torstai 8. helmikuuta 2018

Haastattelussa Veera Herranen

  Veera Herrasen tapasin joulukuun alkupuolella 2017 Daniel´s Caféssa Helsingin Kalliossa. Olin aiemmin päivällä käynyt katsomassa TeaKissa esitystä ”Saatanan teatteri”, jossa Veera oli myös mukana.

Vuonna 1994 syntynyt Veera on horoskoopiltaan vaaka. ”Oon kotoisin Ruovedeltä, Pihlajalahden kylästä, maatalosta ihan metsän keskeltä. Maalaistyttö! Ruovedellä kävin ala-ja yläasteen ja lukion kävin Virroilla. Sinne perustettiin samaan aikaan musiikkiteatterilinja. Lukion jälkeen muutin Tampereelle kahdeksi vuodeksi, opiskelin Suomen Teatteriopistossa ja siinä sivussa tein töitä Bonus-kirppiksellä. Teatteriopistovuosien jälkeen pääsin TeaKiin ja muutin tänne pääkaupunkiseudulle. Nyt asun Vantaalla.”

Taiteellinen kuva ... (c) Teatterikärpänen 

Mitä harrastat? ”Käsitöitä hiukan, en kovin säännöllisesti, mutta välillä innostus iskee ja tulee neuloosi eli kudon pakonomaisesti villasukkia. Muut harrastukseni liittyy hyvin vahvasti näyttelijähommiin, on bändi-ja lauluhommia ja tanssia. On vaikeaa sanoa niitä harrastuksiksi pelkästään. On kuitenkin jotenkin ihanaa, että kaikki pyörii saman aiheen ympärillä ja kaikki tukee ammattitaitoa ja opiskelua.”

Mitenkäs soittotaito? ”Nelivuotiaana kuulemma ilmaisin halukkuuteni viulutunneille. Koko meidän suku soittaa haitaria, ja lapsuudessani kuuntelin paljon soittoa, sillä vanhempani tekivät lavatanssikeikkaa usein. Haitari mullekin sitten työnnettiin käteen, ja kansanopistossa soitin haitaria nelivuotiaasta 13-vuotiaaksi asti. Teatteriharrastukseni aloitin 11-vuotiaana ja haitari jäi vähän teatterin alle. Ei ollut myöskään kovin coolia soittaa 13-14-vuotiaana haitaria… Parikymppisestä oon yrittänyt nyt uudestaan ottaa sitä haltuun, sorminäppäryyteni ei oo kuitenkaan enää sama kuin ennen. Pianoa mä soitan niin, että pystyn itseäni säestämään ja kitaraa myös jonkinverran. Bassonsoitosta oon nyt koulussa innostunut, etenkin tän Saatanan teatteri-proggiksen myötä”, intoilee Veera.

Saatanan teatteri (c) Aapo Juusti (kuvassa myös Joel Hirvonen, Pyry Kähkönen ja Jutta Järvinen) 

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Ystävät, avomies, teatteri, perhe… Sanoisin, että oon aika oikeudenmukainen ihminen. Jos koen, että läheisilleni tai itselleni tehdään vääryyttä, otan sen kyllä asiakseni. Vapaaehtoistyö? Hmmm, mä voisin lähteä tekemään esimerkiksi jonkinlaista draamakasvatusta – käyttää niitä työkaluja ja osaamista, joita mulla on ja auttaa sitä kautta ihmisiä. Äitini on tunnetaito-ohjaaja ja sitäkin kautta mua kiinnostaa ihmisten auttaminen.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun ammatilliset vahvuutesi? ”Läsnäolo, intuitiivisuus ja musikaalisuus. Mulla on myös aika tiukka työmoraali itseni suhteen, en kauheasti anna löysiä. Osaan myös olla armollinen, mutta silloin kun tehdään töitä, silloin tehdään töitä!”

