lauantai 3. syyskuuta 2016

Ulkomaalainen / Tampereen Teatteri

Ulkomaalainen / Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 2.9. 2016, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Larry Shue
Suomennos Henri Kapulainen
Ohjaus Tommi Auvinen
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu  Mari Pajula
Valosuunnittelu Petra Honkaniemi
Äänisuunnittelu Jouni Koskinen ja J-P Järvinen
Kampausten ja maskien suunnittelu Ella Lahtela

Rooleissa : Ville Majamaa, Tomi Alatalo, Aliisa Pulkkinen, Matti Hakulinen, Eeva Hakulinen, Ilpo Hakala ja Martti Manninen/Ilkka Uolevi

 Komedia "Ulkomaalainen" pyöri Helsingin Kaupunginteatterissa jokunen vuosi sitten ja taisi olla Heinolan Kesäteatterin ohjelmistossakin viime vuonna. Kumpikin versio jäi syystä tai toisesta näkemättä, ja nyt kiittelen itseäni siitä, koskapa pääsin Tampereelle katsomaan vailla minkäänlaista aavistusta siitä, mitä tuleman pitää. Perjantain aamuvuoroni töissä oli ollut aikamoisen katastrofaalinen henkisesti. Kävin takahuoneessa vähän hengittelemässä ja siinä rikoin vielä yhden oluttölkin, joka suihkusi päälleni. Kotona otin pienet torkut ja yritin saada itseni paremmalle fiilikselle iltaa varten. Mitenköhän mahtoi käydä? Vinkki : unessa puhuin täysin siansaksaa iloisin mielin jonkun mukavan nallekarhumaisen miekkosen kanssa ja aamulla herätessäni oli ensimmäisenä mielessä "Plasni, plasni!"

Charlie ja Froggy 

 Ollaan jossain Ameriikan takamailla, syrjäisessä idyllisessä mökissä, jota pyörittää yksinäinen Betty (Aliisa Pulkkinen). Takassa palaa tuli, seinillä hirvenpäätä ja lusikkakokoelmaa. Paikalle saapuu tuttu mies Froggy (Tomi Alatalo), jolla on sotilashommiin liittyvä työtehtävä lähistöllä ja mukanaan hänellä on herra Charlie Baker (Ville Majamaa). Charlie vaikuttaa aika tossukalta, vaimokin on vehdannut useamman miehen kanssa eikä edes aviomieheltään salaa. Charlie ei ole niitä miehiä, jotka tykkäävät rupatella niitä näitä säästä ja muusta, ei osaa sutkautella vitsejä sopivissa tilanteissa eikä muutenkaan tunnu kovin sosiaaliselta, puheliaalta hepulta. Hän haluaisi vain vähän lepuuttaa mieltään ja olla hetken rauhassa. Froggylla onkin ns. ovela suunnitelma Charlien varalle tuosta noin, kun tilaisuus tarjoutuu. Betty kun haluaisi edes joskus kohdata Ihan Oikean Ulkomaalaisen. Näin sitten toimitaan : Charlie esittää olevansa ulkomaalainen, ei ymmärrä kieltä lainkaan eli täten hänen ei tarvitse puhua ollenkaan. Muut hoitakoot sen. Kuulostaa helpolta, eikö vain?

 No, eihän se nyt sitten suju ihan niin kuin on suunniteltu. Aluksi kyllä, mutta kun alkaa tapahtua, alkaa tapahtua ja vähän liikaakin. Mökissä kun lappaa muutakin porukkaa kuin pelkkä Betty hössöttämässä teekupposen kanssa  -  paikallinen pappi ja hyväntekijä David (Matti Hakulinen), tämän mielitietty Catherine (Eeva Hakulinen) ja Catherinen pikkuveli Ellard (Martti Manninen). Charlie kuulee henkilökohtaisia asioita ja salamyhkäisyyksiäkin, jotain tulenarkaa on tekeillä. Hölmönä pidetty nuorimies Ellard alkaa opettaa Charlielle tarpeellista sanastoa ja päästään ihan Shakespearen sonettejakin lukemaan.

