Kykenemättömät / Kellariteatteri

Kykenemättömät / Helsingin Kellariteatteri

Ensi-ilta 7.4. 2017, kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Tytti Rintanen
Käsikirjoitus, ohjaajan assistentti Martta Jylhä
Kuvataide, metallilankaveistokset Pauliina Waris
Sävellys, sovitus ja musiikin esitys Tuuli Malve ja Maija Sihvola
Sanoitukset Tytti Rintanen
Laulajat Tuuli Malve, Maija Sihvola ja Iiris Mäkelä
Puvustus, maskeeraus ja metallilankaveistokset Mirva Mietala
Puvustusassistentti Sari Syväniemi
Lavastusassistentti Anna Pesonen
Koreografiat Ida Martela, Roope Ryöppy, Vilma Tuomi ja Milka Rasimus
Käsinseisonta, akrobatiaopetus Lauri Vanhatalo
Valosuunnittelu Tytti Rintanen
Ääniteknikko Akseli Forsström

Lavalla : Vilma Tuomi, Elias Salonen, Ida Martela, Iiris Mäkelä, Samuli Hokkanen, Lauri Vanhatalo, Milka Rasimus ja Roope Ryöppy

Esitys on Tytti Rintasen taiteellinen lopputyö esittävän taiteen koulutusohjelmaan Metropolia AMK:ssa, ja esityksen yhteistyökumppani on Suomen Kipu ry.

 Joitakin esityksiä sitä odottaa viikkoja ja jopa kuukausia etukäteen ja kalenterissa on ollut merkintä jo pitkään. Sitten on näitä kuten "Kykenemättömät", jonka bongasin onnekseni ihan sattumalta (vaikka ohjelmistoja aktiivisesti seuraankin, menee paljon myös ohi) ja lähtöpäätös syntyi nopeasti, kun kalenteristani löytyi ainoastaan yksi sopiva päivä. Esityksestä en tiennyt muuta kuin että kyseessä olisi "kehollinen nykyteatteriesitys nuoren ihmisen kroonisesta kivusta ja liikuntakyvystä luopumisesta" (lainaus Kellariteatterin nettisivuilta). Vähän kieltämättä jännitti, että olisiko kokemus kovin ahdistava - kipu kun ei aiheena kovinkaan positiivisia ajatuksia herätä.

 Mitä on kipu? Itse muistan liiankin hyvin erään tavallisen päivän kymmenen vuoden takaa. Heräsin täysin yllättäen keskellä yötä todella kovaan hammassärkyyn. Viiltävä kipu lamautti minut täysin. Muistan kiertäneeni olohuoneen pöytää ympäri kymmeniä kertoja, mitään muuta en pystynyt tekemään tai ajattelemaan. Kipu ei kiertämisestä helpottanut yhtään, mutta paikoillani en pystynyt olemaan. Olin kesälomalla. Sain itseni kuitenkin lähtemään hammaslääkäripäivystykseen, jonne kuljin täysin sumussa ja heijasin itseäni edestakaisin odotushuoneen tuolilla. Päästyäni hammaslääkärin luo kipu loppui kuin seinään ja katosi yhtä yllättäen kuin tulikin. En osannut enää edes selittää, millaista kipu oli ja missä se tuntui - oikealla vai vasemmalla puolella, ylhäällä vai alhaalla. Luulin jopa kuvitelleeni koko jutun. Tapaus jäi mysteeriksi eikä sitä sen enempää tutkittu, eikä vastaavaa ole tullut tuon jälkeen eteeni enää koskaan. Onneksi. Mutta entäpä jos kipu olisi läsnä päivittäin, jatkuvasti, viikosta ja kuukaudesta ja vuodesta toiseen aamusta iltaan? Siitä kertoo Kykenemättömät.