Entä onko sinulla jotain erikoistaitoja/kikkoja? ”Mä osaan tällai ”nynnyttää” (tekee äänen), mutta en usko että tästä taidosta on mitään hyötyä. Ja hei, mä teen tosi tosi hyvää pullaa! Parempaa kuin mummoni tekemä pulla, ja ihan rehellisesti voin sanoa näin. Harrastuksiin voisi lisätä myös sen, että leivon aika paljon. Käsillätekemistähän sekin on. Ruuanlaittopuolella jos haluan oikein hemmotella, teen jotain ihanaa linssimuhennosta, jossa on paljon kasviksia, tulisuutta ja inkivääriä joukossa.”

Käytkö koskaan karaokessa? ”Oon mä joskus käynyt, yhteensä alle kymmenen kertaa varmaankin. Se ei oo oikein mun juttuni. Oon vähän huono laulamaan ”siviilissä”, tykkään kyllä laulaa keikalla tai näyttämöllä, ja nautin siitä. Tulkitseminen ja tarinankerronta on mulle sydäntä lähellä, mutta karaoke on toinen juttu ja silloin mua jännittää tosi paljon. Olen aika ujo persoona.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mä haluaisin osata soittaa jotain instrumenttia tosi hyvin. Luokkakaverini Pyry Kähkönen soittaa ihan mitä vaan ja tosi suvereenisti. Se helpottaisi biisintekoakin, kun olisi vähän enemmän ymmärrystä soitinten päälle.”

Missä jutussa on ollut eniten haastetta? ”Varmaankin ”Romeo ja Julia”, joka tehtiin Tampereella Suomen Teatteriopistossa vuonna 2015, Antti Mikkolan ohjaus. Olin siinä Romeon roolissa, ja oon tosi ylpeä siitä, että uskalsin olla tosi autenttinen ”romeouden” kanssa. Muutamaa vuotta aiemmin tehtiin ”Myrskyluodon Maija” Ruoveden Kesäteatteriin ja olin siinä nuoren Maijan roolissa, se oli myös tosi iso kakku. ”Takkutukkakeiju” on ollut myös haastava juttu omalla tavallaan, ihan alusta kun lähdettiin tekemään kaikki itse hahmoja myöten. Krokantti ja koko ryhmä on sydäntäni lähellä myös.”

Romeo ja Julia (c) Suomen Teatteriopisto, kuvassa myös Linda Silvonen

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei varsinaisesti teatterialalla, mutta haitarinsoittajia ja iskelmälaulajia löytyy kyllä. Enoni on melkoinen vitsiniekka ja häntä on kiinnostanut näytteleminen, äidinpuolelta taitaa olla peruja tietynlainen leikkimielisyys. Äitini on nyt vasta vanhemmalla iällä alkanut näyttelemään ja tekee paljon laulukeikkoja. Isänikin laulaa, muutama vuosi sitten hän voitti Tangomarkkinoiden seniorisarjan. Kyllä mä oon meidän suvun musta lammas ja teatterihörhö tyyliin ”terveisiä täältä taidekuplasta” kun tapaan perhettäni.”

Milloin sinä sitten kiinnostuit teatterista? ”Kaikki taisi alkaa ollessani 5-vuotias. Äitini ystävä Merja Kääriäinen perusti Ruovedelle ”PikkuNuHa”-nimisen nuorisoteatterin, joka on suunnattu ala-asteikäisille lapsille. Aiemmin oli jo olemassa yläasteikäisten NuHa, eli nuorison harrastajateatteri. Merja oli tuolloin tekemässä vanhemman ryhmän kanssa yhtä proggista, johon tarvitsi kaksi lasta ja hän puhui asiasta äidilleni, joka sitten ehdotti minua ja nuorempaa veljeäni mukaan. Muistan, että olin näytelmän aikana jonkun olkapäillä ja näin ympärilläni tanssivat nuoret ja mietin, että tämä on siistiä! Olin täysin haltioitunut teatterin maailmasta. 5-vuotiaana ei ollut vielä kauheasti mahdollisuuksia jatkaa näyttelijäharrastusta, ja menin sitten PikkuNuHaan mukaan 11-vuotiaana. Siitä aika luontevasti kuljin sitten polkua eteen päin”, Veera muistelee.

