perjantai 8. heinäkuuta 2016

Haastattelussa Jarkko Pajunen

 Jarkko Pajusen tapasin maaliskuun lopussa 2016 Steam Coffee-kahvilassa Helsingin Kaisaniemessä.

Vuonna 1970 syntynyt Jarkko on horoskoopiltaan neitsyt. ”Oon syntynyt Varkauden aluesairaalassa. Ihan vähän aikaa asuttiin Jyväskylässä, mutta alle parikymppiseksi asti asuin Kuopiossa. Työn puolesta oon asunut vaikka missä, koska oon koko urani ollut freelancer ja siten vieraillut monessakin paikassa, mutta pitempiä aikoja en ole muualla asunut. Tällä hetkellä asun Helsingissä.”

Mitä harrastat? ”Ne liittyy aika pitkälti työhöni jollakin tavalla, eli lukeminen ja elokuvien katselu. Yleensä oon lukenut jotain teatteriin liittyvää, jos on työn alla jokin juttu ja syventänyt aihetta lukemalla siitä lisää. Viime aikoina oon innostunut lukemaan elämäkertoja, itse kun pyörin paljon fiktion parissa. Esimerkiksi Lauri Meren kirjoittama Jussi Jurkan elämäkerta oli todella hyvä ja mielenkiintoinen, siinä tuli samalla paljon suomalaisen teatterin historiaakin. Nyt mulla on täysin uusi harrastus – pilates! Se on mulle tärkeä harrastus, koska tässä alkaa ikää tulla ja mulla oli selkä aika huonossa kunnossa, työ on kuitenkin hyvin fyysistä. Pilateksen aloitettuani selkäongelmat katosivat. Suosittelen! Kyllä mä kävelenkin aika paljon, mutta ei mulla mitään sellaisia varsinaisia harrastuksia ole, koska ei ole aikaa keskittyä niihin kunnolla.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”En kyllä lähtis kehumaan asialla. Oon mä kitaraa rämpyttänyt ja jotain rytmisoittimia soitellut, en muuta.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erikoistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Mä laittaisin kyllä vahvuudekseni sen, että mä ainakin pyrin olemaan mahdollisimman laaja-alainen ja joustava. Jotain osaan paremmin ja jotain huonommin, jotain opin ja jotain en opi koskaan. Erikoistaidoksi voisi mainita sen, että välillä intoonnun tanssimaan todella epämääräisellä tavalla. Modernia tanssia, eikä siihen tarvita edes musiikkia”, Jarkko naurahtaa.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kaikkeahan sitä voisi osata paremmin. Oon alkanut tykätä musikaaleista paljon, mutta oon myös hyväksynyt sen, etten pysty itse laulamaan niin hyvin mitä niihin vaadittaisi. Oon ollut musiikkinäytelmissä mukana ja se olisi vielä hienompaa, jos olisin parempi laulaja. On myös olemassa sellaisia osa-alueita, joista en edes tiedä mitään! Uutta tekniikkaakin on tulossa teattereihin, 3D:tä ja muuta. Maailma muuttuu. Yleisö tulee kohta katsomaan meitä hologrammeina ja itse maataan jossain Bahamalla. Itse en sellaista ihan välttämättä haluaisi nähdä, mutta sinne suuntaan maailma on menossa.”

Mikä on ollut suurin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Vaikea sanoa, koska kaikkiin liittyy jotain haastetta aina… Olihan se kyllä aika erikoista, kun olin Italiassa näyttelemässä yhdessä elokuvassa, enkä osannut sanaakaan itse kieltä ja silti näyttelin italiaksi. Mulla oli ihan kunnolla repliikkejäkin, eikä niitä edes dubattu paremmiksi jälkikäteen. Ei sen mun roolihenkilöni tarvinnut puhua mitään hyvää italiaa, mutta kuitenkin! Jokaiseen juttuun on kyllä liittynyt jotain erikoista. Joskus on todella paljon tekstiä, joka pitää saada toimimaan ja joskus on niin, että tekstiä ei ole ja rooli pitää hallita jotain muuta kautta.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ihan lähisuvusta ei ole, mutta serkkujani on kyllä teatterialalla. Ukkini oli esittänyt joskus nuorukaisena Tukkijoella-näytelmässä Pölhö-Kustaan roolin ja olisi ollut kiinnostunut näyttelemisestä enemmänkin, mutta joutui sitten 17-vuotiaana sotaan. Sota sotki monella kuviot.”

