankorkuisessa kolosessa, jonne liian pitkillä ei ollut niin mitään asiaa.

 Tulivatko Mustat Ratsastajat sitten uniin minua etsiskelemään? Ei toki. Unessani oli nimittäin taustaselostus Klonkun äänellä. Naurakaa vaan! Tapahtui mitä hyvänsä, korvissa kuului tämän tästä "Me menee eri tietä, eri tietä!" ja "Kiltti hobitti, nukkuu krooh ja pyyh" ja "Sméagol tietää, meikä hiippailee". Tämmöistä.

Kerran vielä, Puuparta!

 Oli tarina tuttu tahi ei, Turkuun kannattaa ihan ehdottomasti suunnata. Keväälle on enää arki-iltojen hajapaikkoja jäljellä, mutta esitykset jatkuvat syksyllä ja liput tulevat maaliskuussa myyntiin. Suosittelen lämmöllä! Ja lämmöllä suosittelen etenkin eturivin väelle kevyttä vaatetusta, saattaa tulla etenkin loppupuolella kuumat paikat...

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

(Näin esityksen kutsuvieraslipulla, suurkiitos Turun Kaupunginteatteri!)

7 kommenttia:

  1. Todella hieno teksti <3. Jee huhtikuuta odotellessa <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hienolta! Mahtavaa, että syksylläkin on vielä esityksiä, kiitos muistutuksesta! Tässähän ehtisi vaikka lukaista sen tiiliskiven ennen kuin pääsee teatteriin...

    VastaaPoista
  3. Kappas, kiitos samoin muistutuksesta, että syksylläkin on vielä mahdollisuus käydä näytelmää katsomassa. Merkkipäivän kunniaksi olisi jees käydä tätä katselemassa jo tässä kuussa, mutten ollut valppaana lippujen kanssa... Mahtaako halvimmilta paikoilta nähdä mitään? Teatteri ei ole entuudestaan tuttu.
    Minulle sormuksen tarina sisältää älytöntä nostalgiaa, joten pelkäisin vetisteleväni koko esityksen ajan, että voi olla näkyvyys huono jo siinäkin mielessä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyvyys on kyllä hyvä joka paikasta, sali on iso ja vailla näköesteitä, mutta parvelta ja permannon takaa ei kyllä yksityiskohtia pääse kunnolla tsiigailemaan. Suosittelen vaikkapa rivejä 5-6, sieltä näkee hyvin kokonaisuuden ja myös yksityiskohtia esim. örkkimaskeista ja puvuista. Rohkeasti vaan varailemaan, liput tulevan myyntiin kaiketi ensi viikolla!

      Poista
    2. Kiitos perusteellisesta vastauksesta, tästä on apua! :)

      Poista
    3. Oleppa hyvä! :) Mielenkiinnolla kuulisin sitten kommentteja, kun olet päässyt katsomaan.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).