perjantai 29. huhtikuuta 2016

Hamletinkone / KOM-teatteri

H  A  M  L  E  T  I  N  K  O  N  E

 Ankara päänsärky. Väsymys. Junamatka. Rautatieaseman vessa. Arpomista kahden eri näytöksen välillä. Valinta. Kolmosen ratikka. Nukahdus ja väärällä pysäkillä poisjäänti. Kävely vesisateessa. Ankarampi päänsärky ja orastava vitutus. KOM-teatteri. Iloinen lipuntarkastajamies. Takarivin paikka. Rauhoittuminen. Kuolleiden yliopisto. Esirippu. Valot. Korkojen kopse. Tulitikun sytytys. Minä olen Hamlet ja sama uudelleen ja uudelleen. Kynttilöitä. Tulitikun tuoksu. Blaa blaa blaa. Lisää korkoja. Kuppien ja lasien kilinää. Puhetta. Äänien sekamelskaa. Kenen joukoissa seisot. Liha löytää lihan. Popcornia. Eturivin mies viedään vessaan ja Rappiolla soi. Discovalot. Portaat. Menneiden aikojen aaveet. Pahvinen Erkki Saarela. Pääkallo. "Kuulostaa hyvältä"- puhelinkeskustelu ulkoa. Monologi jostain kaukaa. Kuolla. Nukkua. Siinä kaikki. Ampumista. Huutoa katsomosta. Siivooja portailla mopin kanssa. Tekopenis. Ajatukset seikkailee. Ote herpaantuu. Raitista ilmaa. Punalippu liehuu. Vieressä istunut mies mumisee jotain ja hautaa kasvonsa käsiinsä. Tunnelmointia pianon ääressä. Lisää raitista ilmaa. Uusi ohijuoksu lipun kera. Ja kerran vielä. Valot. Äänet. Sähkökitara. Pimeys. Hiljaisuus. Popcornin tuoksu. Nappaan pari suuhun. Loppukumarrukset. Uudelleen. Helpotus. Hämmennys. Takki narikasta. Lauri Maijalalle kiitoksen sanominen henk.koht. Kaatosade. Perinteinen vappusää. Heh heh. Ratikkapysäkki. Keskustelu tuntemattoman naisen kanssa. Kokemus. Ihmetys. Kysymysmerkki. ?  Huutomerkki. !  Piste .

(c) Noora Geagea

Hamletinkone / KOM-teatterin aulanäyttämö

Ensi-ilta 7.4. 2016, kesto noin 1h 25min (ei väliaikaa)

Teksti Heiner Müller
Suomennos Outi Nyytäjä
Ohjaus Lauri Maijala
Musiikki Marzi Nyman
Lavastus Työryhmä
Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen
Pukusuunnittelu Niina Pasanen ja Riitta-Maria Vehman
Valosuunnittelu Atte Pukero
Äänisuunnittelu Jani Rapo

Lavalla Niko Saarela ja Marzi Nyman

torstai 21. huhtikuuta 2016

Tatu ja Patu pihalla / Linnateatterin vierailu Hämeenlinnassa

Tatu ja Patu pihalla / Linnateatterin vierailu Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä

Ensiaamu 2.9. 2015, kesto noin 40min (ei väliaikaa)

Suositellaan yli 2-vuotiaille

Ohjaus ja dramatisointi Sami Rannila
Lavastus Niina Suvitie
Musiikki Kari Mäkiranta
Valot ja äänet Marko Korkeaniemi
Tarpeisto Riitta Tapio
Maskit ja kampaukset Minna Pilvinen
Puvustus Anniina Kuula ja Tiina Valkama

Lavalla : Sami Matkus ja Jaakko Loukkola

 Linnateatterin sivuilla luki, että esitys soveltuu kaikille kurahousuikäisistä ylöspäin, ja lasken kyllä itseni tähän porukkaan. Vähän sitten aulassa esityksen alkua ja ovien avausta odotellessa tuli orpo olo, kun olin ainut jolla ei ollut lapsia mukana. Nooo, ei ollut ensimmäinen (eikä taatusti viimeinen) kerta...