Jarkko Pajunen (c) Teatterikärpänen

Milloin olet itse kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Se meni niin, että varsinaisesti mä kiinnostuin siitä yläasteen lopussa tai lukion alkupuolella. Sitä ennen näytteleminen oli mulle täysin vieras ajatus, tosi pelottavaa ja kummallista. Sitten se varmaankin meni niin, että ensin mä kiinnostuin äidinkielessä ainekirjoituksesta ja sitä kautta teatterista, mulla tapahtui vain joku naksahdus päässä. Käytiin jotain varmaan äidinkielentunneilta katsomassakin. Koulussa jouduin tekemään esitelmän jostakin näytelmästä ja menin kirjastoon. Yritin valita kaikista lyhyimmän tekstin, koska en olisi kuitenkaan kovin pitkää tekstiä jaksanut lukea. Päädyin lainaamaan Beckettiä, ja innostuinkin siitä ihan valtavasti! Teksti oli 'Viimeinen ääninauha' ja tein siitä jonkun esityksenkin – laitoin banaaninkuoria piirtoheittimelle ja sellaista. Beckett on edelleenkin mun suosikkini näytelmäkirjailijoista.Alkukiinnostuksen jälkeenhän oon ollut sitten ihan koko ajan kiinnostunut teatterista. Mähän pelasin ennen tosi aktiivisesti jääkiekkoa ja olin siinä tosi hyvä, ja sitten lopetin pelaamisen kuin seinään ja menin Kansalaisopiston näytelmäkerhoon.”

”Toinen juttu oli sitten se, että Kuopion Kaupunginteatterissa vieraili kuuluisan liettualaisen Eimuntas Nekrosiuksen ohjaama Vanja-eno ja jostain olin saanut lipun sitä katsomaan. En ymmärtänyt siitä yhtään mitään, en Tsehovista enkä kielestäkään, mutta esitys oli mielettömän vaikuttava alusta loppuun. Eikä ihme, siitä versiosta puhutaan vieläkin. Mä näin siis vähän vahingossa parhaimman näytelmän kymmeniin vuosiin, enkä ymmärtänyt siitä mitään mutta kuitenkin ymmärsin. Koin jonkinlaisen valaistumisen siellä ja salakavalasti mulle taisi tulla vahva tunne siitä, että minäkin haluan näyttämölle. Hain sitten Teatterikouluun ja ensiyrittämällä 18-vuotiaana pääsin/jäin ensimmäiselle varasijalle.”

”Ennen TeaKia mä olin Kuopion Ylioppilasteatterissa ja sitten meillä oli sellainen poikkitaiteellinen ryhmä, jonka kanssa käytiin Moskovassakin esiintymässä 80-luvun lopulla. Meillä oli 'Hirvensormus-show', ja siinä oli eläinhahmoja, sähkökitaroita, rumpuja ja kaitafilmejä. Se oli ihan undergroundia, vähän nykyajan meininkiä.”

”Tampereella Nätyn pääsykokeissa tuli myös käytyä (siellähän oli Spede Pasanenkin raadissa) ja siellä tutustuin Sesa Lehtoon, ja Milko Lehto oli päässyt TeaKiin ohjaajapuolelle. Mä muutin sitten Helsinkiin myös ja perustettiin teatteriryhmä nimeltään 'Hullut siat'. Kirjoitettiin omia tekstejä ja niitä sit esitettiin 90-luvun alussa. Pääsin sitten Helsingin Yliopistoon lukemaan kotimaista kirjallisuutta, se jäi sit kesken. Koko ajan on ollut jotain projektia päällä. TeaKiin pääsin 1993 ja valmistuin 1997.”

