Erikoishaastattelussa Roope Salminen

Reilu kuukausi sitten olin Helsingin Kulttuuritalolla katsomassa Rocky Horror Showta. Kampissa bussia odotellessani laitoin Brad Majorsin roolissa olleelle Roope Salmiselle kiitosviestin hyvästä showsta. Vaihdoimme muutamia viestejä ja muistui mieleen, että olin jossain vaiheessa esittänyt Roopelle haastattelupyynnön. Olin siinä luulossa, että kiireisellä Roopella oli viestini mennyt kokonaan ohi, mutta hän oli sen kyllä huomioinut ja esitti idean, että josko tehtäisiin haastattelu tässä ja nyt hyvin erikoisella tavalla. No, en tiedä onko tämänkaltainen haastattelumuoto kovinkin yleistä, itselleni se kuitenkin oli uudenlainen tapa, ja tartuin haasteeseen. Bussimatkan aikana vedin hatustani muutaman kysymyksen, laitoin ne Roopelle viestinä ja hän sitten sopivassa rakosessa vastaili niihin ääniviestillä! Ensimmäisen viestittelysession aikana Roope myös nappasi itsestään selfien, joka nyt liitetään tähän juttuun mukaan.

Eli tässäpä hiukan erikoisella tavalla syntynyt haastattelu kera järkevien ja ei-niin-järkevien kysymyksien! (Olen laittanut kysymykset siinä muodossa, jossa ne Roopellekin laitoin.)

No niin Roope! Muutama esitys takana Rocky Horror Showsta. Mikä fiilis tällä hetkellä? ”No niin Talle. Fiilis on erittäin tyytyväinen. Meillä oli tosi vähän aikaa tehdä koko juttu valmiiksi, treeniaika oli tosi lyhyt ja haastavan siitä teki se, että mulla itselläni oli samaan aikaan Roope Salminen ja Koirat -yhtyeen keikkoja ja lisäksi tehtiin EnbuskeSalminenVeitola -talk showta, ja jouduin olemaan treeneistä aika paljon pois. Kun Brad on melkein joka kohtauksessa, totta kai se on haasteellista koko työryhmälle. Varsinkin tässä valossa oon erittäin iloinen, että juttu tuli valmiiksi ja siitä tuli noin hyvä!”

Mitä tiesit jutusta ennakkoon? Oletko nähnyt leffaa ja jos niin millaisen vaikutuksen teki ekalla katsomalla? ”En ollut nähnyt leffaa, mutta olin nähnyt lapsena tän musikaalin, ehkä Seinäjoella jos muistan oikein. Joo. Silloin skidinä se teki muhun hyvän vaikutuksen, tietenkään en tajunnut silloin sitä alatekstiä - otin sen vaan jännittävänä kauhumusikaalina, jossa oli hassuja hahmoja ja hyviä biisejä. Nyt aikuisena se alatekstikin on valjennut.”

Miten päädyit Rocky Horror Showhun mukaan? Oliko koe-esiintymiset vai tulitko kutsutuksi? ”Päädyin mukaan niin, että jutun ohjaaja Sami Saikkonen soitti mulle ja kysyi, että haluanko Bradin rooliin. Vasta sen jälkeen, kun olin jo suostunut ja nimet oli paperissa, hän kysyi multa, että ”Ai niin Roope, osaathan sä kai laulaa?” Mä olin hänen mielestään oikeanlainen tyyppi.”

Tunsitko muita tyyppejä aiemmin? ”Mä tiesin suurimman osan työryhmästä jostain yhteydestä aikaisemmin jo, mutta hyviä ystäviäni ei ollut joukossa mukana. On ollut kyllä ilo tutustua uusiin tyyppeihin ja on tosi arvokasta, että työryhmästä saa myös uusia ystäviä.”

Kuvan nappasi Roope itse 

 Mikä oli haastavinta omassa roolissasi? ”Omassa roolissani haastavinta oli varmaan tyylilajin löytäminen. Toi on kuitenkin sellainen musikaali, joka syttyy eloon vasta yleisön tullessa paikalle ja kaikki puhaltaa yhteen hiileen. Meillä oli hirveän erilaisia työtapoja tehdä työryhmän sisällä, ja ohjaaja itsekin oli lavalla. Sai aika paljon itsekseen ratkoa asioita, ja meillä oli aika vähän treenejä, ja kaikkien koreografioiden ja teknisten juttujen haltuunsaaminen oli aika haastava prosessi. Toi oli kyllä aika vaikea musikaali tehdä noin lyhyessä ajassa!”

Ootko kuinka usein kekkuloinut korkkarit jalassa lavalla? Kuinka pitkä mahdat olla korkkarit jalassa? ”Mä en oo ihan varma siitä, että kuinka monen sentin korot noi on, mutta mä oon 191cm ilman kenkiä. Toivon ainakin, että pääsisin lähelle sitä kahta metriä korkkareiden kanssa, kuten Eino Heiskanen. En oo koskaan aikaisemmin käyttänyt korkkareita, en siviilissä enkä myöskään lavalla. Se oli kyllä kans iso haaste!”

Ootteko varautuneet siihen, että kansa vaatii lisäesityksiä ja uusille paikkakunnille, vai oliko nämä ehdottomasti tässä? ”Ei olla varauduttu sen ihmeemmin lisäesityksiin. Mä kyllä uskon, että nää on mun osaltani tässä. Himoitsen jo tehdä kaikkea muutakin. Ne ketkä on mun uraani seuranneet, tietää että mä tykkään tehdä kaikennäköistä. Tää on hieno proggis ja tätä on tosi ilo esittää ja mun mielestä tää pitää lopettaa huipulla. Sen sanon jo nyt, että mulla on keväällä yksi näytös, johon mä en pääse eli Bradin roolin tekee silloin joku toinen mua tuuraten. Voi olla, että show jatkaa elämäänsä ilman mua vielä muissakin kaupungeissa, saa nähdä.”

Näyttikö Jorma takahuoneessa tanssikuvioita? (huom. Jorma Uotinen oli kertojana näkemässäni esityksessä.) ”Mä en uskaltanut Jormalle takahuoneessa sanoa mitään muuta kuin että on erittäin suuri ilo, että hän on mukana ja on suuri kunnia tavata hänet ja olla samalla lavalla. Tästä mulla onkin hauska anekdootti, jonka kerron sulle seuraavassa ääniviestissä...”

”Siinä näytöksen alussa kun Bradin ja Janetin eka biisi ”Dammit Janet” loppui ja me istutaan autoon ja pussataan, tuli ihan himmeet aplodit! Jengi kirkuu ja huutaa! Mä aattelin ”Jumalauta, nyt meni kyl hyvin ja jengi näköjään diggaa! Tulipas tanssittua ja laulettua hienosti.” Sitten huomasin, että Jorma Uotinen oli kävellyt viimeisten tahtien aikana lavalle ja jengi hurrasi sille. Siinä tuli meikäläiselle sellainen pieni ”reality check”. Maailma kertoi minulle, että ”Roope Salminen, sinä et ole ainakaan vielä yhtään mitään ja et tule koskaan olemaankaan, jos olet Jorman kanssa samaan aikaan lavalla – ja se on kyllä ihan oikein!”

Mitä ihmettä sä meinaat seuraavaksi tehdä? Sä oot ottanut jo kaikki foorumit hienosti haltuun. Telkat ja improt ja omat teatterit ja bändit ja leffat ja nyt musikaalit… ”Ei mulla ole mitään erityistä suunnitelmaa silleen, että mitä tässä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ehkä se tärkein juttu on se, että mä itse tiedostan, ettei nää hommat jatku ikuisesti. Tässä on nyt hetken aikaa saanut painaa, mutta koko ajan sitä tavallaan varautuu siihen, että eiköhän tää hype kohta lakkaa. Keskityn tekemään nää hommat niin hyvin kuin pystyn ja voin, mutta mulle ei oo mikään ongelma mennä takaisin päivätöihin tai vastaavaa. Kuka tietää mitä teen seuraavaksi, ehkä meen pesulaan töihin tai perustan jonkun kebabmestan tai ihan mitä vaan.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi/elämäsi varrella saanut? ”Tärkein oppi on tullut ihan kantapään kautta ja se menee niin, että lahjakkuus yksin ei riitä hirveen tyydyttävään elämään, ainakaan mun kohdalla. Mä tunnen tosi paljon mua huomattavasti lahjakkaampia ihmisiä, jotka ei osaa esimerkiksi verkostoitua tai perustaa itse omia ryhmiä tai taistella tietään näkyviin – eikä he välttämättä sitä edes halua. Se, että on ihmisten tietoisuudessa, on osa sitä duunia, jos haluaa tehdä esimerkiksi telkkaa tai musaa. Silloin alan ihmisten pitää susta jotain kuulla. En tarkoita sitä, että pitäisi pyrkiä julkisuuteen, siitä voi olla hyötyä tai siitä voi olla haittaa. Alan ihmisten pitäisi vähintään tietää, että tämmöinen tyyppi on olemassa ja sitä voi castata juttuihin. No, tietyissä piireissä ollaan aika ankaria sen suhteen, että itteensä ei saisi ns. huorata tuolla, vaan pitäisi luottaa siihen, että joku tulee katsomaan jonkun independent-jutun ja bongaa sieltä, ja sitten vähän pitkin hampain mennä koekuvauksiin… mutta jos on tehnyt yhden kaupallisen jutun, ei välttämättä ihan kehtaa. Mä uskon, että sellainen johtaa loppujenlopuksi aika tylsään ja ahdistuneeseen työtilanteeseen.”

Ketkä on sun ”esikuvia”, seuraatko jonkun tietyn hommia erityisen tarkkaan? ”En seuraa kenenkään tekemisiä erityisen tarkasti, mutta suomalaisista ihmisistä mun esikuvani on varmaankin Mikko Leppilampi, joka on erinomainen näyttelijä ja by far Suomen paras juontaja.”

Jos oikein fantasioidaan, niin kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi biisi? ”Mulla ei oo mitään sellaista tarvetta ollut, että voi vitsi kun pääsis Laura Voutilaisen kanssa vetämään Hopeisen kuun tai vastaavaa. Mä haluaisin ehkä tehdä uutta musaa Robinin tai Sannin kaa, siitä tulis salee hyvä biisi!”

Jos Roope Salmisesta ja Koirista tehtäisi elokuva, kuka esittäisi sua? ”Tulevassa leffassa mua esittäisi toivottavasti joku sellainen, joka ei oo vielä syntynyt. Mä en usko, että mun elämässäni on mitään elokuvan arvoista vielä pitkään pitkään aikaan. Ehkä sitten vanhoilla päivillä...”