Missä vaiheessa tuli mieleesi, että haluat opiskella enemmän ja näyttelijäksi? ”En ole varmaankaan koskaan tehnyt virallista päätöstä, että ”nyt minusta tulee näyttelijä”. Oon enemmänkin miettinyt, että olisko musta tähän ja ajautunut näyttelijäksi. Tämä on kutsumusammatti. Lukiossa alettiin miettiä jatko-opintoja ja Teak oli mielessäni ja kiinnosti. Opo oli sitä mieltä, ettei kukaan sinne pääse ja olisko jotain muuta alaa mielessä. Oikis ehkä? Panu Raipia ja Anu Niemi olivat opettamassa meitä lukiossa, ja he vinkkasivat mulle Suomen Teatteriopistosta. Menin sinne kiinnostuksen perässä alaa kohtaan ja intohimosta, täällä TeaKissa mulle on vasta valaistunut se, että tosiaankin, musta tulee näyttelijä! Kolme kertaa hain TeaKiin ja kerran Nätylle, TeaKin hauissa tipuin kaksi kertaa nelosvaiheessa ja Nätyllä kakkosvaiheessa. Pääsin sisään 2015 ja oon nyt kolmoskurssilla.”

Onko missään vaiheessa mielessäsi ollut jotain toista alaa? ”Ei varsinaisesti toista alaa, mutta ohjaaminen mua kiinnostaa tosi paljon, ja sitä oon tässä sivussa jo tehnytkin. Tanssiminen kiinnostaa mua myös. Mutta jotain luovien alojen ulkopuolelta, hmmm… Mä olin päiväkodissa sijaisena ja harjoittelussa 18-19 -vuotiaana, tykkäsin siitäkin kyllä ja tykkään olla lasten kanssa, mutta se ei ollut mulle ns. intohimohomma sitten kuitenkaan. Asiakaspalvelutyöstä pidin myös, kassalla olin”, kertoilee Veera ja intoudumme juttelemaan kaupantätiydestä hetkiseksi.

Miksi sitten halusit juuri näyttelijäksi? ”Tässä viehättää ehkä eniten se ikuinen leikkiminen ja mitä kaikkea voinkaan itsestäni löytää ja olla ihan mitä vaan. Miten hienoa on se, että on jonkun toisen ihmisen tarina, joka saa tulla juuri minun lävitseni. Ajattelen näyttelijää itsenäisenä taiteilijana ja myös niin, että mun tehtävänäni on päästää asioita todella paljon mun lävitse. Ajattelen näyttelijyyttä energioiden ja henkisyyden kautta myös. Ollaan isompien voimien kanssa tekemisissä. Kakkosvuonna TeaKissa kehitin sellaisen termin tai ajatuksen, että näyttelijäntyö on energian virrassa tanssimista. Ja kyllä mä oon edelleen samaa mieltä.”

Mikä on ollut toistaiseksi tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Samalla vuosikurssilla oleva Joel Hirvonen sanoi joskus kauniisti, että ”Jokaisella on oma taikansa”. Uskaltaa luottaa omaan taikaansa eikä vertaa sitä omaansa suhteessa muihin. Kukaan muu ei voi tehdä niin kuin mä teen, eikä kyse ole hyvä/huono -asetelmasta, vaan luottaa ja antaa oman taikansa tulla läpi. Musta tuo ”taika”-sana on ihana.”

