perjantai 5. toukokuuta 2017

Mustarastas / KOM-teatteri

Mustarastas - eli kadonnut veli / KOM-teatterin Aulanäyttämö

Kantaesitys 20.4. 2017, kesto noin 1h 25min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Eeva Soivio ja Lauri Maijala
Ohjaus Lauri Maijala
Esityskonsepti Eeva Soivio, Lauri Maijala ja Jani Rapo
Äänisuunnittelu ja tekninen toteutus Jani Rapo
Valaistus Tomi Suovankoski
Piirrokset ja julistekuva Jani Rapo

Ääninä Johannes Holopainen, Aleksi Holkko, Paavo Kinnunen, Miika Laakso, Seppo Maijala, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Marja Packalen, Heikki Ranta ja Niko Saarela

Näyttämöllä Eeva Soivio

(c) Tomi Suovankoski 

 Mitä tapahtui vuonna 1989? Täytin loppuvuodesta 19 vuotta. Keväällä pääsin ylioppilaaksi, karkasin yo-juhlistani Provinssirockiin ja myöhemmin liftasin juhannusfestareille Saarijärvelle, ja siltä reissulta lähdin viikoksi yksin Lontooseen. Muuta en siitä vuodesta oikein muistakaan. Muistan vain sen, että koulut oli käyty, työpaikka oli ja tulevaisuus oli täysin auki. Kaikki oli vielä edessä. En haaveillut mistään isommasta, kaikki oli oikeastaan ihan hyvin. Elämä kulki omia uomiaan.

 Toisille vuosi 1989 muistuu mieleen erilaisena. Eeva Soivion Juha-veli katosi elokuussa laivareissun aikana, Eeva oli tapahtumien aikaan 12-vuotias, Juha kadotessaan lähes samanikäinen kuin minä silloin. Nyt istumme KOM-teatterin Aulanäyttämön katsomossa hiirenhiljaa. Aluksi tulee mieleeni televisio-ohjelma jostakin yksittäisestä tragediasta. Antti Reini kertomassa ilmeettömästi ja koruttomasti tapahtumien kulusta ja sitten näkisimme lavastetun toisinnon siitä, miten kaikki tapahtui. Miksi kaikki tapahtui ja kuka teki tai sanoi mitäkin. Miltä tuntui silloin, miltä tuntuu nyt. Edessämme ei kuitenkaan seiso Antti Reini nojailemassa seinään, vaan edessämme istuu Eeva, jonka Juha-veli oikeasti katosi liki kolmekymmentä vuotta sitten.

 Kuulemme mainosfilmin Fennia-aluksesta, joka seilasi Suomen ja Ruotsin väliä päivittäin. Ihanko ensimmäinen tax free-myymälä! Mukana tietysti asianmukaisia otoksia tuon ajan tyylistä niin hiuksissa kuin vaatemuodissakin. Suupielet nousevat väkisinkin hymyyn. Valkokangas vaihtuu tyhjään tauluun, johon on aluksi kiinnitettynä yhden palstan kokoinen uutinen lehdestä. Nuorukainen katosi laivalla välillä Sundsvall-Vaasa. Taulu täyttyy hiljalleen mustavalkoisista hahmoista, paikoista ja tilanteista. Eeva kiinnittää nastoilla kaikenlaista seinälle. Tässä on Juha ja Juhan reissukaverit. Tässä vanhempi pariskunta. Tässä jo aiemmin ostetut viinakset. Tässä hytti, tässä infotiski. Tässä toinen poikasakki, tässä ruotsalaiset tytöt. Samalla kuulemme uusintoja kuulustelupöytäkirjoista. Kuka oli kenenkin kanssa, kuka täytti vuosia, mitä juotiin ja mistä juteltiin. Millainen oli yleistunnelma. Hilpeä? Miksi sitten yksi pojista on itkenyt? Ja minne lähti Juha, ja milloin? Missä on piirros siitä konkreettisesta hetkestä ja paikasta? Tässä Juha katosi, juuri tässä näin. Sellaista ei ole.


 Seinälle alkaa muodostua mustavalkoinen palapeli ja silminnäkijähavainnot kertovat hyvin samankaltaista tarinaa. Värejä saadaan siinä vaiheessa kun pojat ojentavat keltaisen repun Eevalle. Juhan keltainen reppu. Ja samalla Eeva alkaa itse puhua, antaa samalla katseen kiertää yleisössä, katsoo silmiin. En oikein tiedä minne katsoisin. Katselen keltaista reppua ja sydämeni tuntuu hakkaavan kurkussa.

 Palapelistä jää puuttumaan viimeinen ratkaiseva palanen. Yksi tietää vastauksen, muttei kerro. Meri tietää. Ehkä. Muistaisiko se? Mieleeni jää kaivelemaan "viimeinen ajatus" ja pieni lintu. Valokuvat. Hymyilevä pellavapäinen poika. Muistot. Ja se keltainen reppu.

 Äkkiseltään luulisi, että tästä tuli kovin surumielinen olo. Ei, päinvastoin. Kun verhot vedettiin oven edestä auki ja valo tulvi jälleen saliin, oli omituinen olo. En osaa edes selittää sitä. Tummat verhot on jossain vaiheessa vedettävä sivuun, jotta pääsee ulos. Näin se on. Aurinko paistoi. Jäätelökioski oli auki. Linnut lauloivat. Hymyilytti.

 En älynnyt Eeva Soiviota kiittää henkilökohtaisesti, vaikka tilaisuus olisi ollut. Teen sen nyt tämän kautta. Kiitos Eeva, ja kiitos koko työryhmä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).