keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Haluatko työntekijäksi? / Tuulimylly Teatteri

Haluatko työntekijäksi? / Tuulimylly Teatteri

Ensi-ilta 31.5. 2016 Hämeenlinnan Taidekasarmilla, kesto noin 50min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Antti Kemppainen ja Harri Neuvonen
Ohjaus Antti Kemppainen
Lavastuksen suunnittelu Hannu Räisä
Lavastuksen toteutus Hannu Räisä, Maria Filppula, Leena Kursu, Juha Viitanen, Jordanka Paabut ja Irene Numminen
Äänet ja musiikit Harri Neuvonen
Valot Hannu Räisä

Rooleissa : Harri Neuvonen, Jari Vento, Piio Averto, Hannu Lipponen, Heidi Wiberg ja Markus Lehtinen

 Monellakin herää varmasti kysymys, että mikä ihme on Tuulimylly Teatteri? Minäpä kerron. Tuulimylly Teatteri on hämeenlinnalaisille työttömille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka rahoittajana toimii Hämeenlinnan Kaupunki. Teatterin toiminta alkoi tammikuussa 2015 näytelmä-ja lavastusryhmällä, ja toiminnan lähtökohtana on ollut kehittää teatterin keinoin työttömien ilmaisuvalmiutta ja itseluottamusta sekä tuoda uutta hyödyllistä toimintaa arkeen. Antti Kemppaisen ja Hannu Räisän ohjaamien erilaisten harjoitusten jälkeen toteutui teatterin ensimmäinen näytelmä "Syytetty, Työtön - Tarinoita Absurdistanissa" kesäkuussa 2015. Näytelmästä saatu palaute ja ihan konkreettinen hyötykin yllättivät kaikki positiivisella tavalla, ja toimintaa päätettiin jatkaa myös vuonna 2016. Teatterin tavoitteena on nyt vakiinnuttaa paikkansa niin yhtenä palveluna kuin kuntouttavana toimintanakin Hämeenlinnan alueella.

 'Haluatko työntekijäksi?' on ajankohtainen satiiri työn hakemisesta ja näytelmä sijoittuu tv-studioon. Satunnaisotannalla on kilpailuun valikoitunut kolme työtöntä kisaamaan siitä, kuka pääsee työhaastatteluun asti ja saa sitä kautta himoitun työpaikan ja arvostetumman statuksen noin kansalaisenakin. Kisaajat Asta Elala (Heidi Wiberg), Heikki Tules (Hannu Lipponen) sekä Jussi Pasko (Markus Lehtinen) ovat täysin eri lähtökohdista kisaan päässeet/joutuneet ja välillä tarvitaan oikean ajoituksen lisäksi silkkaa tuuriakin, jos mielii päästä asioimaan esim. TE-toimistossa.

(c) Antti Kemppainen

 Koko esityshän pärähti käyntiin varsin liukaslanteisella juontajalla Harrilla (Harri Neuvonen), jonka sukkelat kommentit menivät osittain minulta vähän ohikin. No, niin ne tuppaa muutenkin menemään joten ei mitään uutta sen suhteen. Yleisö antoi kyllä kiitettävällä tahdilla väliaplodeita, ihan ilman studio-ohjaajaakin. Paikalle vielä kisan vakiovieraat Nalle Wahlroos (Jari Vento) ja Kaarina Hasardi (Piio Averto) sekä itse kilpailijat, ja melkoinen ralli alkoikin. Kisan osioissa mm. ravattiin luukulta toiselle hakemassa rikosrekisteriotetta sekä lomaketta luottotiedoista. Vuoronumerosysteemi TE-toimistossa ei ollut ihan reilu ja koneetkin kaatuilivat, jos ja kun sattui pääsemään odotusaulaa pidemmälle. Joka paikassa vastaan tuntui tulevan Nalle Wahlroos, halusi tai ei.

 Meitä on moneen junaan ja joukossamme on kyllä niitäkin, jotka vieroksuvat työntekoa ja mieluummin nauttivat kaikenlaisista sosiaalietuuksista kattoon syljeskellen. Mutta että työtönkö on heti välittömästi arvoton luuseri, josta ei ole yhtikäs mihinkään ja jota on lupa kohdella ihan miten vain ja juoksuttaa turhaan luukulta toiselle hakemassa paperia jos jonkinlaista, ja kaikki tulee bumerangina takaisin? Ehei, tämä näytelmä osoittaa sen, miten naurettavasta kilpajuoksusta on kyse ja toivonkin, että asioista vastaavat kävisivät näytelmää katsomassa tai ainakin Tuulimylly Teatterin toimintaan tutustumassa. Minulle porukasta muodostui sellainen kuva, että "Hei, me osataan ja pystytään halutessamme ihan mihin vaan eikä meitä niin vaan nujerreta!"

Kahvihetki menossa johtokunnassa (c) Antti Kemppainen

 Yt-uutisia tipahtelee päivittäin, ja irtisanomisilmoitus voi napsahtaa ihan kenen tahansa kouraan varoittamatta. Itse olen ollut saman työnantajan palveluksessa yhteensä 30 vuotta ja niin vain yt-peikko istuu minunkin olkapäälläni tällä hetkellä ja huutelee korvaani kaikenlaista, vaikkei vielä ole syytä edes. Päivä kerrallaan mennään...

 Haluan kyllä nostaa Tuulimylly Teatterille hattua ja todeta, että rohkeita, hienoja ihmisiä olette! Ei muuta kuin eteen päin ja kohti uusia haasteita ja näytelmäproggiksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).