Myrskyluodon Maija (c) Toni Rantanen 

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Kyllä meidän proffa Hannu-Pekka Björkman on kova! Saa olla kyllä tosi tosi etuoikeutettu, että tässä kohtaa opiskeluita pääsee oppimaan häneltä. Arvostan häntä taiteilijana, opettajana ja ihmisenä todella paljon. Varsinaiset fanituksen kohteet menevät musiikkipuolelle – teininä olin ihan älytön The Rasmus -fani. No, lisäksi myös Johnny Depp! Kukapa 90-luvulla syntynyt tyttö ei olisi jossain vaiheessa fanittanut häntä.”

Jotenkin tästä ajauduimme keskustelemaan pitkäksi aikaa sosiaalisuuden yliannostuksesta, akkujen lataamisesta, hiljaisuudesta, yksinolosta nauttimisesta sekä lukemisesta vilteistä tehdyssä majassa.

Jaahas, missäköhän täällä nyt mennään… Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Ekana tuli nyt mieleeni Johnny Depp tai Meryl Streep. Tuntuu hassulta vastata noin, koska en ole kohdannut koskaan kyseisiä henkilöitä. Mistä mä tiedän, että miten meillä synkkaa? Pitäisikin vastata joku sellainen ihminen, jonka tunnen. Haluaisin Sonja Halla-ahon kanssa tehdä jonkun dialogin! Meillä synkkaa todella hyvin. Teatteri FAQ:n kanssa haluan jatkaa yhteistyötä myös, eli Henry Pöyhiän, Pekka Louhimon ja Sonjan kanssa.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Uuuu! Marcus Mumfordin kanssa, Mumford & Sons- bändistä. Mun ihan ykköslempibändini. Hän on nero. Kappale olisi ehkä ”Awake My Soul” tai ”The Cave”, ne on mulle henkilökohtaisimmat biisit. Suomesta haluaisin laulaa Topi Sahan tai Laura Moision kanssa. Laura on tamperelainen laulaja-lauluntekijä. Ihailen hänen taiteilijuuttaan ja biiseissä on tosi hienoja tasoja. Molempien taiteilijoiden herkkyydessä on jotain koskettavaa, haluaisin imeä sitä itseeni lisää.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Ruoveden Kesäteatterissa, Tampereen Komediateatterissa, Teatteri FAQ:ssa ja TeaKin proggiksissa.”

Mainitse muutama roolityö tai koko proggis, joka on ollut itsellesi tärkeä. ”Ensimmäinen ”oma lapsi” eli ”Takkutukkakeiju” tietysti ja kyllä tämä TeaKin ”Saatanan teatteri” on myös sellainen, josta jää iso paikka sydämeeni. Aiemmin mainitsemani ”Myrskyluodon Maija” ja ”Romeo ja Julia” ovat olleet myös merkittäviä, ihanat työryhmät molemmissa. Niissä oikeat ihmiset kohtasivat oikeassa paikassa, juuri oikealla hetkellä.”

Takkutukkakeiju (c) Sahin Cengiz, kuvassa myös Sonja Halla-aho, Henry Pöyhiä ja Pekka Louhimo 

Minkälaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän? ”Kantaaottavaa. Sellaista, mikä on läsnä tässä ajassa, tässä yhteiskunnassa ja tässä kulttuurissa. Sellaista, mikä löytää eri keinoja vaikuttaa ja antaa äänen erilaisille ryhmille. Viimeaikoina näkemistäni Teatteri Takomon ”Glory days” oli hieno, ja Q-teatterin ”Tavallisuuden aave” on ollut yksi hienoimmista, mitä oon ikinä nähnyt. Itsekin haluaisin tehdä sellaista teatteria, jossa tarjottaisiin uusia näkökulmia ja uusia keskustelunavauksia. Ihmiskohtaloita ja mielipiteitä, joita valtavirtamedia ei ole tuonut esiin.”

