sunnuntai 28. elokuuta 2016

Komisario Palmun erehdys / Helsingin Kaupunginteatteri

Komisario Palmun erehdys / Helsingin Kaupunginteatteri, Arena-näyttämö

Kantaesitys 24.8. 2016, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Teksti Mika Waltari
Alkuperäinen sovitus ja ohjaus Joel Elstelä
Dramaturgia Raila Leppäkoski
Lavastus Katariina Kirjavainen
Puvut Sari Salmela
Valosuunnittelu Kari Leppälä
Äänisuunnittelu Mauri Siirala
Naamiointi ja kampaukset Henri Karjalainen ja Taina Tervo

Rooleissa : Mikko Kivinen, Risto Kaskilahti, Iikka Forss, Eero Saarinen, Pekka Huotari, Tom Wentzel, Leena Uotila, Aino Seppo, Jari Pehkonen, Petri Palo, Vappu Nalbantoglu, Kalle Pylvänäinen, Antti Peltola ja Vuokko Hovatta (ja lisäksi Aki Piirainen, Jarmo Talja, Timo Vuoksi, Tytti Nieminen, Timo Härkönen, Heikki Kallunki, Henri Koskela ja Ville Nikku)

 "Komisario Palmun erehdys" kuuluu niihin harvoihin kotimaisiin elokuviin, jonka tiettävästi olen nähnyt enemmän kuin kymmenen kertaa, ja aina se vaan on yhtä hyvä. Pari vuotta sitten istuin joulunpyhinä suklaakonvehtilaatikoiden keskellä sohvalla ja sinnittelin Teeman Palmu-maratonin läpi, ja siinä sokerihumalassa muistan pohtineeni ääneen, että miksi ihmeessä Palmuja ei ole koskaan nähty teatterissa. Taisin tehdä siinä muutaman roolituksenkin, ja asiaa pohdittiin myös somen puolella. Syykin selvisi (Waltarin perikunnan kielto). Nyt sitten puhaltavat uudet tuulet. Ensin "Komisario Palmun erehdys" Helsingin Kaupunginteatterissa, ensi kesänä "Kaasua, Komisario Palmu" Tampereen Komediateatterissa.

Kokki, Virta, Palmu ja eräs valokuva 

Olin varsin yllättynyt siitä, että tuttavapiiristäni (etenkin sosiaalisen median puolelta) löytyi runsain määrin väkeä, joka ei ole koskaan nähnyt tätä elokuvaa, vaikka mahdollisuus toistuu vähintään kerran vuodessa, ellei useamminkin. No, Uunot ja Bonditkin on mahdollista nähdä halutessaan usein, mutta silti en ole katsonut kuin muutaman niistä... Olisikin ollut kiinnostavaa mennä Komisario Pulmua katsomaan niin, että seuralaisella ei olisi ollut minkäänlaista käryä juonesta. Nyt mukana oli herra, jolla on välillä raivostuttavuuteen asti tapana ladella repliikkejä ulkomuistista sieltä sun täältä ja minä yritän arvuutella, mistä on kyse. Itse muistan ulkoa tästä vain lapsena ikuiset traumat aiheuttaneen lauseen "Tämähän maistuu manteliltaaaaaarghhhh!"

Arena-näyttämö ei kuulu esityspaikoista suosikkeihini, koskapa on aikamoinen sumppu, ja varsinkin väliajalla ja poistuttaessa olen saanut pureskella huulta ja laskea kymmeneen siinä jonotellessani. Lauantain iltanäytös oli loppuunmyyty (ja tätä menoa on kohta useampikin näytös, joten kannattaa varata lippu ajoissa) ja olin henkisesti valmistautunut niin väkimassaan kuin siihen, etten jatkuvasti vertailisi näkemääni tuttuun elokuvaan. Näissä liian tutuissa jutuissa kun on vaarana se, että omassa päässä on hyvin vahva mielikuva siitä, millainen kenenkin hahmon kuuluu muka olla ja metsään mennään, jos pitää kynsin hampain kiinni näistä aatoksista. Varttia myöhemmin istun hyvin rentona katsomossa. Perhana vieköön, tämähän toimii! Roolitus on onnistunut mainiosti. Hahmogalleriahan on varsin kiinnostava, ja näyttelijöiden oma persoona tuo oivallista lisämaustetta tyyppeihin.


 Mistä tapahtumat sitten saavat alkunsa? Komisario Palmu (Mikko Kivinen) saa esimieheltään (Tom Wentzel) käskyn lähteä erääseen asuntoon selvittämään oudon tapaturman kulkua. Mukaan apulaisiksi lähtevät nuoremmat herrat Kokki (Risto Kaskilahti) ja Virta (Iikka Forss). Perillä talossa väkeä on kuin pipoa. Edellisiltana kaikki ovat kokoontuneet hämärään illanviettoon ja makaaberin isännän Bruno Rygseckin (Jari Pehkonen) virittämään leikkiin siitä, kuka heistä on saanut aikaan suurimman rikoksen. Samana aamuna Bruno on löytynyt uima-altaastaan kasvot veteen päin, liukastunut ilmeisesti saippuaan ja lyönyt päänsä. Tapaturmako? Palmua tietysti kiinnostaa se, miksi ihmeessä sama porukka on kokoontunut paikalle myös aamulla. Epäilykset heräävät yhden jos toisenkin suhteen, ja nuorella kirkasotsaisella Virralla riittää muistivihkoon kirjoitettavaa urakalla. Myöhemmin tapahtuu toinenkin kuolemantapaus ja siinä sitä riittääkin setvimistä. Välissä tietysti käydään Kämpissä kosteahkolla lounaalla kesken työpäivän, ja Kokki vetäisee ex tempore legendaarisen "Silmät tummat"-kipaleen tietynlaisen käsiliikkeen kera. Pianistikin tipahti penkiltä, en tosin ole ihan varma sitä, kuuluiko se mukaan vai tapahtuiko vahinko.