Jos ihmiset menisi talviunille näihin aikoihin ja heräisi keväällä, mitä ottaisit viihdykkeeksi talvipesääsi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä en tarvis talvipesään mitään muuta kuin luurin ja netin, se on kyllä vähän huijausta, koska netistä löytyy sitten kaikki. Luulen, että voisin elää ihan onnellisena, jos saisin kännykän ja aina välillä ruokaa ja mennä aina välillä nukkumaan. On se kyllä vähän sairasta jatkuvasti räplätä tätä laitetta, pitäs koittaa vähän päästää irti. Mut en mä tällä ketään satuta, paitsi ehkä niitä jotka joutuu seuraan mua somessa. Mä oisin kyllä varmaan aika ahkera somettaja siellä talvipesässäkin! Sieltä ei olis varmaan kauheesti kerrottavaa, mutta kertoisin silti kaikista mahdollisista asioista.”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää blogin lukijoille? ”Lukekaa ja jakakaa näitä blogeja, se on tärkeetä! Ei tarvi tätä haastista jakaa mut jakakaa joku muu hyvä.” :)

Näin tarinoi Roope, joka sopivasti onkin sitten ensi kevään Putouksen uusi juontaja. Putouksen suorasta lähetyksestä johtuen Roopea ei nähdä Turun Rocky Horror Showssa 4.2. , Bradin roolissa nähdään silloin Jussi Mikkola (ei huono vaihtoehto sekään).

Noitavaino / Teatteri Takomo ja Klockriketeatern

Noitavaino / Teatteri Takomo ja Klockriketeatern (yhteistyössä)

Ensi-ilta 14.10. 2016 Teatteri Takomossa, kesto noin 2h 25min (väliaikoineen)

Teksti Työryhmä
Ohjaus Akse Pettersson
Musiikki Matti Raita
Tila-ja valosuunnittelu Mikko Hynninen
Pukusuunnittelu Paula Koivunen

Lavalla : Carl Alm, Marc Gassot, Niina Hosiasluoma, Ella Lahdenmäki, Hanna Raiskinmäki, Matti Raita, Jukka Ruotsalainen ja Eeva Soivio

 Tämä loppuvuosi tuntuu olevan minulle aina jotenkin raskasta aikaa. Ei jaksaisi tehdä yhtään mitään ylimääräistä (eli kävisi vain töissä ja muuten oleilisi kotona) eikä varsinkaan matkustaa räntäsateessa toiselle paikkakunnalle katsomaan esitystä, jonka aikana tai jonka jälkeen joutuisi ehkä käyttämään aivojaan enemmän. Janosin tälläkin viikolla "aivot narikkaan"-tyylistä hupailua, mutta kalenterissa luki Noitavaino. Olin jo kertaalleen siirtänyt katsomisajankohtaa työaikasählinkieni vuoksi ja myönnettävä on, että jouduin pitkään miettimään, jaksanko minä oikeasti lähteä esitystä katsomaan. Takaraivossa kolkutteli tieto siitä, että esityskertoja olisi vain muutama jäljellä ja jotenkin vain tuntui siltä, että tämä minun pitää nähdä, vaikka miten lähtö tuntuisi työläältä.

(c) Laura Karén 

 Näin muutama päivä esityksen jälkeen olen hyvin tyytyväinen itseeni siitä syystä, että luotin jälleen kerran vaistooni. Noitavaino totisesti oli ja on näkemisen arvoinen juttu (esityskertoja on pari jäljellä, jos joku vielä suunnittelee menevänsä). Itse esitys on työryhmän yhdessä valmistama ja koostuu "yhteisöllisistä leikeistä" - ja leikithän eivät aina ole kaikkien osalta kovinkaan hauskoja. Aluksi tunnelma oli hyvin lempeä ja leppoisa, yleisö saapui saliin saippuakuplien saattelemana. Oli jotenkin sellainen fiilis, että tässä nyt kellutaan jonkinsorttisessa makean hyvyyden kuplassa, joka kohta poksahtaa. Mielessäni kävi myös The Outsider-esityksestä tuttu lause "Se, joka puhaltaa saippuakuplia, ei voi olla paha".

 Minä menin jostain syystä istumaan nurkkaan. Alkuvaiheessa tuntui siltä, että istun siellä jotenkin korkeammalla kuin muut ja minulla on paremmat näkymät kaikkialle, kun kukaan ei ollut päineen suoraan edessäni. Väliajalla bongasin takanani istuneen tutun ja naureskelin, että "olen täällä nurkassa häpeämässä". Naureskelut loppuivat kyllä osaltani aika lyhyeen kun päähäni hiipi salakavalasti ajatus, että minä en suinkaan itse mennyt nurkkaan - minuthan tarkoituksella laitettiin sinne (joka ei siis pitänyt paikkaansa, itse penkkini valitsin) ja juurikin häpeämään. Mieti siellä käytöstäsi kunnolla! Teatterissa melkeinpä parasta on useinkin se tunne, kun katsojan pään yläpuolelle voisi hahmotella lukuisan määrän huuto-ja kysymysmerkkejä esityksen päätyttyä, ja niihin sitten kukin itsekseen lähtisi miettimään vastauksia ja syitä. Minä en pitänyt niistä ajatuksista, joita mieleeni heräsi enkä pitänyt siitä ihmisestä, joka kotona minua peilistä takaisin tuijotti, vakavana.

 Esityksessä on paljon hauskoja kohtauksia, jotka kyllä pistivät suupieliä hymyyn överiydessään. Kohtauksissa kuitenkin mennään myös tietyn rajan yli, jolloin nauru hiljalleen hyytyy ja alkaa väkisinkin miettimään, mille ja kenelle tässä nyt oikeastaan naureskellaankaan. On helppo nauraa esimerkiksi Niina Hosiasluoman yllättävälle raivokohtaukselle ja hetken päästä miettiä, että tuolta minäkin varmaan näytin ja kuulostin silloin kerran, kun pahoitin yhden jos toisenkin mielen. Se pistää mielen vakavaksi ja mietteliääksi.

 Minähän olin liikkeellä tapojeni mukaisesti yksin, ja vaikutti siltä, että kaikille muilla oli seuraa. Tunsin itseni koko ajan jotenkin ulkopuoliseksi, vaikka olin yksi kokonaisuudesta  - katsomosta. Siellä turvallisesti yksi muiden joukossa enkä millään tavalla joukosta erottuen. Vaan jos olisikin "leikitty sellaista leikkiä, että kuka on sitä mieltä että" oikeasti ja olisin ollut ainoa, joka ajattelee eri tavalla muiden katsojien kanssa? Olisinko nostanut käteni ylös muiden kanssa ihan vain siksi, että olisin ollut "samaa pataa", vaikka oikeasti olisin ollut täysin toista mieltä? Että jos et ole tuon asian puolella täysin, olet väistämättä sitten asiaa vastaan. Muita vaihtoehtoja ei ole - se on joko-tai. Miten helppoa on perustaa erilaisia kuppikuntia, jossa ollaan vain ja ainoastaan tätä mieltä ja muilla ei ole rinkiin mitään asiaa!

 Ja siellä sitä kuitenkin istuttiin 2,5h sulassa sovussa teatterin taikapölyn leijaillessa ilmassa. Joukko tavallisia normaaleita ihmisiä.

 Aaaaaah, seuraavaksi haluan nähdä jotain toisenlaista. Noitavainon näkeminen oli tärkeää, hyvin tärkeää, vaikka peiliin katsominen välillä tekeekin häijyä.

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Teatteri Takomo!)

Haastattelussa Petrus Kähkönen

 Petrus Kähkösen tapasin marraskuun alussa 2016 Bar Siltasessa, joka sijaitsee lähellä Leipätehdasta, jossa HKT harjoittelee parhaillaan tulevan kevään Kirka-musikaalia.

Vuonna 1987 syntynyt Petrus on horoskoopiltaan jousimies ja syntynyt hiukan ennen joulua. ”Mulle sanottiin aina syntymäpäivänä, että ”muistetaan sua sitten jouluna”. Tää on mulle herkkä paikka. Lapsena sain synttärilahjaksi vanhemmiltani usein VHS-kasetin tai vastaavan, kun taas siskoni sai esimerkiksi stereot. Ärähdin tästä (ihan huumorimielessä kylläkin) muutama vuosi sitten ja huomautin vanhemmilleni, ettei ole mun syy että rupesivat maaliskuussa hommiin ja että synttäripäivä on henkilökohtainen juhla ja joulu on kaikilla. Kauhea kriisin paikka… No, niille tuli aika paha mieli tästä ”avautumisestani” ja kysyivät sitten, mitä haluaisin lahjaksi. Heitin läpällä, että Ipadin ja lumilaudan. Ja sain sitten ne, ja aattelin että tää on kyllä vähän liikaa ja mulle tuli paha mieli”, Petrus avautuu heti alkuun traumaattisista lahjakokemuksistaan, pilke silmäkulmassa tosin.

Mistä olet kotoisin? ”Helsingistä! Ekat kaksi vuotta asuin Stadin puolella ja sitten perhe muutti Vantaalle, minä luonnollisesti siinä mukana. Kymmenisen vuotta tuli asuttua Vantaalla ja koulun takia muutimme takaisin Helsinkiin, koska menin yläasteelle Kruunuhakaan, jonne vanhempani mut halusivat. Siskoni oli niihin aikoihin jo Kallion lukiossa, ja muuton vuoksi hänenkin matkustamisensa kouluun ja takaisin helpottui huomattavasti. Siitä lähtien oon asunut Stadissa, tosin Lahdessa asuin opiskeluaikoinani puolitoista vuotta.”

Petrus tykkää talvesta (c) Teatterikärpänen 

 Mitä harrastat? ”Tässä kohtaa tuntee itsensä aina tosi huonoksi, kun mä en oikein harrasta mitään! Mä yritän käydä laskettelemassa, mutta viime talvena en käynyt kertaakaan. No, voisi sanoa, että mä harrastan ruokaa ja hyviä elokuvia. Ehkäpä videotuotanto on mulle harrastus!” 

 Tästä "harrastuksesta" hyvinä esimerkkeinä voi käydä vilkaisemassa seuraavat videot : 

Vampyyrien tanssi-traileri, Shrek-traileri sekä Et muista kuitenkaan-bändin uunituore Lapin likka-musavideo.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Kyllä vaan. Selloa soitin 12-13 vuotta, aloitin 4-vuotiaana. Vastapainoksi pelkälle sellolle aloin soittaa myös pianoa, tunneilla kävin pari vuotta mutta soittelin vain itsekseni. Sit mä soitin kitaraa ja kävin bassotunneillakin. Toiseksi vahvin soitin mulla on rummut. Kari Heiskasen ohjaamassa Hamletissahan mä soitin rumpuja, ja Studio Pasilassa pyörineessä Striking 12-jutussa myös (siinä oli pianisti, viulisti ja rumpali). Kitaraakin oon jossakin soittanut, muistaisi vaan missä… Hamletissa soitin kyllä kitaraakin ja selloa.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Mä oon tasavahva tekijä siinä mielessä, että mulla on vahvuusalueita useampikin kuin yksi. Oon ollut kiitollinen siitä, että HKT on antanut mulle mahdollisuuden ja oon päässyt kokeilemaan muutakin kuin musiikkiteatteria. Musateatterin kautta mä aikoinaan tänne tulin. Puheteatterissa oon osoittanut pärjääväni myös, ja lisäksi sitten laulu-ja soittotaito. Mua on aina ”haukuttu” jokapaikan höyläksi, enkä osaa oikein vastata, mikä olisi mun suurin vahvuuteni. Ehkä laulu.”