Mikä sinulla oli kirjallisen lopputyön aiheena? ”Se oli tavallaan tutkimus, jonka nimi oli 'Roolihenkilön katoileminen' ja se oli prosessikuvaus taiteellisesta opinnäytteestäni, joka oli Espoon Kaupunginteatterissa nähty Lanford Wilsonin näytelmä 'Polta tämä'. Se oli hieno juttu ja mulla iso, hieno rooli. Se rooli oli muuten alunperin kirjoitettu John Malkovichille eikä sitä ole Suomessa esitetty sen enempiä. Löysin opinnäytteeni pari vuotta sitten yhdestä pahvilaatikosta, luin hiukan ja mietin, että onpas fiksua ja kirkasta ajattelua, ja että tähän täytyykin palata ajan kanssa myöhemmin. Havainnot olivat hyvin aitoja ja tarkkoja, en ollut sensuroinut mitään”, muistelee Jarkko.

Oliko sinulla ns. B-vaihtoehtoa urasuunnitelmaksi? ”Mustahan piti tulla ammattilaisjääkiekkoilija ja sitten vaan keksin, että eipä musta tulekaan ja menin Kansalaisopistoon. Peli oli pelattu siinä. Oli mulla joskus sellainen kausi, että onko näytteleminen sittenkään mun juttuni. Ajattelin, että taidan ruveta kirjoittamaan, ja oon mä näytelmä -ja kuunnelmatekstejä kirjoittanutkin, ja koitin tutkia sitä asiaa enemmänkin, mutta kaikki johti koko ajan takaisin näyttelemiseen. Mulla oli siis pieni kyselyvaihe päällä muutama vuosi sitten. Mietin myös, että mikä muu ala mua voisi kiinnostaa, mutta ei ole mitään muuta! Enhän mä edes osaa mitään muuta. En pystyisi menemään mihinkään rakennuksille töihin tai muualle. Näyttelemisen kauttahan tulee tutuksi niin moni eri ala, voi tarkastella niitä mutta ei tarvitse osata oikeasti. Tarvitsee vain uskottavasti esittää osaavansa.”

Miksi sitten olet näyttelijä tänä päivänä? ”Siihen ei välttämättä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Mulla on ollut aikoja, jolloin olen yrittänyt lopettaa näyttelemisen koska töitä ei ole ollut tai työ on ollut hyvin sirpaleista, ja oon miettinyt että onko tässä mitään järkeä. Jotenkin koen sen sitten niin, että olen elämässäni tuntenut aina vähän tietynlaista sivullisuutta (ei mitenkään ahdistavassa mielessä), mutta teatterissa ja näyttelemisessä se tunne onkin kääntynyt toisinpäin. Näyttämöllä saan olla olemassa ja jotenkin täysillä juuri siinä hetkessä, ja sitten siitä pääsee pois. Siviilielämässäni en välttämättä haluaisi olla äänessä tai esillä koko ajan.”