"Silimät tummat niin kuin syksyinen yöööö"

 Tapahtumia puidaan takaumina, ja tämä saadaan aikaan kätevällä lavastevaihdolla sekä valaistuksen muuntamisella. Hyvin toimiva ratkaisu, ja kaikki takuulla pysyvät kärryillä siitä, missä nyt mennään. Joku asia minua kuitenkin koko ajan mietityttää (ei niinkään häiritse, mutta vaivaa) ja sittenhän se välähtää! Komisario Palmun erehdys ensimmäistä kertaa väreissä! Elokuvahan on mustavalkoinen. Tämä tuntui jotenkin valtavalta oivallukselta kesken näytelmän, ja lisäsi vain nautintoa. Kuten sanottu, roolitus on varsin onnistunut. Erityisen herkullisia hahmoja ovat etenkin hermostunut, ryyppy mielessä heiluva nuoriherra Aimo Rykämö (Antti Peltola), kirjailija ja "kulttuurikriitikko" Laihonen (Kalle Pylvänäinen) sekä Brunon täti Amalia Rygseck kylmäävine puhetyyleineen (Leena Uotila). Alanko vanhemmiten pehmitä, koskapa tykkäsin kovasti myös Vuokko Hovatasta ja Risto Kaskilahdesta, Mikko Kivisestä nyt puhumattakaan! Sopivan äksy Palmu oli hän. Iikka Forssin paljonpuhuvia ilmeitä oli myös hauska seurailla ja olisi kyllä kiintoisaa tietää, piirteleekö Virta vihkoonsa xyz-kaavioita oikeastikin.

Palmu (Mikko Kivinen) ja Aimo Rykämö (Antti Peltola) 

 Jännä juttu. Vaikka elokuvan olen nähnyt useaan kertaan, olin näemmä ihan yhtä pihalla muutaman hahmon motiiveista mahdollisiksi murhaajiksi. Meikäläinen olisi tehnyt komisariona useammankin erehdyksen taatusti. Mikä se komisarion varsinainen erehdys muuten oli? Sitä en ole koskaan hokannut, enkä nytkään. Selittäkää joku fiksumpi. Katsomossa ympärilläni ei näyttänyt olevan yhtään ns. ensikertalaista. Olisi ollut kiehtovaa kuunnella spekulaatioita siitä, kuka on murhaaja. Itse muistin syyllisen hyvin, mutta se ei katsomiskokemusta laimentanut yhtään.

 Unelmani siitä, miten Palmu taipuisi näyttämölle on nyt hienolla tavalla käynyt toteen. Helsingin Kaupunginteatterilla on tässä nyt helmi, joka täyttää takuulla katsomot. Puvustus miellytti silmääni myös, toi tuulahduksen menneestä ajasta ja vieläpä väreineen kaikkineen. Elokuvassa on kuitenkin jotain extraa, minkä vuoksi suosittelisin katsomaan sen ainakin kerran - hienoa ajankuvaa tietyn ajan Helsingistä. Ja aika psykedeelistä musiikkia...

 Nyt on muuten viikon sisällä käyty Helsingissä kaksi kertaa ja molemmissa Kaupunginteatterin esityksissä lavalla on seissyt jättimäinen hahmo, joka nimittelee vierustoveriaan aasiksi! Koetaanko vastaavaa myös Pengerkadulla tulevalla viikolla, se jää nähtäväksi.

Esityskuvat (c) Henrik Schütt

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos HKT.)

4 kommenttia:

  1. Tämä minua kiinnostaa ja voisin tulla Helsinkiin jopa ihan tämän takia. :) Elokuvaa en ole kovin montaa kertaa nähnyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Vilma! Kyllä kannattaa mennä katsomaan!

      Poista
  2. Palmun erehdys oli, että hän ei vartioinut neiti Vanteen asuntoa kyllin tarkasti. Lopussahan neiti Vanne livistää asunnostaan takaoven kautta ja menee Rygseckin talolle, kun Palmu päinvastoin odotti murhaajan menevän neidin asunnolle ja asetti vartijan vain etuovelle. Tuon näytelmäversion lopussa Palmu itse asiassa mainitseekin lyhyesti tehneensä erehdyksen. Kirjassa asiaa selitetään hiukan laajemmin. Elokuvasta tuo selityskohta jätettiin kumma kyllä kokonaan pois, vaikka koko tarina sai nimensä siitä ja elokuva on muuten todella uskollinen kirjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuomas! Leffan olen tosiaan nähnyt monta kertaa ja aina miettinyt, että missä se erehdys tulee. Näytelmästä muistan Palmun jotain sanoneen, mutta jäin pohtimaan, sanotaanko niin leffassakin...

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).