Mikä on bileissä ja muissa kekkereissä bravuurisi? ”Hah hah! Mä rupean varmaan kertomaan entistä kovempaan ääneen vitsejä ja ylipäätään vitsailemaan. Jokaisesta asiasta pitää vääntää huumoria ja jossain vaiheessa huomaa, ettei jengiä kauheasti enää naurata ne jutut. ”Eiköhän oo sitten mun tästä aika lähteä kotiin...””Petrus nauraa.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Taikuus ja etenkin lähitaikatemput! Korttitemppuja ja vastaavaa. Teen tällä hetkellä yhden taikurin kanssa yhteistyötä ja oon tehnyt hänelle videoita. Taikuus on kyllä hienoa, ja akrobatia myös.”

Mikä on ollut isoin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Siinä Striking 12-jutussa tuli tehtyä kyllä eniten töitä, jotta koko juttu ylipäätään onnistui. Lämmitin ensin vanhan soittotaitoni rummut ja opettelin soittamaan niin, ettei kaikki energia menisi soittamiseen. Pointti kun oli se, että samaan aikaan piti näytellä kun soitti, eli soittamisen piti tapahtua automaattisesti ettei näyttelisi aina iskujen mukaan. Me aloitettiin harjoitukset 11kk ennen ensi-iltaa, jotta kaikki menisi varmasti lihasmuistiin. Tuo oli työläin ja isoin haaste, mutta esimerkiksi Shrek on ollut taas toisella tavalla iso haaste. Mä loin itselleni ennalta paljon odotuksia sen suhteen, millaisen roolin mä haluan tehdä ja mitä haluan yleisön kokevan sen kautta. Se on kai se ”pääroolin kirous”, eli kun eka päärooli napsahtaa kohdalle, jotenkin sitä kai haluaa tunkea siihen ihan kaiken mahdollisen ja ottaa kaiken roolista irti. Onneksi mun ympärilläni on niin paljon loistavia kollegoja ja ns. vanhan liiton tyyppejä, heiltä oon pystynyt kysymään ihan kaikesta ja keskustelemaan, miten joku kohtaus kannattaisi tehdä.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Koko perheeni oikeastaan. Mutsi ja faija oli oopperalaulajia - faija oli laulunopettajana pidemmän aikaan Sibelius-Akatemiassa kuten mutsikin, joka oli lisäksi lauluosaston johtajana siellä. Mutsi on Sibelius-Akatemiassa edelleenkin lehtorina ja siskoni opiskeli kanttoriksi kirkkomusiikinosastolta. Hän toimii kanttorina ja musiikkijärjestäjänä Oopperalla. Nyt näyttää siltä, että valitettavasti broidinikin haluaa kovasti taidepuolelle, vaikka jossain vaiheessa hänestä piti tulla kirurgi. ”Hyvä! Pidä toi!” hehkutin sille aina. Teatteri alkoikin sitten kiinnostamaan. No, mikäs siinä. Jos joku olisi mulle nuorempana sanonut, ettet kyllä ikinä sitten valitse teatteria, olisin varmaan näyttänyt sille keskisormea. ”Et kerro mulle miten mä elän mun elämää!””

Mikä sinut sai kiinnostumaan teatterista/näyttelemisestä/esiintymisestä? ”Sen enempiä pohjustamatta se taisi mennä niin, että mä en pärjännyt hyvin koulussa. Olin laiska ja huono oppimaan asioita lukemalla. Kymppiluokan jälkeen mä menin Sibelius-lukioon ja 1,5 vuoden jälkeen tajusin siellä, etten tule koskaan pääsemään ylioppilaaksi. Kaikki oli mulle yhtä rämpimistä ja olin muita jäljessä kaikissa aineissa. Eräs musikaalihörhö nimeltään Samuel Harjanne (tunsin hänet yläasteajoilta jo, ja vanhempamme ovat perhetuttuja) tuli kuvioihin mukaan, hän oli siihen aikaan Kallion lukiossa ja hänellä oli oma nuorten musiikkiteatteriyhdistys, jossa oli pelkästään nuoria amatöörejä, jotka halusi tehdä hirveästä kaikenlaista. Samuel tuli käymään Sibelius-lukiossa ja kertoi tulevasta proggiksesta, johon tarvittaisiin lisää poikia. Hän laulatti meitä ensin ja kysyi sitten, kiinnostaisiko mua tulla mukaan. Olin ollut lapsirooleissa mutsin ja faijan tuottamissa oopperoissa, mutta äänenmurroksen jälkeen en ollut laulanut moneen vuoteen lavalla. Tuli taas se fiilis, miten kivaa ja hienoa teatterintekeminen on, ja sehän on myös joukkuepeliä. Siitä harrastajaproggiksesta se lähti, ja Samuel pyysi mukaan seuraavaankin, ja sitä seuraava Samuelin juttu olikin jo ammattilaisproggis, eli Aleksanterin teatterissa pyörinyt ”Altar Boyz” vuonna 2008. Kuulin siellä käytäväpuheena HKT:n aukkareista ”Spring Awakening”-musikaaliin liittyen ja olin nähnyt sen viikkoa aiemmin Broadwaylla. Ajattelin heti, että vitsit miten siistiä ja pakko päästä hakemaan mukaan. Opiskelin niihin aikoihin Lahden Ammattikorkeakoulussa musiikkiteatterilinjalla. Sain jostain kaivettua tuottajan numeron ja soitin hänelle. Olin listannut valmiiksi hyviä pointteja itsestäni ja tyyppi ei ehtinyt edes kunnolla vastaamaan, kun mä jo papatin puhelimeen ”Moi mä oon Petrus mä oon syntynyt ´87 mä osaan soittaa selloa mä oon näytellyt siinäjasiinäjasiinä mä oon tällä hetkellä Lahdessa ja mä haluaisin hirveästi tulla teille auditioniin voinko tulla?” Sain myöntävän vastauksen ja ilmoituksen siitä, että aukkarit olisi seuraavana päivänä ja muut olivat saaneet nuotit jo kaksi viikkoa aiemmin. Sain haettua nuotit samana iltana ja opettelin koko yön paria biisiä. Menin auditioniin, sain paikan ja siitä lähtien oon ollut HKT:llä, eli vuodesta 2009.”

”Lahden Mutella mä aloitin syksyllä 2007 ja samaan aikaan menin mukaan Altar Boyziin, eli syksyllä en ollut koulussa juuri lainkaan. Sain sillä proggiksella kaikki laulu-ja tanssitunnit hyväksytyksi. Altar Boyzin jälkeen oli haut seuraavaan juttuun ja taas olin vain pari kuukautta koulussa siinä välissä, ja seuraavana syksynä sama meininki. Opettajat kyrsiintyi muhun kunnolla. Anteeksi! Päätin sitten, että jätän koulun kesken, koska töitä alkoi olla Helsingissä jatkuvasti eikä touhussa ollut oikein järkeä.”

Olitko lapsena koulun joulujuhlissa tai vastaavissa esiintymässä? ”Joo, ala-asteella mä jouduin esiintymään. Ajattelin, etten ole ainakaan kauhean kovassa suosiossa kun tuonne lavalle nyt menen. Mua hävetti esiintyminen silloin. Opettajat halusi mut lavalle, koska olin musiikissa muita edellä, soittanut selloa nelivuotiaasta ja niin edelleen. Mä jouduin soittamaan mm. aamunavauksia sellolla ja joulujuhlanäytelmissä mut haluttiin lavalle, sain siellä onneksi soittaa omasta pyynnöstäni rumpuja enkä näytellä. En ole muistaakseni joutunut esittämään kiveä tai puuta koulun näytelmissä. Lavadebyyttinihän mä tein 6-vuotiaana isäni tuottamassa Pikku Taikahuilussa, joka on lapsille tehty versio Taikahuilusta. Olin lopussa Pikku Papageno, joka juoksi kulisseista kokovihreässä asussa paikalle. Siitä tämä kokovihreä kauteni sai alkunsa, heheh! Pitäiskö alkaa mainostaa itseään ”Kokovihreässä jo vuodesta 1993!””

"Se alkoi ala-asteelta..." 

Muita opintojasi? ”Mutelta en siis valmistunut koskaan. Samuelin kanssa vuokrattiin kesällä 2010 Brooklynista New Yorkista asunto pariksi kuukaudeksi ja käytiin viikottain David Brunetti-nimisellä esiintymiscoachilla, hän vetää ”Acting Songs”-kursseja. Hän sanoi heti ekalla tunnilla, ettei aio opettaa meille laulutekniikkaa lainkaan, vaan että hänen tehtävänään on saada meidät esittämään laulut niin, ettei katsoja tajua kyseessä olevan laulun. Sitä me opeteltiin kaksi kuukautta ja täytyy sanoa, että sen kesän jälkeen urani lähti nousukiitoon. Aloimme syksyllä harjoittelemaan Wicked-musikaalia ja tuo reissu avasi silmäni siitä, että näytteleminen ei ole mitään ydinfysiikkaa. Se on ymmärtämistä ja niiden asioiden välittämistä katsojille, mitä mun hahmoni haluaa. Mä koin ikään kuin valaistumisen, mä tajusin vihdoin mitä ja miten mun pitää tehdä. Viimeisen kolmen vuoden aikana teatterilla on käynyt myös pari estill-laulutekniikan opettajaa Englannista, ja heidän avullaan olen kokenut toisenlaisen valaistumisen. Oon halunnut pitkään laulaa erityylisiä kappaleita, en vain ole tiennyt miten laulaa tietynkorkuisia nuotteja tai miten jaksan laulaa biisit loppuun asti. Näiden herrojen avulla mä löysin oikean tavan kehittyä, sitä ennen tuntui että olin lauluteknisesti polkenut paikallani.”

Miten päädyit dubbaushommiin eli ääninäyttelijäksi? ”Menin tuurauskeikalle 2006, mua oli suositeltu sarjan ohjaajalle ja sitä kautta sain lisää töitä dubbaajana ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin teen yhä samoja hommia viikottain, helposti 6-7 tuntia viikossa. Päivittäin käyn joko ennen treenejä tai treenien välissä, riippuu vähän siitä onko mulla illalla esitys. Juuri tuli ensi-iltaan Trolls-leffa, teen siinä pääroolin (alkuperäisversiossa roolin tekee Justin Timberlake). Se oli kyllä siisti rooli, sillä se oli niin musapainotteinen ja pääsi vetämään hyviä biisejä.”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? Onko sinulla ollut taskussasi suunnitelmaa B? ”Yläasteen aikoina mä halusin kovasti musamaikaksi. Lukiossa sekin sitten valkeni, että siihen hommaan vaaditaan ylioppilastodistus ja tajusin, että turha haaveilla opettajuudesta sen enempää. Nyt jos pitäisi vaihtaa ammattia, en osaa kyllä sanoa mitä tekisin. Lähtisin varmaankin pelastamaan delfiineitä jonnekin. Joskus oon miettinyt, että lopetan nämä hommat ja lähden jotenkin auttamaan maailmaa, maapalloa, eläimiä ja ihmisiä.”