Oliko sinulla TeaKiin päästessäni jonkinlainen visio siitä, mitä näytteleminen on? ”Silloin visioni oli varmasti hyvin lähellä urheilua ja jääkiekkoa, ja sehän on hirveän intensiivistä ja siinä on tietty ryhmä ja peli, johon keskitytään. Fyysisestihän se on hyvin lähellä teatterin harjoitteluprosessia. Myöhemmin mieleen tuli sitten ajatus, että teatteri ei ole mitään kilpailua eikä siinä voi voittaa eikä hävitä. Teatterin keinoin kerrotaan asioita ja avataan uusia maailmoita, ja näin jälkikäteen ajatellen niinhän se just on! Välillä sitä ei tosin aina muistanut. Jotain jännittävää, tärkeää ja arvokasta siinä olen oppinut näkemään.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä tai keneltä se on tullut? ”Hmmm… joku asia on liittynyt johonkin tiettyyn näytelmän prosessiin tai tiettyyn elämänvaiheeseen – pitää ymmärtää, että ihmisellä on erilaisia vaiheita elämässään. On aikoja, jolloin mistään ei meinaa tulla yhtikäs mitään ja asioiden oppimiseen menee aikaa, ja se voi ahdistaa kovastikin tai esimerkiksi väsyttää. Se on kuitenkin ihan normaalia, ja siihenkin pitää suhtautua tavallaan 'ilolla' – silloin se koko homma kääntyy lopulta voitoksi. En tiedä kenen ajatus tämä alunperin on, mutta ”Taidetta syntyy silloin, kun energia voittaa väsymyksen”. Freelancerinahan mä oon ollut niin monenlaisissa paikoissa ja joka paikasta on tarttunut mukaani aina jotain tärkeää. Kaikki liittyy toisaalta ihan maalaisjärkeen ja käsityöläisyyteen.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita ihailet tai arvostat erityisen paljon? ”En nyt sanoisi heitä varsinaisesti esikuviksi, mutta on olemassa muutamia näyttelijöitä, joita katsoessani tulen jotenkin aina hyvälle tuulelle : Erkki Saarelasta oon tykännyt aina, samoin Vesa Vierikosta. Heidän tekemisessään on huumoria, leikkiä ja järjettömyyttä, ja samalla noiden asioiden kautta voi olla hirmuisen terävä. Onhan niitä toki muitakin, mutta nämä herrat tulivat ensimmäisenä mieleeni. Molemmat ovat olleet mulla myös opettajina TeaKissa.”

"Kohti valoa!"

Kuka olisi 'unelmiesi vastanäyttelijä', jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Mä haluaisin mennä 1500-luvulle näyttelemään henkilön nimeltä Tiberio Fiorelli kanssa. Hän oli kuulemma kuuluisa siitä, että pystyi naurattamaan yleisöä puoli tuntia ihan vain pelkästään esittämällä pelästynyttä. Mä haluaisin näytellä hänen kanssaan ja katsoa, miten tuo on mahdollista.”

Entä kenen kanssa haluaisit esittää dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Paul McCartneyn kanssa voisin laulaa kappaleen Let It Be, Hartwall Areenalla.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt, vieraillut olet varmaan monessakin? ”Aijai, oon vieraillut monessa ja sitten ollut näissä ns. vapaissa ryhmissä mukana. No, oon näytellyt Espoon Kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Lappeenrannan Kaupunginteatterissa, Kouvolan Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Linnateatterissa, KOM-teatterissa, Q-Teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja päälle monenlaisia projekteja.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Onhan niitä tärkeitä juttuja paljonkin. TeaKissa aikoinaan luettiin teatterihistorian kursseilla näytelmiä ja jotenkin Ibsenin 'Villisorsa' kolahti muhun todella kovaa. Mikko Roiha ohjasi sen sitten Lahden Kaupunginteatterin ja Työviksen yhteistuotannoksi ja pääsin näyttelemään siinä Hjalmar Ekdalia. Siinä tajusi sen vanhan näytelmän voiman. Myöhemmin kuulin eräältä venäläiseltä ohjaajalta, että juuri tämä Hjalmar Ekdalin rooli on yleisesti sellainen, joka muuttaa näyttelijäänsä eniten. Sitä olikin kyllä käsittämättömän hieno näytellä, ja vielä kun pohjalla oli pitkäaikainen muisto koko jutusta. Opinnäytteeni Espoossa (se 'Polta tämä') oli tärkeä juttu, samoin Ryhmäteatterin 'Idiootti' ja siinä Rogozinin rooli heti perään. Muutama vuosi sitten perustettiin Kaisa El Ramlyn kanssa Teatteri K09 ja siinä esitettiin Eugene O´Neillin 'Kovaosaisten kuu', se on jatkoa näytelmään 'Pitkän päivän matka yöhön'. Olin siinä Jim Tyronin roolissa. Älyttömän hieno teksti! Juha Jokelan käsikirjottaman ja ohjaaman 'Mobile Horrorin' kantaesityksessä Teatteri Jurkassa olin Seppo, ja koko näytelmä oli valtava onnistuminen koko ensemblelta. Sitä esitettiin 2003-2005, yli 300 esitystä. Katsojat nauroi alusta loppuun ja jotenkin se vaan osui ja upposi tiettyyn aikaan. Parhaimmillaan meillä oli kymmenen näytöstä viikossa ja taukoamatonta höpötystä koko juttu. Oli se hurjaa! Liput oli myyty loppuun vuodeksi eteen päin, eli mun historiaani kuuluu myös tämmöinen hittikokemus. 'Padovalainen' on tietysti tärkeä myös, koska esitin sitä lähes parikymmentä vuotta sitten teatterikoululaisena ensin ja nyt oon palannut tekstiin uudelleen, ja ymmärränkin sen ihan eri tavalla kuin aiemmin.”