Tatu (Sami Markus) ja Patu (Jaakko Loukkola) 

 Aino Havukaisen ja Sami Toivosen (joista jälkimmäinen on ollut samaan aikaan ainakin lukiossa kanssani) luomat veljeshahmot lienevät monille kirjoista tuttuja, minulle ei niinkään. Tämä oli siis ensikosketukseni Tatuun ja Patuun, tyypithän ovat kirjoissa seikkailleet vaikka missä. Tällä kertaa ollaan ihan pihalla, kirjaimellisesti. Outolan Pihatieteellinen instituutti kertoo ensinnäkin, mikä on piha ja mitä kaikkea siellä voi tehdä. Veljekset on kyllä kieltämättä aika hoopo parivaljakko, noin ulkoisesti ja toimiltaankin. Kättelevät jalalla! Puuhunkiipeämistyylejä näytetään ja myös se, miten ei kannata kiivetä. Myöskään silkkisessä iltapuvussa, äidin korkkareissa, Batman-viitassa ja inkkaripäähineessä ei kannata kiivetä. (Tässä kohdassa meni yllättäen kiitokset iltapuvun lainasta takarivissä istuneelle Teatterikärpäselle, olin vähän hämmentynyt ja toki ilahtunut saamastani huomiosta ja aploodeista! Korostan, että se iltapuku oli kylläkin lainassa Linnateatterin tuottajalta...)

 Hiekkakakkuja tehdään, puetaan kurapukua päälle vähän vaivalloisesti eli ihan niin kuin se normaalistikin puettaisiin, rakennetaan maja. Mitä kaikkea pihalla nyt suinkin voi tehdä! Talvella lumiukko tietenkin, ja näillä keleillä sellaisen voi pyöräyttää ilmeisesti ensiviikollakin. Muutamaan väliin tempaistaan kipaleet, joissa luetellaan yhdeksän tapaa käyttää esim. keppejä, heiniä ja käpyjä. Lisäpisteitä siitä, että kaikista sai kätevästi vielä viikset!


 Perheen pienimpiä tuntui huvittavan eniten kaikensorttinen kohkaaminen ja hölmöily, minua nauratti tyyppien ilmeikkyys ja hyvä meininki, joka pysyi yllä koko ajan. Lopussa otteeni tosin vähän herpaantui, kun lähdettiin seikkailemaan oravan kanssa. Kurapukuväelläkin taisi ote alkaa lipsumaan, on aika taito pysyä paikoillaan noinkin kauan, jos mieli jo siintää hiekkakakkuja tekemään itsekin.

 Katsomosta bongasin  tutun jälkikasvuineen ja pääsin samalla kyydillä kotiin. Tuli sitten puhetta siitä, että katsomossa haisi kuulemma valkosipulille ja pierulle. En tunnustanut kumpaakaan ja syyllinen taisi löytyä jostain takaani. Reissu huipentui siihen, että nuorimies rallatti takapenkillä "Yhdeksän yhdeksän tapaa pierrä viiksiä". Että semmoinen reissu oli se, heheh!

Esityskuvat (c) Marko Korkeaniemi

Esitys kiertää siellä sun täällä ja tästä linkistä bongailemaan.

Ihminen välissä - improvisoitu näytelmä / Teatterikorkeakoulu

Ihminen välissä - improvisoitu näytelmä / Teatterikorkeakoulu, Studio 4

Ensi-ilta 20.4. 2016, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Ohjaus Tiina Pirhonen
Muusikko Hannu Risku
Valosuunnittelija Anniina Veijalainen

Näyttämöllä : Paavo Kinnunen, Joonas Kääriäinen, Mari Naumala, Sohvi Roininen, Sonja Salminen ja Miiko Toiviainen

 Mitä saadaan, kun päästetään irti kuusi näyttelijäopiskelijaa, muusikko ja valosuunnittelija, yleisö antaa aiheen ja sitten startataan? Lopputuloshan tulee aina yllätyksenä niin katsojille kuin näyttämöllä huhkivillekin, ja sehän tässä improilussa niin herkullista onkin. Olen huomannut sen, että mitä enemmän jostakin esityksestä tiedän ennalta, sitä suuremmat ennakko-odotukset minulla on ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä tulen pettymään rankasti, etenkin jos tietää jännimmät juonenmutkat etukäteen. (Poikkeuksiakin toki on, kuten esim. Jyväskylän KT:n Ruokahissi, mutta noin niin kuin yleisesti.) Haluan, että minut yllätetään! No, improjutuissa tätä vaaraa ei ole, sillä tiedossa ei ole edes esityksen nimeä ja kaikki tapahtuu meille kaikille ihan just nyt. Ja huomenna kupletin juoni on täysin toisenlainen, eli pitäisi siis mennä katsomaan nämäkin kaikki...

Jännän kolmiulotteinen kuva... (c) Teatterikärpänen

 Ihme kyllä, olin elämäni ensimmäistä kertaa TeaKissa katsomassa esitystä! Ovesta sisään olin toki astunut pari kertaa aiemminkin käydessäni muutama vuosi sitten kritiikin mestarikurssia, jonka jätin kesken ja siksi tämmöisiä jorinoita joudutte lukemaan jatkossakin. Tämä esitys nähdään Studio 4:ssä, joka sijaitsee aulan perällä. Löydätte kyllä perille, sillä minäkin löysin ja se on jo paljon se.