Miksi olet näyttelijä? Vai millä tittelillä sinua voi kutsua? ”Kyllä mua näyttelijäksi voi kutsua, muutama vuosi sitten sain Suomen Näyttelijäliiton kautta näyttelijän pätevyyden. Sitä ennen sanoin olevani esiintyjä. Jaa miksi olen näyttelijä? Mun mielestä se on hirveän kivaa, antoisaa, jatkuvasti haastavaa ja monipuolista. Periaatteessa siihen ei voi kyllästyä ja pitää muistaa se, että koko ajan voi kehittyä, kunhan antaa itselleen siihen mahdollisuuden eikä jää junnaamaan paikoilleen. Luulen, että liukuhihnahommat alkaisivat ahdistaa mua.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Esko Roine sanoi mulle ”Kuuntele! Kaikki hommat hoituu!” Lyhyt ja ytimekäs neuvo, mutta sen tajuamiseen meni varmaan pari-kolme vuotta, että miten sen saavuttaa ja mitä sillä saavuttaa. Kuuntelemisesta ne impulssit tulee.”

Onko sinulla mahdollisesti omia ns. esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Kyllä vaan. Kaskilahden Risto on mulle tietyllä tavalla mentori. Hamletia tehdessä mulla vahvistui Salmisen Eskon ja Eero Ahon tietynlainen väkevyys näyttelijänä, olin ihaillut heitä jo paljon aiemmin. Eero Aho etenkin on jännä tapaus, se tietää tasan tarkkaan mitä se näyttämöllä tekee ja hänestä hehkuu samanaikaisesti rauha, tietynlainen pelottavuus ja mystisyys. Mulle Leppäsen Tuukka ja Timosen Antti on olleet vähän niin kuin isoveljiä teatterissa, heidän kanssaan olen bondannut ja heihin olen aina voinut tukeutua kysymällä niin teatterin käytännöistä kuin myös koko elämästä. Turvapilarit! Antti Langia katson myös kovasti ylöspäin, oli kyllä pelottavin paikka ikinä olla Antin understudyna ”Miten menestyä vaivatta liike-elämässä”-musikaalissa! Antti on todella tarkka ja kova, ja opin sen prosessin aikana todella paljon vain seuraamalla hänen tekemisiään. Teatterin puolelta nää edellämainitsemani on mun esikuvia, ja muulta alalta sitten Robbie Williams! Ainut jota fanitan täysillä! En oo nähnyt häntä koskaan livenä.”

"Robbie Ratinalla kesällä 2017, hmmmmm!" Toivo herää. 

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Hirveän monessa paikassa en ole ollut : Aleksanterin teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterin eri lavoilla, Lahden Kaupunginteatterissa (Mute-aikojen Fame-musikaalissa) ja Lahdessa Vaahterasalissa (Suomen Musiikkiteatteriensemblen RENT-musikaali 2011).”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Järjestystä en osaa sanoa, mutta kyllä tämä Shrekin rooli menee aika korkealle, sit Spring Awakeningin Moritz ja RENT:in Roger. RENT on muuten ensimmäinen musikaali ikinä, johon olin tutustunut musiikillisesti. Proggiksista Striking 12 oli hirveän henkilökohtainen, koska Samuelin kanssa me ehdotettiin sitä ohjelmistoon ja ehdotettiin ohjaajaa, ja HKT päätti tuottaa sen ja saatiin olla mukana koko tuotantoprosessissa ja mm. mukana auditionissa etsimässä meille viulistia. Porukkana toissakesäinen Mustion Kesäteatterin ”Kokkisoppa” täytyy mainita myös. Mulla oli niihin aikoihin elämässä vähän vaikeata henkilökohtaisella puolella ja siitä Kokkisopan jengistä tuli mulle tosi tärkeä, kun koko kesä tuli vietettyä heidän kanssaan. Siitä tuli tavallaan mulle toinen perhe.”

 (HKT:n nettisivujen loistavasta arkistosta löytyy liikkuvaa kuvaa : Spring Awakening ja Striking 12)

Entäs se Kummitusjuna? ”No niin! Kummitusjuna menee ehdottomasti tähän porukkaan myös. Se oli niin sekopäinen juttu se koko prosessi ja juuri siksi niin mahtavaa. Kaikilla oli vahva luotto siihen, että kyllä tästä hyvä tulee ja me tehtiin sitä koko ajan hyvällä meiningillä. Oli siellä kyllä ihme pyllyilyä välillä tekovaiheessa, mutta hienohan siitä tuli, niin kuin alunperin uskottiinkin.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit oikein fantasioida ja valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Ekana lähdin tietysti miettimään jotain maailmanluokan tähteä, mutta olisko se sitten niin siistiä kuitenkaan? Kyllä mä Antti Langin kanssa haluaisin näytellä oikein kunnolla, vielä ei olla päästy tekemään niin. Mä oon ollut vain Antin understudyna… Meillä olisi tosi hauskaa yhdessä!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No Robbie Williamsin kanssa tietysti laulaisin ”I will talk and Hollywood will listen”. Tai en sittenkään, se laulaisi mut niiiin suohon.”

Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? Vai haluatko edes määritellä? ”Njooo, toi oli kyllä mielestäni hyvä jatkokysymys, että haluaako sitä edes määritellä. Mun mielestäni mulle katsojana teatterin taikaa on se, että se saa mut unohtamaan itseni ja vain seuraamaan esitystä. Teatterin taika irrottaa arjesta ja tuo mielestäni tiettyjä asioita vahvemmin pintaan kuin esimerkiksi elokuva. Mun mielestäni teatteri voi osua niin paljon syvemmälle ja niin paljon kipeämpään tai onnellisempaan paikkaan kuin elokuva. Teatterilla on taika avata ihmisiä, parhaimmillaan. Teatterissa on siistiä myös se, että joku tulee lavalle, laittaa tuolin keskelle ja sanoo, että en olekaan koskaan käynyt Buckinghamin palatsissa. Ja yhtäkkiä kaikki ollaan siellä! Me luodaan lavasteet ympärille, vaikka siinä ei olisi mitään muuta kuin tuoli. Teatterin taikaa on siinä, että yleisö tajuaa ilman selityksiä nämä pelisäännöt.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Positiivisuus, kunnianhimo, kokeilunhalu, positiivinen hulluus – ja suklaa! Ja suklaan kanssa punaviini.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä. Timosen Antin kanssa on koettu kaikenlaista varsinkin ensi-illoissa. Muistan hyvin etenkin ”Vampyyrien tanssin” ensi-illan, kun itse olin aloittamassa ja Antti vieressä, pompin siinä ja molemmat hokee, että minkä ihmeen takia mä haluan olla tällä alalla, tää on ihan kauheeta! En mä halua mennä tuonne! Sitten kun pääsee lavalle, ei jännitä enää yhtään. Olo on kauhea kulisseissa! Oon huomannut sen, että mua ei jännitä enää niin paljon kuin joskus, kun tuon saman ydinporukan kanssa saa tehdä tutussa paikassa. Mutta menepä johonkin klubikeikalle ja ei niin tuttuun paikkaan esiintymään, niin johan alkaa taas kädet tärisemään ja ajatukset harhailemaan.”

Alfred Vampyyrien tanssissa (c) Mirka Kleemola 

 Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Mä kiellän itseäni kertaamasta repliikkejä. Jos mä annan itselleni pienenkin mahdollisuuden siihen, että pieni piru olkapäälläni kuiskaa ”kai sä muistat sun repliikkisi?”, mä tulen miettimään koko esityksen ajan miten replat menee. Mä voi ajatella teoksen läpi siten, että mietin mitä mun hahmoni haluaa ja kuka mä olen. Se on mun rituaalini valmistautua esitykseen. Toki jokaiseen esitykseen muodostuu omat reitit – tulee esitykseen tiettyyn kellonaikaan ja moikkaa aina samaan aikaan samassa paikassa sitä samaa tyyppiä. Kaikki toimii kuin koneisto. Sit vaihtaa vaatteet, Shrekin tapauksessa istuu maskituoliin tunniksi ja heittää samat läpät joka kerta (ja kaikki nauraa kohteliaasti mukana), sit soundcheckiin ja sit seuraa telkasta, kun yleisöä saapuu saliin hiljalleen. Oon pyrkinyt siihen, että noita ei tekisi rutiininomaisesti, koska oon myös taikauskoinen ja jos kaikkea ei ehdikään tehdä, tulee kauheat paineet...”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Ekaa ajatustani en tohdi edes kertoa… No, tää toinen tapahtui sitten Spring Awakeningissa eli ekassa HKT:n produktiossani. Tuukka Leppänen on lavalla yksin herkässä kohtauksessa ja on juuri aikeissa tehdä itselleen pahaa. Mun olisi tarkoitus nousta lattiasta seesteisesti savuverhon läpi, musiikki alkaisi soimaan ja mun pitäisi laulaa. Juuri kun kohtaus oli alkamassa, mikkiteknikko juoksee hirveällä vauhdilla lavan alle puuskuttaen ja ojentaa mulle kapulamikrofonin. Ajattelin tietysti, että ”onks mulla mikki rikki ja miks sitä ei huomattu aiemmin!” ja laulan samalla siihen mulle annettuun mikkiin. Lattia nousee, seesteisesti käännyn Tuukkaan päin ja Majurin Sanna nousee ihan yhtä seesteisesti Tuukan toiselle puolelle ja tekee jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin tehnyt. Sanna nimittäin katsoo ensin mua ja sitten osoittaa Tuukkaa sormellaan. Mä tajuan siinä vaiheessa, että ahaa tämä mikrofoni pitääkin antaa Tuukalle, että sen mikki on rikki! Hiki valuu ja laulu jatkuu, ja ojennan mikrofonin Tuukalle ja teimme siitä varsin mystisen esineen, jonka kautta voi kommunikoida tuonpuoleisen kanssa. Jälkikäteen sain kuulla, että se oli tosi nerokas pelastus. Huh huh, itse olin kyllä toista mieltä, kun ei ollut aavistustakaan siitä, kenen mikki nyt loppupeleissä toimi ja kenen ei ja melkein teki mieli itkeä”, siunailee Petrus ja itse hihittelen vieressä, koska tilanne on hyvin eläväisesti kuvailtu.

Kerro joku hyvä muisto. ”Tääkin liittyy Spring Awakeningiin ja sen viimeiseen esitykseen. Meillä oli tosi tiivis porukka, paljon nuoria tyyppejä. Esitys päättyy mun roolihahmoni kuolemaan. Valot sammuu, lattia lähtee laskeutumaan ja muodostaa samalla roolihahmolleni haudan. Muu porukka saapuu hautani ympärille ja katsoo sinne alas. Mä makaan siellä itkien, me tuijotetaan toisiamme ja tajutaan samalla, että tää proggis oli tässä. Enää ei tehdä tätä kohtausta, nää oli myös tän koko esityksen hautajaiset. Tää kuulostaa varmaan aika pateettiselta, mutta se yhteenkuuluvaisuuden tunne oli valtava ja siksi tuo on erittäin hyvä muisto mulle. Ympyrä sulkeutui hyvin vahvasti.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Kirka-musikaali tulee Peacockissa ensi-iltaan helmikuussa 2017, teen siellä pieniä rooleja ja esitän mm. Remu Aaltosta. Muista produktiosta en vielä tiedä mitään. Dubbauspuolellakin tulee koko ajan jotain uutta, mutta kuulen niistä yleensä vasta siinä vaiheessa kun menen dubbauskoppiin, että nyt tehtäis tämmöistä hahmoa.”