Miten sinä määrittelisit sanaparin 'teatterin taika', vai voiko sitä edes määritellä? ”Kaikki lähtee tarinankerronnasta ja näyttelijästä, siinä puhtaassa hetkessä on taikaa. Ollaan hetki yhdessä, jossain ihan muualla parhaimmillaan. Se hetki on ominaista vain teatterille, ja siinä ei ole muita välineitä kuin näyttelijä kertomassa tarinaa.”

”Nyt on muuten pakko kertoa tähän väliin, että olin 90-luvun puolivälissä kaksi viikkoa Bangkokissa joulupukkina. Oli ihan jumalattoman kuuma niissä pukin vetimissä, ja olin kansainvälisessä koulussa, jossa oli paljon englantilaisia ja amerikkalaisia lapsia. Alkoivat sitten piinata mua, että jos kerran menen savupiippuun, niin miten pääsen pois sieltä. Olin lämpöhalvauksen partaalla ja mietin, miten pääsen nopeiten tästä tilanteesta. Keksin sitten, että pukilla on 'magic key, taika-avain', jolla pääsee pois. No, tietysti lapset pyysivät sitten näyttämään sen avaimen. Avasin vain (tyhjän) käteni, ja kaikki uskoivat, että siinähän se avain on, ja kysymykset loppuivat ooooooo-huokauksiin. Siinä oli taikaa!” Jarkko muistelee.