Tässä välissä sitten perustimme Majateatterin…

Mitä on sinun mielestäsi ”teatterin taika”, osaatko selittää vai pystyykö sitä edes selittämään? ”Se on yhteistä leikkiä, mihin molemmat osapuolet suostuvat. En mä sitä sen paremmin osaa selittää, eikä tarvitsekaan. Varsinainen taika menee energiamaailmoihin ja koskettaa, sitä ei pysty sanoilla selittämään. Se on myös sellainen asia, jota en pysty kokonaan ymmärtämään ja kiva, että se säilyykin vähän mysteerinä. Kiinnostus pysyy silloin paremmin yllä.”

Teatterin taika -keskustelu äityi sitten hyvin syvälliseksi, ja vähän kyynelehdittiinkin.

Takaisin ruotuun. Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Läpinäkyvyys ihmisessä. Mä sytyn siitä, että mulle uskalletaan antaa jotain itsestään. Innostuminen riippuu myös kellonajasta! Aamupäivällä voin olla tosi inspiroitunut, sitten olen päivällä täysin pois pelistä ja illalla taas intoa täynnä. Sopivassa seurassa mä inspiroidun aika helposti, ja mun täytyy tuntea oloni turvalliseksi, jotta voin antaa itsestäni jotain. Olen myös varsin utelias ihminen, tarinat kiinnostavat ja innostavat.”

(c) Teatterikärpänen 

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”No aina pitää vähän jännittää. Oon huolestunut, jos ei yhtään jännittäisi. Nyt oon pyrkinyt hyväksymään sen olotilan, joka mulla on ennen esitystä ja vienyt sen mukanani lavalle, ja se on tuonut mielenkiintoisen lisän tekemiseen. Varsinaista ramppikuumetta en pode, kädet saattaa vähän hikoilla. Jossain kohtaa harjoituskautta näen sen saman painajaisen, jossa joudun ykskaks esittämään juttua enkä muista vuorosanoja yhtään. Tämä tuntuu kuuluvan prosessiin.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Kehon pitää olla lämmin ja mielessä pitää olla rauha. Pitää luottaa siihen, mitä on menossa tekemään ja luottaa itseensä. Proggiksesta riippuu sitten se, millaisia juttuja lämmittelyyn sujahtaa mukaan. On juostu lenkkiä, joogattu, tanssittu, laulettu… Yritän kerätä energiaa. Intuitiota käytän myös tosi paljon hyväkseni.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Ihmemaa Ozin ensi-illassa kävi niin, että heräsin päikkäreiltä muutamaa tuntia ennen esitystä ja noustessani selkäni SI-nivel venähti. Soitin sitten tuottajalle ja ohjaajalle ja kerroin, etten pysty kävelemään kunnolla. Puoli tuntia ennen ensi-iltaa laitettiin kaikki koreografiat ja muut uusiksi, ja mulle kortisonipiikki persuksiin. Sillä sitten mentiin. ”Myrskyluodon Maijan” ensi-illassa unohdin yhden laulun sanat täysin, improsin menemään vaan hirveässä paniikissa. Ohjaaja ei edes huomannut, että improsin eli ilmeisesti se meni kuitenkin hyvin. Muistan vaan sen, kun kuiskaaja tutki plaria eturivissä ja ihmetteli, että missä kohtaa tuo nyt oikein menee!”

Kerro joku hyvä muisto. ”Viime vuonna tehtiin Takomolle ”Romeo ja Julia” ja sen ensi-illan jälkeinen fiilis oli mahtava. Meillä on kyllä kurssilla ihan mahtava yhteishenki ja yhteiset onnistumisen hetket on aina yhtä riemukkaita ja palkitsevia.”