Remun ajattelu saa rumpukäden heilumaan...

 Onko sinulla jotain mottoa? ”Mulla oli aikanaan motto, joka ei tosin enää toimi. Se meni niin, että ”tee töitä elämää varten, älä elä töitä varten”. Nyt se menee mulla toisinpäin. Joskus mulla oli myös sellainen, että ”ehkä otin, otin”.”

Mitä muuta mahdollisesti haluaisit kertoa itsestäsi? ”Pelkään hämähäkkejä ihan älyttömän paljon. Oli hirveen vaikeeta dubata Spidermania, yhtä kohtausta jouduin tekemään kerran niin, etten katsonut ruudulle ollenkaan. Siinä oli May-täti, joka oli oikeasti hämähäkki pukeutuneena sen tädin vaatteisiin ja hyi olkoon! Mitäs muuta… Oon huono kokki, mutta parhaani yritän. Tänä talvena oon jo kertaalleen kaatunut ja vielä ruokakassien kanssa.”

Osaatko imitoida ketään? ”Huonosti, mutta tarinoita kertoessani koitan imitoida jollain pienellä vivahteella, kenestä kulloinkin on kyse. Oon kyllä kovasti haaveillut imitoinnista. Pitäisköhän soittaa Tammisen Jarkolle? Jos yhdistäisin taikurihommat ja imitonnit? Imitoisin taikuria, ja sitäkin huonosti? Dubbaushommissa välillä käy niin, että joltakin tyypiltä puuttuu pari lausetta ja apuun haetaan se, joka nyt sattuu siellä paikalla olemaan. Kuuntelen vähän aikaa toisen ääntä ja sitten lausun puuttuvat lauseet milloin Samuel Harjanteena, milloin Antti LJ Pääkkösenä, milloin Jon-Jon Geitelinä… ollaan varmaan kaikki dubattu toinen toisiamme ristiin.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit itse olla ja miksi juuri se? ”Mulla on aina ollut hirveän suuret sympatiat Aku Ankkaa kohtaan, se kun on vähän semmoinen ressukka. Miks mä haluaisin se olla? Ei, kyllä mä haluaisin olla Spiderman, koska olishan se aika mageeta, että pystyisi kiipeilemään seinillä ja flengaamaan tuosta noin, ja sillä on sairaan nopeet refleksit. Voisi tuosta noin pelastaa sen tytön ja flengata. Vastaisin muuten Tarzan, mutten jaksaisi koko ajan heilua pelkässä lannevaatteessa, joten tuohan on vähän semmoinen kaupunkitarzan, joka heittää kaiken lisäksi vielä huonoa puujalkavitsiä. Mä tavallaan näen jo itseni tuossa tilanteessa.”

Jos sinusta tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi hahmon supervoima ja nimi? ”Se olisi EmotionMan, Emomies. Se tulisi paikalle ja katsoisi rikollisia katseella tyyliin ”Mä oon niin pettynyt teihin!” ja se saattaisi alkaa itkemään ja siten tulisi rikollisellekin paha mieli, ja se luovuttaisi ryöstetyt rahat oitis takaisin. Emomies ei tarvitsisi fyysistä väkivaltaa lainkaan.”

Emomies valmiina uuteen tehtävään... (c) Teatterikärpänen 

 Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Laittautuisin oikein kauniiksi, lähtisin kaupungille ja huomaisin, millaisia sikoja miehet oikein on. Miettisin, että teenkö itsekin jotain sellaista, minkä en ole tajunnut loukkaavan toista. Tietysti myös tutustuisin itseeni, fyysisesti.”

Jos ihminen menisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin melatoniinia, jotta nukahtaisin uudestaan. Siltä varalta ettei se toimisikaan, mä ottaisin mukaan musiikkia ja laitteen jolla kuunnella. Läppärin tietysti, sehän mahdollistaisi kaiken! Voi surffata netissä ja somessa ja twiittailla. Läppärin kautta voisi myös tilata suklaata ja punaviiniä, mitä nyt milloinkin tekee mieli.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Se olisi monikerroksinen ja siellä olisi ovet auki kaikille, pitäisin puujuhlia jatkuvasti. Maja olisi hyvin korkealla, ekoystävällinen puinen penthouse, jossa olisi jatkuvasti livemusiikkia. Ja jacuzzi.”

Voi siellä olla muutama hämähäkkikin? ”Niin voi, mutta elämässä voi tulla vaaroja eteen nurkan takaa muutenkin.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajankohtaan, minne matkaisit? ”Voisin mennä tammikuuhun 1987 ja sanoa vanhemmilleni, että NYT! Älkää siinä istuko ja ihmetelkö! Jotta nääs syntyisin paria kuukautta aiemmin eikä menisi synttärit pilalle hahhahahah.” (Pitkällisen pohdinnan ja totaalisen hyytymisen ja lobotomiaepäilyn jälkeen Petrus päätyy tähän vastaukseen.)

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä kiiryhdän siis kiiruhdän MITÄ IHMETTÄ siis kiiruhdan Ruoholahteen dubbaamaan, en tiedä vielä mitä. Sieltä kiiruhdan puoli seitsemäksi takaisin tänne ja meillä on ensin ehkä pienen porukan lauluharjoitukset, sitten joku kohtausharjoitus ja sitten päntätään repliikkejä klo 22 asti, jonka jälkeen pääsen kotiin katsomaan Netflixiä. The Crown on kova juttu nyt!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lämmin

Mistä sanasta pidät vähiten? - Kylmä

Mikä sytyttää sinut? - Punaviini

Mikä sammuttaa intohimosi? - Maksapihvi

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Kitara

Mitä ääntä inhoat? - Säkkipilliä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Junakuski

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Saarioisten ruuanpakkaaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Üllatuuus!

Petrus Shrekinä (c) Tapio Vanhatalo, HKT 

Hautajaiset / Teatteri Tuike

Hautajaiset / Teatteri Tuike

Ensi-ilta 18.11. 2016, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Työryhmä : Nina Rinkinen, Markku Ihamäki, Venla Vannela, Tanja Hautakangas, Ia Nissinen, Leo Saaritsa, Aarne Linden, Otso Helos, Samu Loijas ja Sanna Warsell

 Vuosi sitten syksyllä suunnistin flunssatoipilaana ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa katsomaan aistikauhuteatteria Tapanilaan. Silloin ohjelmistossa pyöri "Viimeinen vuoro", jossa istuimme hc-paikoilla (meihin sai koskea) silmät sidottuina metrovaunussa, joka pysähtyi kesken matkan ja sitten alkoi tapahtua kaikenlaista. Mielikuvitus lähti laukkaamaan vähän liiankin lennokkaasti, ja koimme reissun hiukan eri tavalla. Onnekseni huomasin, että Teatteri Tuike on taas jännän äärellä tänäkin syksynä ja nyt aiheena "Hautajaiset"... erotuksena aiemmalle aistikokemukselle se, että tällä kertaa saimme pitää silmät auki. No, olen varma siitä, että osa katsojista ja paikallaolijoista piti ajoittain silmiään kiinnikin, siinä ohessa kun nojaili vierustoverin kylkeen turvaa hakien.

Kynttilöitä pöydällä (c) Teatterikärpänen 

 Yllätys yllätys, taas oltiin toipumassa kovasta flunssasta ja menomatkalla pyllähdin selälleni lähijunan käytävällekin. Ihme, etten kolauttanut päätäni lattiaan. Suuremmitta kolhuitta kuitenkin selvittiin ja saavuimme juuri passeliin aikaan teatterille, jonka aula oli valaistu kynttilöin.

 Vähän alkoi taas mietityttämään, että mihin tässä oikein ollaan menossa. Meitä ohjeistettiin, että vielä tässä vaiheessa olisi mahdollisuus jättää ns. leikki sikseen ja lähteä pakosalle. Kaikki sinnittelivät ovesta sisään ja etsivät paikkansa hämyisestä salista.

 Itse esityksestä ei voi kauheasti paljastaa mitään, ettei vaan spoilaisi juttua tulevilta katsojilta. Sen voin kertoa, että hautajaisia on vietetty ja yksinäinen kynttilänliekki lepattaa piirongin päällä. Vaan ei lepata kauaa... Esitys on valojen ja varjojen leikkiä, ja taas täytyy sanoa, että mielikuvitus se teettää kaikenlaista. On olemassa valoa ja pimeyttä, ja tietysti sitä mitä ei näe, se kuvitellaan. Unohdin laittaa vielä silmälasitkin päähäni ja kaiken näin aika sumeasti, mikä oli oikeastaan jännä juttu. Kaikki tuntui jotenkin epätodelliselta, aloin moneen otteeseen epäillä omia silmiäni nimittäin... Äänimaailma oli paikoitellen todella ahdistava ja kaoottinenkin, ja kaikille aisteille oli jotain tarjolla. Kaikki elementit olivat myös käytössä illan aikana.

(c) Teatteri Tuike 

 Itse taidan olla aika paatunut säikyttelyn suhteen, sillä odotin jotenkin paljon jännempää menoa. Tiedän kyllä muutaman tyypin, jotka eivät olisi esityksestä selvinneet puhtain alushousuin. Kun samana iltana pilkkopimeässä makuuhuoneessa räpelsin kännykkääni, tuli väistämättäkin mieleeni, mitä näkyisikään jos kännykän valolla katselisin hiukan ympärilleni. En uskaltanut.

 Mitähän nämä seuraavaksi keksivät? Mielenkiintoinen konsepti on kyllä tämä teatteri, jossa saa olla kaikki aistit valppaana. Osa esityksistä on jo loppuunmyytyjä, mutta teatterin omilta sivuilta voi seurata tilannetta, ja uusi esityskausi starttaa keväällä.

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Tuike!)

Haastattelussa Iikka Forss

  Tämän haastattelun kohdalla olen tehnyt jotain sellaista, mitä en muiden 160:n haastateltavan kanssa ole tehnyt. Ensinnäkin kerron syyn siksi, miksi juuri hän… Iikka Forssin näin lavalla ensimmäistä kertaa (valitettavasti vasta silloin ja onneksi edes silloin) Lahden Kaupunginteatterin komediassa ”Viisas neitsyt”, jossa Iikka heilui pitkässä harmaassa mekossa ja tiukassa nutturassa Liisa Elisapetin roolissa ja toi mieleeni Lucky Luke-sarjakuvan tiukkikset raittiusseuralaisrouwashenkilöt. Kulttikamaa siis. Kesällä 2012 näin Iikan Teatteri Eurooppa Neljän Sappeen kesäteatterin komediassa ”Noin 7 veljestä” Rautahanskan roolissa – yllään valkea peruukki, avonainen takki, mustat alushousut ja reikiä täynnä olevat stay up-sukat. Tuo näky ja koko esitys porautui mieleeni ikiajoiksi, ja kävin sen katsomassa kolme kertaa. Viimeinen esitys oli yllättäen 45min ensi-iltaa pitempi, pitkälti siksi että Iikka ja Tommi Raitolehto improsivat hiukan extraa moneenkin kohtaukseen. Olin kuolla naurusta. Mikä ihana tunne, jota kaipaan! Tuon esityksen jälkeen tulin blogini kanssa ns. kaapista ulos ja aloin jakaa juttujani ihan julkisesti. Blogini uusi elämä alkoi juuri tuon esityksen vuoksi, ja tässä ollaan.