 Täytyypä sanoa, etten ole piiiiitkään aikaan nauranut näin paljon ja sydämeni kyllyydestä. Viimeksi ehkä TeaKin impronäytelmässä keväällä, kun Mad Bunch-bändi teki yllättävän paluun takaisin lavalle. Minullahan on kovasti nauraessani se vaara olemassa, että putoan tuolilta. Tällä kertaa olin jo hyvää vauhtia valumassa lattialle muutamassakin kohtaa, ja jälleen tuntui siltä, että naurusulake kärvähtää eli mennään jo yli tietyn rajan (kuten South Parkissa kävi Cartmanille silloin, kun laitatti Kevinin hupparinsa sisään toisinpäin ja otatti kuvia, joissa hupunaukosta näkyi vain Kevinin takapuoli. Kuva sitten maitopurkin kylkeen tyyliin "oletteko nähnyt kadonnutta poikaamme" . Tietysti kävi niin, että sennäköinen poika oli oikeastikin hukassa ja paljastui lopulta Ben Affleckiksi). Tai jotain sinne päin, yli mennään että heilahtaa! Oikeastikin olen kovasti kaivannut sitä tunnetta, että naurattaa ja itkettää samanaikaisesti eikä oikein edes tiedä mille nauraa, ja miten saada nauru loppumaan. Ellard ja Charlie istuivat pöydän ääressä kasvotusten (täytyy vain ihmetellä pokanpitokykyjä kummallakin) juomalasi pään päällä väärinpäin. Olin kuolla nauruun. Samaten "omalla kielellään" Charlien kertoma hauska vitsi oli hulluinta ikinä. Mitään en tajunnut, mutta oliko sillä siinä vaiheessa mitään merkitystä? Ei todellakaan. Paras vitsi, mitä olen kuullut ikinä! Hyppeli hoppeli krunts krunts.

Charlie kertoo vitsin (minun mielestäni karhusta) 

 Aluksi tietysti nauratti Ville Majamaan ilmeikkyys, kun mukamas kuunnellaan juttuja niin, ettei mitään ymmärretä. Huh huh! Mestariainesta ja kunniakirjan paikka! Sitten aletaan lauseskella uusia sanoja hauskalla korostuksella ja sepäs se hauskaa onkin. Vai onko? Kyllä itseänikin huvitti kovasti aikoinaan, kun ystäväni ulkomaalaistaustainen mies lauloi Dingon Nahkatakkista tyttöä sanoin "Nahkatukkainen nakkiii", mutta lähdepä vaikka Puolaan ja kokeile lausua jotain täysin virheettömästi. Muita naurattaa, mutta itseä nolottaa, se on saletti. Brozni, brozni! Katsomossa naurun määrä väheni huomattavasti, kun ällöttävä Owen (Ilpo Hakala) lausui kaikenlaista Charlien kuullen tyyliin "Missäs päin sun äitis huoraa". Muutenkin koko näytelmä alkoi saada sellaisia sävyjä, että nauru juuttui kurkkuun ja hiljaisuus laskeutui teatterisaliin. Varsin tumma pohjaväri kaiken alta löytyi ja sieltä löytyi asioita, joista luetaan lehdistä näilläkin kulmilla ja varsinkin netissä huudellaan "totuuksia". Tämänkin jälkeen kaikenlaisia koomisia käänteitä sitten koettiin eikä salista poistunut yksikään suupielet myrtsinä alaspäin. No, joku varmaan mielensä pahoittaa tästäkin ja ehkä siitä, että löytää itsensä lavalta Owenin veemäisestä hahmosta. Pilkka kun voi kalahtaa myös omaan nilkkaan.

 Parasta nauruterapiaa oli kyllä Ulkomaalainen! Vähän jo pelottaa, että miten selviän siitä näytelmästä, joka menee pieleen myöhemmin syksyllä. Voisiko ne molemmat nähdä saman päivän aikana? Naurumaratonin päätteeksi kärräätkää minut kottikärryillä salista pois ja laittakaa appelsiinimehulasi pääni päälle nurinpäin, tyhjänä kiitos. Tai ei sen väliä.

Yllätyskäänne aamiaisella Ellardin ja Charlien tyyliin

 Jos nettiin voisi lätkäistä leiman, tähän voisi lämäistä sellaisen "Naurutakuu!" -sinetin. Kuvitelkaa tähän semmoinen hyväksynnän merkki. Jos Del Monte-mies sanoi kyllä, Teatterikärpänen sanoo lyhyesti ja ytimekkäästi "Gok!" Ja Ville Majamaalle "Vuoden Merkkihenkilö"-titteli.

Esityskuvat (c) Harri Hinkka

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Tampereen Teatteri!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).