Tulevia roolejasi? ”Kanditeatteria on tulossa huhtikuussa, prokkiksen nimi on ”Käsittelyaika”. Muuta en osaa vielä sanoa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Palaan mielelläni Anton Tšehovin lauseeseen Lokissa ”Kun ajattelen tarkoitusta, en pelkää”. Huomaan palaavani tuohon vähän heikompana hetkenä ja saan siitä voimaa. Tuo ei tosin ole ehkä motto vaan mietelause.”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi? ”Luota. Usko. Asiat kääntyy kyllä.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Hermione Granger ehdottomasti! Oon ihan hillitön Harry Potter -fani ja Hermione on mun mielestäni maailman siistein tyyppi. Se tietää kaiken ja osaa kaikki maailman loitsut ja on ihana ystävä läheisilleen.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi nimesi ja supervoimasi? ”Mä osaisin lukea ajatuksia. Haluaisin selvittää, mitä maailmalla oikeasti tapahtuu ja kuka niitä vallan nappuloita oikeasti painelee ja vääntelee. Haluaisin tuoda julki kaikki maailman pimeät salaisuudet, korjata asiat ja tehdä maailmasta paremman paikan. Nimi olisi Mental-Herranen. Eiiiiii mikä nimi.”

Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Ensimmäisenä kusisin hankeen tai tien varteen, ihan mihin vaan. Menisin salille ja tutkisin fyysistä voimaa. Haluaisin laulaa jotain todella matalaa bassostemmaa ja tutkia miten niin matala ääni resonoi kehossa kenties. Haluaisin myös tietää, kuinka paljon voin syödä kerralla. Kyllä mä seksiäkin haluaisin harrastaa. Ja haluaisin olla sellaisessa ”äijät kaljalla/saunaillassa” -tilanteessa, ottaa selvää mistä siellä puhutaan. Ja kaikki tää yhden päivän aikana!”

Jos ihminen menisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kynä ja paperia pitäisi olla. Lisäksi ottaisin pistorasian ja laturin ja jonkinlaisen laitteen, jolla voisin kuunnella musiikkia. Ja hyvät kaiuttimet. Ruuaksi ottaisin hedelmiä ja juotavaksi vettä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan tekisit ja miten korkealle? ”Se olisi aika korkealla ja alhaalta sinne menisi ensin portaat, joiden yläpäässä olisi pienet lyhdyt. Itse majaan johtaisi pieni paksuista köysistä tehty riippusilta ja sen alla virtaisi pieni puro. Mökissä olisi paljon ihania vilttejä ja siellä olisi isot ikkunat, joista näkisi läheiselle järvelle. Majassa olisi pieni takka ja portaiden alla olisi vaja, josta voisi hakea takkaan puita. Majassa olisi myös pieni keittiö ja paljon tyynyjä ja soittimia ja ja ja …” Veera innostuu.

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä menisin Woodstock-festareille fiilistelemään isolla porukalla. Kukkaseppele päässä. Haluaisin myös mennä lapsuudenkotiini hetkeä ennen kuin synnyn. Mikä oli se tunnelma ja maailma, johon synnyin.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka kenties olisi sinun roolissasi? ”Siinä olisi paljon liikettä. Siinä mentäisi tragediasta kohti valoisampia aikoja. Kai siinä jonkinlainen juonikin olisi, ”perusmeininkiä” muuten mutta draamallisia osuuksia kerrottaisiin myös tanssin ja musiikin keinoin. Pekka Louhimo säveltäisi musiikin. Mun roolissani olisi Sonja Halla-aho tai Ronja Alatalo.”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Millainen näyttelijäntyö sytyttää sut kaikkein eniten?”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Aion mennä kotiin. Avomieheni teki eilen ihanaa ruokaa. Aion pestä koneellisen pyykkiä myös.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Massu
Mistä sanasta pidät vähiten? - Raiskaus
Mikä sytyttää sinut? - Avoimuus
Mikä sammuttaa intohimosi? - Liika analysointi ja turha kritiikki
Suosikkikirosanasi? - Vittu
Mikä ääntä rakastat? - Linnunlaulua aamulla
Mitä ääntä inhoat? - Porakonetta
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teurastaja
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).