Tommi ja Iikka Sappeella ... (c) Seppo Kasa 

 Iikan kanssa pääsin ensimmäistä kertaa juttusille syksyllä 2013 ja meillä oli niin kivaa, että otimme saman uusiksi syyskuussa 2016 Cafe Talossa.

Vuonna 1976 syntynyt Iikka on horoskoopiltaan vaaka (”kuten kaikki loistavat taiteilijat”). ”Oon syntynyt Naistenklinikalla Helsingissä, papereissani tosin lukee syntymäpaikkana Ylistaro, koska äitini oli siellä kirjoilla. Lapsena oon asunut Vantaalla Korsossa, josta muutettiin Kaarinaan. Sieltä muutin Turkuun, sieltä Helsinkiin ja viime vuodet oon asunut Lahdessa. Mun henkinen kotini on Kaarinassa, siellä kävin ala-ja yläasteen sekä lukion, ja pitkäaikaisimmat kaverini ovat sieltä lähtöisin.”

Mitä harrastat? ”Boulderointia, eli tiivistettyä kiipeilyä! Oon nyt pari vuotta harrastanut sitä. Kiipeillessä pää tyhjenee kivasti kaikesta ylimääräisestä. Meillä on myös tosi hyvä porukka, jonka kanssa on kiva mennä yhdessä. Lisäksi mä käyn kuntosalilla, lenkkeilen, sisäsoudan ja venyttelen. Voiko venyttelyä sanoa harrastukseksi? Nyt voi. Luenhan mä myös ja noin yleisesti ottaen pyrin sivistämään itseäni.”

Mitenkäs tuo soittopuoli? ”Rumpuja soitan silloin tällöin. Ensi viikolla on taas bänditreenit. Muutama keikka vuosittain on Beatles-bändin kanssa, sehän sai alkunsa Lahden Kaupunginteatterin Beatles-jutusta vuosien takaa. Alkuperäisporukasta tosin on jäljellä enää minä, muut olivat Honkimäen Paavo, Kallioniemen Janne ja Poralin Tero. Kannuja oon siis kolistellut enemmän tai vähemmän viimeiset 12 vuotta. En mä siinä mikään virtuoosimaisen hyvä kuitenkaan ole.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Nää on näitä kysymyksiä, joita pitäisi kysyä ihan joltain muulta kuin multa! En mä osaa itseäni katsoa sillä lailla… Kai mä oon ihan hyvä oppimaan asioita, mutta niin on moni muukin eli se ei ole todellakaan mikään vahvuus tai erikoistaito! Joku muu varmaan osaa kirkastaa nämä jutut mulle sitten, kun kirjoittaa elämäkertani ja kyselee sinne asioita muilta. Tosin en sitä itse tuu koskaan lukemaan, koska en oo enää elossa silloin kun se ilmestyy.”

Etsi kuvasta Liisa Elisapetti (c) Lahden KT 

 (No, nyt Iikka pääsee tästä lukemaan jo elossa ollessaan, mitä mieltä eräät kollegat hänestä ovat… Laitoin muutamille henkilöille tiedustelun aiheesta ja vastaukset olivat tätä luokkaa : ”Iikka on aina tilanteessa. 100 %. Ei vedä laput silmillä niin kuin kuulemma jotkut. Oikeasti ihan helvetin hieno vastanäyttelijä. Hänellä on myös käsittämättömän kova pokka. Ei käsittääkseni ole ikinä pudonnut (nimimerkillä Janne Tampereelta)”, ”Vilpittömän hauska ja teknisesti taitava näyttelijä, joka uskaltaa tehdä hulluja asioita lavalla (Jari-Pekka Lahdesta)”, ”Iikalla on loistava rytmitaju. Hän on älykäs, nopea ja äärimmäisen luotettava kanssapeluri. Olen näytellyt Iikan kanssa paljon. Opimme silloin vaistoamaan jo etukäteen mitä toinen aikoo. Vähän niin kuin lätkässä hyvät hyökkäystutkaparit toimii. Ei tarvitse aina edes etsiä toista kun syötön lähettää, vaan tietää että toinen on siellä jo lapa jäässä valmiina ja silmät selässä. Taitava, nopea, luotettava rytmikone on hän (Tapani Lahdesta)”, ”Tää on helppo : dynaamisuus, nopeus, energia. Aina jotain uutta mielessä, aina viemässä rooliaan ja tilannetta eteenpäin. Treeneissä mahtava ominaisuus, näytöksissä tarvii joskus suitsia, että pysytään sovituilla laduilla (vaikka kohtauksien pitää tietysti kehittyä esitysten myötä) (Tuukka Helsingistä)”, ”Näyttämöllinen hanttapuli ellei jopa anarkisti, ja juuri siksi rakkain vastanäyttelijä koskaan. Iikka on pienen pipetin mestari mutta samalla takalaittomien kruunaamaton kuningas. Älykäs näyttelijä! (Paavo Jyväskylästä)”, ”Rytmi, rohkeus, röyhkeys! Tarttuu nopeasti impulssiin, mutta on aina tarkka. Kertakaikkiaan hän on myös älykäs näyttelijä, joka haastaa hyvällä tavalla vastanäyttelijää. Harmi, että ihmisenä on ihan sysipaska. :) Terkkuja! (Sauli Jyväskylästä)”, ”Iikalle on lähtökohtaisesti kaikki mahdollista, kaikkea koetetaan ja heittäydytään. Kykenee kepeyden ja syvällisen analyysin ristikkäisyyteen. Nopea – se on sekä vahvuus että välillä höyhenenkevyt heikkous. Vastanäyttelijänä erinomainen ja tilanteita rikastuttava, nopeasti taipuva yksilö – kunhan malttaa aina välillä maadoittaa itsensä siihen mitä kahden ihmisen välillä tapahtuu. Kun meikäläisestä karisi teatterikoulusta valmistuneen noviisin epävarmuus, yhdessä työskentely oli ilo ja on jäänyt lähtemättömästi muistoihini ja tunnerekisteriini. (Suvi-Sini Tampereelta)” sekä ”Iikan ollessa lavalla katsoja pysyy taatusti hereillä, sillä koko ajan on tunne että mitä tahansa voi tapahtua. Verbaalivirtuoosi. Ei ole toista samanlaista. Iikka on poikkeusyksilö! (katsoja Hämeestä)”.)

Lahden KT:n Seitsemän veljestä (c) Aki Loponen

 Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä mä aion ottaa kitaransoiton haltuuni. Mä haluaisin olla se ärsyttävä tyyppi, joka kotibileissä tai muissa leirinuotio-olosuhteissa kaivaa akustisen kitaran esiin ja alkaa laulaa ”Viidestoista yö” tai muuta banaalia kamaa, ja ihmiset ihastelisi ”oi kuinka lahjakas ja uskomattoman komea hän onkaan”. Haluaisin olla juuri se, joka kaikkien miesten mielestä pilaa koko illan ja naisten mielestä kruunaa. Sellainen rippileirinuotiokitaran rämpyttäminen on kitaransoiton hirvittävin ilmenemismuoto. Onhan paljon asioita, joita mä oikeasti haluaisin osata. Olympialaisia on hieno katsella, etenkin kun joku on veivannut osaamisensa ihan tappiin. Silloin se näyttää kauniilta, oli se mitä tahansa! Tulee aina olo, että voi vitsi kun osaisi tuon itsekin. Kaikki on periaatteessa suurinpiirtein mahdollistakin saavuttaa itse. Kysehän on siitä, mitä priorisoit elämässäsi ja mitä kohti haluat mennä. Kyllä mä esimerkiksi haluaisin osata ristiriipunnan renkailla! Se se vasta olisikin bilekikka aamulla puoli viisi! Siinä vaiheessa sekä miehet että naiset ovat sitä mieltä, että onpa hän karismaattinen ja lahjakas. No, just tällä hetkellä mulla ei oo mitään pakonomaista tarvetta opetella mitään uutta taitoa. Boulderoinnissa kiipeilytekniikkani parantaminen voisi olla hyvä tavoite.”

Mikä on ollut isoin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Olihan se rumpujensoiton opetteleminen näytelmää varten haaste, samoin laulaminen, etenkin täällä Helsingin Kaupunginteatterissa, jossa on hiton kova lauluporukka ja ehdottomasti maan kovin ensemble. Viisikymmentä tyyppiä on selän takana ja pitäisi avata suunsa laulaakseen sooloa! Se on aika kova kynnys. Muistan kun treenattiin sitä bisnesmusikaalia (Miten menestyä vaivatta liike-elämässä) ja mua jännitti ihan helvetin paljon! Olin ollut ammatissa vaikka kuinka monta vuotta ja tehnyt vaikka mitä, mutta jännitti ihan älyttömän paljon ne ekat laulutreenit bändin kanssa. Mä kyllä tykkään haasteista ja niitä päin on mentävä, koska sillä tavalla kehittyy. On aktiivisesti pyrittävä pois omalta mukavuusalueeltaan edes pieni askel johonkin suuntaan, eikä jäädä siihen pyörimään mitä jo osaa. Hetken päästä sitä huomaakin olevansa leipääntynyt pelle. Mä en ikinä haluaisi kuulla keneltäkään kollegalta tai yleisön edustajalta sellaista lausetta, että ”se Iikka on kyllä hyvä kun se on aina sellainen”. Isot roolit ovat tietysti haasteita, mutta niin ovat myös pienet roolit! Haastetta oli myös sanoa ”Piukkojen paikkojen” koreografille, että teen itse koreografian erääseen kohtaukseen ja tulet näkemään sen vasta ensi-illassa – no, se onnistui. Perimmäinen syy oli kuitenkin se, että olin vaan niin toivottoman laiska enkä jaksanut opetella toisen tekemää koreografiaa. Haaste on harjoitella kesäteatteriin näytelmä kahdessa viikossa. Mikä näistä nyt sitten on isoin, en osaa sanoa.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Äitini pikkuserkku on näyttelijä Armi Sillanpää, hän tosin ei ole näytellyt pitkään aikaan. Mulle tää yhteys selvisi vasta sitten, kun olin jo itse TeaKissa. Isän äidin puolelta jonkun mutkan kautta näyttelijä Hanna Gibson on mulle sukua myös.”