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Ilo, uteliaisuus, uudet asiat, rohkeus.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Kyllä poden, mutta se vaihtelee jutun mukaan ja on kyllä mielestäni ihan olennainen osa teatterintekemistä.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä tai esityspäivänä? ”Sekin riippuu aina esityksestä. Yleensä kaikki liittyy ajankulkuun, mun pitää tietää paljonko kello on ja sen kautta hahmotan esityksen kulun. Jotenkin olen yrittänyt ajatella niin, että kaikki tapahtuisi esityksen aikana eikä ennen tai jälkeen, keskittyminen ja jännittäminen ja muu.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Tää on kyllä legendaarinen ja itse sen itselleni aiheutin, ja liittyy vuoteen 1994, jolloin myös olin mukana 'Kesäyön uni'-näytelmässä Kuopiossa. Loppupuolella on hääkohtaus, jossa käsityöläisporukka esittää todella surkean näytelmän hääpareille. No, siellä Puijon metsikössä sattui olemaan myös yksi mäkihyppääjä, jolle oltiin pitämässä polttareita, sillä oli sukset teipattuna ja umpikännissä, ja porukka pyöri siellä pitkin metsiä. Minä sitten keksin, että mitäpä jos houkuttelisin heidät mukaan lavalle kohtaukseen! Näin sitten tapahtui ja tää kaveri katteli ympärilleen lavalla ja tokaisi ”Hyvä yleisö! Älkää koskaan menkö naimisiin!” ja lähti pois. No, yleisöhän luuli että tämä kaikki kuului esitykseen mukaan… oli kyllä niin täydellinen ajoitus repliikille. Enää en lähtisi vastaavaa tekemään, oli se kyllä ihan hullu idea mutta tuolla kertaa toimi. Se porukkahan olisi voinut alkaa riehua siellä ja vaikka mitä!”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Minäpä kerron yhden nuoruusmuiston. Kuwaitin sota oli just alkamassa ja saatiin yhden kaverin kanssa päähämme lähteä Egyptiin juuri silloin. No, sota sitten alkoi ja me oltiin Luxorissa, kaikki muut turistit olivat lähteneet jo pois ja kaikenlaista pelottelua oli. Näin sitten auringon ja ajattelin, että täällä paistaa ihan sama aurinko kuin Suomessakin, ja tajusin siinä maapallon koon ja sen, että saman auringon alla täällä ollaan ja että pääsenköhän takaisin vielä.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Televisioon on tulossa Johanna Vuoksenmaan uusi 12-osainen sarja 'Ex-onnelliset', kuvaukset loppuivat juuri. Matti Ijäksen uutta tv-elokuvaa kuvataan myös parhaillaan, nimeltään 'Rakkaus ja laki'. Ryhmäteatterin 'Kesäyön uni'-näytelmässä Suomenlinnassa olen mukana. Lisäksi ohjaaja Miko Jaakkolan ja näyttelijä Sesa Lehdon kanssa olen kehittelemässä uudenlaista teatterikonseptia, johon liittyisi uudenlaista tekniikkaa. Ryhmämme nimi on PSF-kollektiivi ja ensimmäinen esityksemme on nimeltään 'Varjot syvenevät', sen ensi-ilta on syyskuun lopussa KokoTeatterissa. 'Padovalaisen' kanssa olen suunnitellut lähteä kiertämään jossain vaiheessa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Ei mulla mitään virallista ole, mutta kehittelin sellaisen vähän mattinykäsmäisen jutun 'elämä on ihmisen mukavuusaluetta'.”

Jos sinusta tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi sinun taikavoimasi? ”Mun voimani olisi se, että pystyisin siirtymään tai siirtelemään muitakin ihmisiä ajassa eteen-tai taaksepäin. Että tuo pärjäisi paljon paremmin jossain ihan muualla, siirränpä sen sinne. En lähettäisi itseäni, vaan muita!”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä lähtisin testaamaan kaupungille sitä, miten minut otetaan vastaan eri tilanteissa, ja sitten antaisin tilanteen viedä.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin sen aikakoneeni sinnekin! Tai kahvinkeittimen. Se olisi tärkeä. Ja sähköä myös. Ja kahvia, heh. Ruuaksi ottaisin munakoisolasagnea. Jostain tuli nyt mieleen, että mä haluaisin kuulla siellä erilaisia kieliä, joita en edes välttämättä ymmärtäisi. Minusta on muutenkin hauska kuunnella kieliä, joista ei ymmärrä mitään.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Nuorempana harrastin lintujentunnistamista ja kerran näin pyrstötiaisen pesän, sehän on sellainen pallo. Tekisin samanlaisen, mutta tietysti isomman. Sinne ottaisin mukaan kahvinkeittimen ja maapähkinöitä, heh.”

Jos nyt oikeasti voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? Et voisi kuitenkaan muuttaa historian kulkua. ”Ehkä menisin katsomaan Tiberio Fiorellin esitystä… Minusta olisi myös mielenkiintoista olla vuodessa 1917 ihan tässä samassa paikassa, Helsingissä, rautatieaseman ja Kansallisteatterin kulmilla.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Aion mennä kohti valoa, aurinko paistaa ulkona hienosti. Kevät on tuloillaan.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Ilo
- Mistä sanansat pidät vähiten? - Ei
- Mikä sytyttää sinut? - Tuli
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Sameus
- Mikä on suosikkikirosanasi? - Perhana
- Mitä ääntä rakastat? - Lintuja
- Mitä ääntä inhoat? - Koneita
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Meribiologi
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kokoomuksen piirijohtaja
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Ei oo mittää hättää!”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).