 Teatterisali on jaettu kahteen osaan ja sai valita tällä kertaa, kummasta ovesta menisi. Tilanjakajina toimii kerroksittain ohutta harsoa, jonka läpi ei aluksi näe, mutta valoilla alkaa paljastua kaikenlaista. Toteutus on kyllä varsin erikoinen ja en ole vastaavaa aiemmin kokenut - molemmilla puolilla nähdään sama esitys samaan aikaan, näyttelijät vain vaihtuvat välillä. Hahmoilla on metallilangasta väännettyjä virityksiä kaulan ympärillä, päässä, jalassa, käsivarressa. Viritelmät näyttävät keskiaikaisilta kidutusvälineiltä. Me näemme ne kyllä, mutta todellisuudessa kipu ei näy eikä tartu. Kipu voi tuntua puristuksena, poltteena. viiltona, kirvelynä. Sietämättömänä. Sitä ei voi kuitenkaan tuosta noin irrottaa ja viskata sivuun. Se pahenee, aaltoilee. Muistan hyvin oman kokemukseni, jossa en loppujenlopuksi tiennyt missä kipu on. Se vain on ja tekee olon sellaiseksi, että tekisi mieli ruuvata pää irti ja potkaista kauas.

 Huumorin konstit ovat monet - ja mustat. Näemme kohtauksen odotushuoneesta, jossa tunnutaan kisailevan siitä, kenellä on eniten vaivoja ja pahimmat säryt. Yhdellä oli todettu jopa psykoosi peräaukossa. Järjestetään myös arpajaiset, jossa yleisökin pääsee osallistumaan tikkua vetämällä. Jo ensimmäisen vedon jälkeen päätän, että minä en näihin arpajaisiin halua osallistua. Palkinnot eivät todellakaan houkuta. Mutta entäpä jos saat "päävoiton", vaikket haluaisi? Kunpa voisikin valita ja kieltäytyä tyyliin "ei, minä en halua tätä kolmoishermosärkyä, ottaisin mieluummin tuon rintasyövän kiitos, jotta saisin helpommin tukea ja apua". Käsidesiä kuluu ja näemme myös tajunnanräjäyttävän räpäytyksen. Vieressäni istunut vanhempi rouwa hihkaisee biisin päätteeksi "Aivan mahtavaa!" Ja niin se kyllä olikin kunnon energiapommi.

 Koskettavimmillaan "Kykenemättömät" on lukuisissa hetkissä, joissa tunteet ilmaistaan ilman sanoja, kehon kautta. Esitys sisältää paljon tanssin keinoin toteutettua liikekieltä - kouristuksia, irti ravistelua, kurottelua kohti parempaa, tasapainottelua, tukihenkilöitä, hyviä hetkiä. Ja sitten taas hidasta liukumista ympäri kivun kehää, uudelleen ja uudelleen. Eikö tuosta ikuisesta virrasta nyt kukaan pysty nykäisemään pois! Tuskissaan huudettuja avunpyyntöjä, joista meikäläinenkin saa osansa. Sydämestä ottaa, kun en pysty auttamaan. En tiedä miten osaisin. Pelastusrengaskin toi vain hetken huuman.

 Lukuisien diipadaapa-tyylisten lääkärikäyntien jälkeen vihdoinkin diagnoosi! Ja sen jälkeen alkaa uusi taistelu tukihelvetissä. Harsokankaat on riivitty alas hiljalleen yksi kerrallaan ja näemme vastakkaiselle puolelle. Raskaista tiilistä rakennettu kehä murtuu hiljalleen ja loppukohtaus vetää erityisen hiljaiseksi. Kun jalat eivät enää kanna, otetaan muut keinot käyttöön ja sinnikyys palkitaan.

 Lämmin kiitos kokonaisvaltaisesta teatterikokemuksesta. Erityiskiitos musiikista ja yleisestä tunnelmasta sekä erikoisesta käsiohjelmasta. Tuntui etuoikeutetulta ja vähän syylliseltäkin olo ulkoilmassa, kun omin jaloin sai kävellä pitkin katuja ja elää taas yksi kivuton päivä.

Jos kiinnostuit, lisätietoja tästä linkistä. Esityskausi jatkuu 29.4. asti.