Milloin olet itse kiinnostunut teatterista, eli mistä kaikki lähti? ”Syyllinenhän on Tuomas Uusitalo, jonka kanssa olin samalla luokalla lukiossa. Lukion kolmannen syksyllä vuonna 1994 Tume kysyi, että tulisinko mukaan musikaaliin, joka tehtäisiin lukion musiikkiryhmien ja Kaarinan nuorisoteatterin kanssa yhteistyönä. Olin tietoinen siitä, että sellainen proggis oli tuloillaan ja se vaikutti kiinnostavalta. Aukkarit taisi olla samana iltapäivänä ja menin sitten sinne. Minulla saattoi olla taiteellisia erimielisyyksiä musaopettajani Ari Ainasojan kanssa ja kenties siitä syystä hän otti mut ovella vastaan sanoilla ”Iikka mitä vittua SÄ täällä teet!?” Musikaalin ohjaajat toppuuttelivat Aria. Taisi siinä olla jotain pientä haastattelua, ja kuinka ollakkaan, mä pääsin mukaan. Siitä se innostus sitten lähti! Olin mä toki näyttämöllä ollut ennenkin, klassiset ala-asteen joulusysteemit ja vastaavat, muttei mitään sen spesiaalimpaa”, Iikka muistelee.

Missä vaiheessa tuli sitten mieleen, että tästähän voisi saada itselleen ammatin? ”Teatteri alkoi kiinnostaa mua enemmän ja enemmän, ja kaikki ne mahdollisuudet mitä näyttämöllä voisi tehdä – tanssia, laulaa, näytellä, soittaa. Se koko maailma alkoi kiinnostaa mua lukion kolmannella ja sen jälkeen. Harrastin teatteria aktiivisesti Teatteri Sudessa (nyk. Linnateatteri) ja opiskelin samalla ”jorausta” Turun Konservatoriossa. Ne opinnot tosin jäivät kesken, kun vasen nilkkani paukahti paskaksi teatteriesityksessä. Kunnioitan ja arvostan tanssijoita edelleen kovasti, ja haluaisin itsekin vielä joskus päästä kunnon jorausproggikseen mukaan. No, mä missasin ´95 TeaKin pääsykokeet, en vaan ehtinyt hakemaan ajoissa. Vuonna ´96 laitoin paperit hakuun, mulla oli vahva tunne siitä, että tästä saattaisi tulla mulle ammatti. Pääsin sisälle ja tunne vahvistui. En tiennyt pääsykokeista ennalta yhtään mitään, menin sinne vaan ja tein täysillä mitä käskettiin. Valmistuin TeaKista vuonna 2000.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli nimeltään ”Pimeyden tango – Näyttelijä roolia etsimässä”. Se oli harjoituspäiväkirjatyyppinen juttu, harjoittelimme silloin Teatteri Kehä III:lle näytelmää ”Mielen kieli”, joka oli mun taiteellinen lopputyöni. Se oli sellaista aikaa elämässäni, että kaikenlaista mullistusta ja murrosta oli meneillään, ja purin sitä harjoituspäiväkirjaani. Yritin saada sitä jonkinlaiseen kaunokirjalliseen muotoon, jottei se olisi niin päiväkirjamainen. Ajatus nimen käytöstä syntyi siinä vaiheessa, kun olin kirjoittanut kaiken melkein valmiiksi. Satuin sattumalta kuulemaan Eppujen biisin radiosta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin sanat eri tavalla kuin aiemmin. Jotain tapahtui ja tajusin, että tämä biisihän voisi rytmittää koko tekstiäni. Siinä kerrotaan samoista asioista.”

”Taiteellinen lopputyöni oli kyllä tosi hieno juttu, Juha Lehtolan ”Mielen kieli”. Se on periaatteessa kirjoitettu alunperin monologiksi, mutta sen voi näytellä myös kolmella henkilöllä ja meillä lisäkseni oli mukana Tom Petäjä ja Ria Kataja. Se oli TeaKin ja Teatteri Kehä III:n yhteistyöprojekti ja ohjaaja Miko Jaakolan taiteellinen lopputyö myös. Hieno proggis. Mulla oli siinä lähinnä monologia.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Onko sinulla joskus ollut vaihtoehtoa B? ”Mua kyllä kiinnostaa koko elämä! Nuorempana halusin lukemaan oikeutta ja yhteiskuntatieteitä, siinä olisi mahdollisuuksia päästä ulkomaille ja tutustua eri kulttuureihin. Diplomaatiksi! Se ajatus vaan katosi jonnekin. Taitaisi olla mulle liian yksinäistä puuhaa. Vaikka tykkään välillä olla yksinkin, niin enemmän tykkään olla porukassa. Nimenomaan se porukka on aina ollut mulle tän teatterinkin suola. Mua on kyllä aina kiinnostanut ulkomaat, toiset kulttuurit ja niiden ilmiöt ja asiat. Olisi hienoa olla joku Indiana Jones-tyyppinen heppu, Kansainvälinen Seikkailija!” innostuu Iikka.

Miksi sitten olet näyttelijä etkä kansainvälinen seikkailija? ”En mä osaa sanoa. Oon mä sitä miettinyt, viimeksi tullessani bussilla tänne Stadiin kun tiesin, että varmasti tuut kysymään tänkaltaisen kysymyksen. Kai mä saan tästä jotain henkistä tyydytystä. Kun saa vietyä katsojan pois arjestaan ja luotua sille täysin uudenlaisen maailman, kertoa elämästä … Hetken hengähdys ja huoahdus kaikesta tästä, enkä tarkoita nyt sitä, etteikö teatterissa voisi kertoa myös yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Niistä pitääkin kertoa. Mutta tärkeintä on viedä katsoja pois omasta arjestaan. Kai mulla on joku haava jossain kohtaa sielua, ja joka ilta haetaan laastaria siihen haavaan. Vaan milläs se paranisi, kun joka ilta myös revitään sitä haavaa auki...” Iikka pohtii.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Ei ole olemassa yhtä tiettyä oikeastaan… tai oonko saanut tän joltakin tai tajunnut itse. On pyrittävä pysymään koko ajan liikkeessä, fyysisesti ja henkisesti. On otettava avoimin mielin ja sydämin tulevaisuus, elämä ja maailma vastaan; ilman sen suurempia ennakkoluuloja tai -käsityksiä. Tämä pätee siis muuhunkin kuin työhön. Oon oppinut olemaan armollisempi omille touhuilleni, mahdottomuudelleni ja täydellisyyden vaatimuksilleni. Mä kunnioitan nykyään paljon enemmän kanssaihmisiä kuin nuorempana, mutta ei se ehkä kuulukaan parikymppiselle jätkälle vielä, vaan on osa henkistä ja fyysistä kasvua. Mä pyrin kuuntelemaan vanhempia kollegoita, vanhempia kanssaeläjiä ja miksen myös nuorempiakin, ja poimimaan sieltä ne asiat ja tiedonmuruset, jotka kulloinkin saattavat viedä minua eteen päin.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Helsingin Kaupunginteatterissa kaksi eri kertaa, koska mulla on nyt eri pukuhuone. Ja Lahden Kaupunginteatterissa. Kesäteattereista Heinola, Pyynikki, Vartiovuoren Kesäteatteri Turussa ja Eurooppa Neljä.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö? ”Mahdoton kysymys, sillä ei niitä voi lähteä kilpailuttamaan. On olemassa töitä, jotka ovat vieneet uraa johonkin suuntaan. Niitä voi joku toinen pitää merkittävänä käännekohtana, jos lähtee katsomaan taaksepäin ja purkamaan urani vaiheita. Itse ajattelen niin, että jokainen tehty työ näyttämöllä ja jokainen elämässä eletty sekunti vie eteen päin. Eniten mä muistelen ja kaipaan tiettyjä porukoita, joiden kanssa juttuja on tehty. Lahdessa sain tehdä isoja rooleja ja opin kantamaan vastuuni ja ”suuren näyttämön ilmaisua” (mm. näytelmissä Hamlet, Seitsemän veljestä, Yksi lensi yli käenpesän). Television puolella oli helvetin hauskaa tehdä ”Helsingin herraa” ja leffapuolella sain näytellä Antti Litjan kanssa ”Mielensäpahoittajassa”.”

Hamlet (c) Johannes Wilenius 

 Onko sinulla ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet seurannut tietyllä tarkkuudella? ”Pikkupoikana seurasin kaikkia, joita telkasta pystyi seuraamaan! Monty Pythonit, Bill Murray (kun meidän perheeseen hankittiin VHS-nauhuri, ensimmäinen katsottu leffa oli ”Stripes” eli ”Natsat”), Vesa Vierikko, Kari Heiskanen, vain muutama mainitakseni. Kyllä mä katson ylöspäin kaikkia itseäni vanhempia näyttelijöitä, ja olen onnekseni saanut näytellä heistä niin monen kanssa. Tuo on yksi tämän homman helmiä! Kyllä mä muutamia klassisia elokuvanäyttelijöitä niin Amerikasta kuin Euroopastakin katselen ylöspäin sillai hyvällä tavalla, en mä nyt lähde kumartelemaan ketään kuitenkaan. On mulla julisteitakin ollut seinällä. Lahden-aikoinani mulla oli pukkarin seinällä Papillon-leffan juliste ja siinä Dustin Hoffman ja Steve McQueen.”

Entäpä esikuvia joltain ihan toiselta alalta? ”Ihailen ihan kaikkia, jotka ovat vieneet oman ammattitaitonsa tai sen harjoittamisen huippuunsa, oli kyse ihan mistä tahansa. Kun se tehdään timanttisella ammattitaidolla, mä katselen sitä suu auki ja nostelen hattuani. Sellainen mykistää mua, ja saan siitä järjettömästi energiaa, inspiraatiota ja uskoa tulevaan omissakin ponnisteluissani.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä tai kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Toi oli just hyvä täsmennys, sillä mä en halua näytellä ketään vastaan. Kuten sanoin, oon saanut jo näytellä niin monen kanssa ja toivottavasti saan jatkossakin näytellä. Tämä unelmieni rooli olisi ranskalaisessa taide-elokuvassa, jonka olisi ohjannut Charlie Chaplin. Itse hän olisi pienessä sivuroolissa, ja meillä olisi hieno nyrkkeilykohtaus yhdessä. Varsinainen elokuvahan kertoisi esittämäni henkilön pyristelyistä kahden rakastajattaren ja vaimon loukussa. Rakastajattaria esittäisivät Audrey Hepburn ja Vivien Leigh, ja vaimoa Kate Beckinsale. Juonesta en sen enempää osaa kertoa, mutta Cate Blanchett piipahtaa jossain myös.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Tietenkin Chisun (lausutaan tsaisu) kanssa voisin jotain laulaa… Laulaisin Miska Kaukosen kanssa Hippiorkesteri Pyrkimyksen hittikappaleen ”Where have all the horses gone”, ehdottomasti”, nauraa Iikka.

Miten määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Teatterin taikaa on varmaankin se illuusio. Se, että katsoja vaikuttuu/liikuttuu, eikä pysty jäljittämään sitä, että miten häneen vaikutettiin. Se on myös sitä, että katsoja unohtaa olevansa teatterissa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Kauneus (sitäkin on monenlaista), minkä tahansa alan ammattilaisuus… mua inspiroi ylipäätään kaikki se, mitä ympärilläni näen! Jos vain suostun näkemään sen. Suuri osa ihmisistä ei näe mitä heidän ympärillään tapahtuu, ei jakseta tai ehditä pysähtyä, hengittää ja antaa silmien seurata maailmaa ja ajatusten lentää. Tuli mieleen vielä se kysymyksesi, miksi olen näyttelijä. Mulla on pyrkimys luoda jotain kaunista, vaikka se olisi kuinka rumaa. Kaiken ei tarvitse aina olla esteettisesti tai visuaalisesti miellyttävää ollakseen kaunista. Elämä inspiroi mua. Ihmiset. Ja mielentilasta riippuen eri tavalla.”

Podetko ramppikuumetta? ”Totta helvetissä, ja ennen ensi-iltaa varsinkin! Mua jännittää ensimmäinen yleisökontakti. Joskus jännittää niin paljon, että tulee ihan oksennusrefleksi ja on joskus käyty oksentamassakin. Vanhemmiten oon oppinut hengittelemään sen pahemman jännityksen ”pois”. Jännitystä pitääkin kokea, koska se pitää mut skarppina, olettamuksena tietenkin että on päässyt pahimman vaiheen yli eikä ole jäänyt sen vangiksi.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina esityspäivinä tai aina ennen esitystä? ”Ei mulla mitään taikauskojuttuja tai vastaavia ole. Jokaiseen proggikseen tietysti syntyy joku rutiini ennen esitystä, yhtäkkiä huomaa vaan tekevänsä samat jutut samassa järjestyksessä, samaan aikaan. En ole kuitenkaan etukäteen suunnitellut tekeväni niin tai mikään ei ole muuttunut neuroosinkaltaiseksi. Jonain päivänä aion muuten vihellellä teatterissa, heitellä plareja sinne tänne, laittaa kengät pöydälle ja kaikkea vastaavaa. Katsotaan sitten mitä tapahtuu. Teatterin viimeisetkin tabut murskataan. Eli ne sellaiset pillerit. Pidän kunnon tabujenmurskajaiset!”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”No, Rädyn Pekkahan on ihan mahdoton repliikkien sotkija. Kaikella rakkaudella… Minä esitin Lahdessa Hamletia ja Pekka Hamletin isän haamua, joka vaatii kostoa. Pekka karjuu kuin rantarosvo ”Kuuntele! Makasin tapani mukaan setäsi kanssa puutarhassa.” Mä jäin miettimään, että mitä ihmettä! Makasi veljensä kanssa puutarhassa? Ajatukset meni heti siihen, että ovat oikein kunnolla siellä köyrineet ja mun pitäisi nyt sitten kostaa näiden homostelut! No, sain ns. ”pahoinvointikohtauksen” ja pakenin hetkeksi muurin suojiin, kunnes sain kasattua itseni ja tulin takaisin. Aijai, Lahdessa sattui ja tapahtui. Tehtiin ”Viisas neitsyt”-näytelmää, jossa olin Liisa Elisapetin roolissa ja pidin siveysoppituntia. Sitä ei koskaan saatu menemään läpi tippumatta. Liisa Elisapetti intoontui puhumaan siveysoppitunnilla mm. nahkiaisista, eli asiasta viidenteen mentiin jälleen kerran. Mähän lauloin siinä myös yhden saksalaisen schlagerin ja kävin välisoiton aikana kyykkypissalla. Tästä kyykkypissa-asiasta mua muistutettiin hiljattain, olin itse unohtanut sen kokonaan. Hamletissahan Kallioniemen Janne tuli rantasandaaleissa kohtaukseen, jossa mulle esiteltiin näyttelijäseurueen jäseniä. Horation (Tapani Kalliomäki) kanssa huomattiin asia ja se ei itse tajunnut mitään kuin vasta meidän ilmeistä. Juu, ja ”Inishmaanin rampa”-näytelmän aikana minä ja Suvi-Sini Peltola (esitettiin McCormickin sisaruksia) käytiin ohimennen osallistumassa isolla näyttämöllä ”Leyla ja Daniel”-musikaalin mielenosoitukseen Irlannin edustajina.”

Inishmaanin ramman sisarukset Suvi-Sini ja Iikka (c) Lahden KT 

 Onko Komisario Palmussa tapahtunut mitään extraa? ”Tähän voidaan palata sitten seuraavassa haastattelussa.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Paljon on tietysti hyviä ja hienoja muistoja. Vuoden 2002 äitienpäivä tulee ensimmäisenä mieleeni. Vanhin poikani oli silloin muutaman kuukauden ikäinen. Oli kaunis, aurinkoinen sunnuntai. Mulla oli takana työntäyteinen kevät ja olin aika puhki. Oltiin köyhiä kuin kirkonrotat ja palkkapäivä oli kyllä tulossa, mutta juuri silloin ei ollut rahaa. Piti hyväksyä se asia, että ensimmäinen yhteinen äitienpäivä ei olisi täynnä ruusuja ja shampanjaa. Mua rassasi henkisesti se asia tosi paljon. Molemmat kuitenkin tajuttiin, että täydellinen äitienpäivä ei vaadi mitään hienouksia. Otettiin viltti ja mentiin Alppipuistoon koko perhe. Taisi meillä olla yksi pieni siideripullo mukana, ja lounaaksi oli ranskalaisia ja kalapuikkoja. Tuota päivää muistelen lämmöllä.”

Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Arena-näyttämölle tulee helmikuussa 2017 ensi-iltaan ”Tenorit liemessä”-komedia, siinä olen mukana yhtenä tenoreista. Johanna Vuoksenmaan tv-sarjassa ”Ex-onnelliset” piipahdan. Kevään ja kesän aikana olin mukana muutamassa lyhytelokuvassa, ja kesällä 2017 olen ”Vadelmavenepakolaisen” Mikko Virtasena Heinolan Kesäteatterissa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Niitähän on montakin. ”Kaikki opetellaan, jota ei jo osata”, ”Päin tuuleen”, ”Likainen mieli, ikuinen ilo” ja ”Tosissaan, mutta ei vakavissaan”.”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen mahdollisuus? ”Voisin keskustella nuoren itseni kanssa vaikka mistä, mutta keskustelun sisältö jääköön minun ja nuoren itseni väliseksi salaisuudeksi. Ja juuri saamani tiedon mukaan olen sanonut nuorelle itselleni, että muista silittää kamelia ja syödä jäätelöä.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Super-Hessu olisi hyvä koominen supersankari. Asterix on yks mun suosikkisarjakuvistani ja siinä haluaisin olla vaikkapa Obelix. Pääsisin operoimaan historiallisissa puitteissa. Olisi myös kivaa olla mikä tahansa hahmo kirjassa ”Tintti avantgardistien maassa”. Sellaista ei tosin ole, mutta siinä olisi takuulla hienoja ja mielenkiintoisia hahmoja.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä olisi hahmon nimi ja mikä olisi supervoimasi? ”Jaa joku Forssimies vai? Ensinnäkin mä haluaisin olla Lankomies, koska se osaa ihan kaiken. Tai ehkä mieluummin olisin Vakosamettimies. Sen supervoima olisi se, että se muuttaa kaiken vakosametiksi ja sen arkkivihollinen olisi nimeltään Tohtori Silkki – rikollinen nero, joka yrittää vallata maailman. Vakosamettimies on omasta mielestään mieletön naistenmies. Mutta ainoa johon Vakosamettimiehen hillitön charmi puree on neiti Pitsi Unelma. Sehän on tosi painava se viitta, ja sitä saa koko ajan repiä pois kurkulta”, Iikka visioi ja pohdimme vielä tälle miehelle esim. Ruotsin kansallisuuden ja tyylikkään hiusmallin.

Vakosamettimies vapaalla (c) Teatterikärpänen 

 Jos saisit olla päivän naisena, mitä tekisit? ”Ihan ekana kiirehtisin näyttelemään johonkin Monty Pythonin sketsiin! Tietysti myös perehtyisin itseeni ns. fyysisenä olentona, kävisin parhaiden ystävättärieni kanssa mielenkiintoisia keskusteluja elämästä mielellään naistenvessassa. Sit mä kävisin synnyttämässä. Tietysti seitinohut päiväkänni, se tapahtuisi varmaan ystävien seurassa jo aiemmin päivällä. Pukeutuisin provosoivasti ja vaatisin, että minua katsotaan silmiin.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin sinne Mustan Orin, jolla ratsastaisin auringonlaskuun ja ehkä lauleskelisin ”I´m a poor lonesome cowboy”. Eväänä mulla olisi kaksi pilleriä. Toinen on sitä varten, että jos heräänkin todellisuuteen ja kaikki onkin vain pahaa unta ja toisella pääsen takaisin uneen.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Ensinnäkin täytyy tarkentaa, että se puuhan sijaitsee meren rannalla, hyvin rannassa. Niitä puita on muutama ja ne sijaitsevat kallion päällä. Terassilta voisi loiskauttaa suoraan jordaniin. Ja kun on hypännyt, herääkin keskeltä talviunta ja sitten voi ratsastaa auringonlaskuun. No, onhan siellä rannalla rappuset, että pääsee takaisin ylös. Asumistilathan ovat kahdessa kerroksessa, ja sisustuksessa suosin skandinaavista selkeää linjaa.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi nähdä montakin historiallista tapahtumapaikkaa loiston hetkinään esimerkiksi Pompeiji, tai olla paikalla kun joku loistava fyysikko tai matemaatikko saa jonkun neronleimauksen. En mä mitään inhimillistä tragediaa tai kärsimystä haluaisi nähdä, mutta ehkä se myös opettaisi arvostamaan sitä mitä nyt on. Elämä on niin arvaamatonta. Historiahan on kiinnostanut mua aina, ja aikamatkailu. Kaikki aikakaudet kiinnostaa, myös nykyisyys. Usein olen haaveillut myös tulevaisuudesta. Oon usein miettinyt, miltä nämäkin kulmat ovat näyttäneet eri vuosikymmeninä. Jos pitäisi yksi tapahtuma valita, haluaisin olla näkemässä kun Alkuräjähdys ja Jumala keskustelevat siitä, kumpi luo tämän maailmankaikkeuden.”

Missä moista tilannetta katsoisit? ”No siinä vieressä tietysti. Sinä kysyt, minä vastaan.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Aion syödä jotain ja sitten menen näyttämölle Virraksi. Ehkä myös venyttelen vähän, vaikka se on kaikki iteltä pois. Seppo Rädyn tuntijat tietävät, mistä jälkimmäisessä lauseessa on kyse...”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lämpö

Mistä sanasta pidät vähiten? - Kaikki ne sanat, jotka sanotaan toista halveksuen.

Mikä sytyttää sinut? - Katse, intohimo

Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys, tietämättömyys, epäoikeudenmukaisuus

Suosikkikirosanasi? - Pillu (olen pyrkinyt laajentamaan kirosanavalikoimaani)

Mitä ääntä rakastat? - Elämänilon ääniä

Mitä ääntä inhoat? - Mikä tahansa ääni väärässä paikassa väärällä volyymillä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Indiana Jonesin ammattia

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Valtakunnankansleri

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Painu helvettiin!

Tästä vielä maistiaisiksi videonpätkä Sappeen Noin 7 veljestä-spektaakkelista...