 Ovet aukenivat muutamaa minuuttia ennen esityksen alkua ja pari ensi-iltalaista sieltä tupsahti jakamaan lappusia, joihin saisi kirjoittaa tulevan näytelmän nimen. Pistettiin aivoriihi käyntiin ja kynät suihkivat. Minulla ei sytyttänyt sitten millään, jännä miten tositilanteessa ei tule mitään järkevää mieleeni! Lopulta päästiin katsomoon ja tunnelma oli kuuma kuin löylyssä, muutama jo vähensi vaatetustaan ennen kuin esitys ehti edes alkaa ja professori Björkmanin päälaki kiilteli edessäni lupaavasti jo tässä vaiheessa. Valot valmiiksi, muusikko Hannu Risku soittimensa ääreen ja intoa ja jännitystä täynnä olevat illan tähdet kehiin. Voi sitä silmien loistetta! Lappusista lueskeltiin ehdotelmia ja pohdittiin, minkä kohdalla lamppu pään päällä eniten syttyisi. Oli mm. "Kolmas perhe vasemmalta"-ehdotus, muitakin mainioita jotka tosin painuivat unholaan. Tämän näytelmän nimeksi tuli "Elämännälkä", ja yleisöltä pyydettiin vielä yksi ehdotus tulevaksi tapahtumapaikaksi. Vähän yllättäen se oli baari.

Miiko, Paavo ja Sohvi (c) Auli Karra 

 Ensimmäisen puoliskon aikana näimme mm. papuja viljelevän sulttaanin puolisoineen (Paavo Kinnunen ja Sohvi Roininen) kera nöyrien palvelijoidensa, jotka oli aikoinaan orporaasuina pienokaisina kadulta pelastettu. Palvelusväki yllätti isäntäväen pienellä lauluesityksellä, jossa tuntui korostuvan "lämmin käsi ja lämmin sydän" ainakin toistoista päätellen. Etuoikealla edessäni istunut proffa hytkyi tuolissaan. Muutenkin oli esityksen edetessä hauska seurata yleisön reaktioita, vähän stalkkaajaluonne kun olen. Jotkut nojautuivat uteliaina tuolissaan eteen päin, pari hekottajaakin oli joukossa ja se meinasi ainakin minua naurattaa vielä enemmän, ja meikäläinenhän lähtee hepulikohtauksen reunamilla valumaan tuolilta alas. Oli aika lähellä eilenkin se.

 Lisäksi nähtiin tähtinäyttelijä Kari Mattinen (Miiko Toiviainen) kera lukihäiriöisen vaimonsa Saaran (Mari Naumala) tutkimassa uuden levysoittimen äärellä kokoelmaa, ja sieltä iski silmään levyharvinaisuus vuosien takaa, Mad Bunchin esikoislevy! Bändi tietenkin tuli lavalle vetämään hittibiisiään ja 'Anna mennä, Rico!' - kehoituksesta pääsolisti Rico (Paavo Kinnunen) alkoi vetää sellaista settiä, että itse Remukin olisi ollut ihmeissään. Minusta tuntui, että kohta katkeaa verisuoni päästä kun nauratti niin paljon. Jollain tavalla myös itketti, kun tiesi että tätäkään ei enää nää koskaan?

(c) Auli Karra 

 Eikä siinä vielä kaikki. Kari nähtiin meikkaamassa pukkarissa kera Simpan ja Harrin (Joonas Kääriäinen ja Paavo Kinnunen), näillä kun oli teatteriryhmä Vanhat Ahvenet ja hiukan erilainen tulkinta Kolmesta sisaresta. Moskova tuli mainittua ainakin ohimennen. Tutustuimme myös baarinpitäjään (Sonja Salminen) ja uskolliseen asiakaskuntaan. Nurkkapöydässä istui sympaattinen vanhus (Paavo K), joka paljastui kuuluisaksi näyttelijäksi, siitä telkan kurkkumainoksestakin tutuksi... Vaikutti hivenen tutulta tämä, heh.

 Väliajalla otettiin kaikki vähän happea, ja homma pistettiin pakettiin sitten lopuksi. Sulttaanin pavuissa oli outo sivumaku ja selvisi, että epätoivoinen mies oli mennyt yhdistämään viemäriverkon viljelyksien kasteluveteen ja pavut maistuivat ties mille. Tästä suivaantuneena mies pisti sikalansakin palamaan ja possut kärventyivät hengiltä ihan siinä meidän silmien alla. Näimme myös uskomattoman kauniin ja monimuotoisen vesiputouksen, ja tässä vaiheessa lipsahdettiin nykytanssin puolelle. Mitä liikkeiden harmoniaa ja sulavuutta! Todella kaunista katsottavaa, oikeasti! Sinne virran vietäväksi olisin itsekin mielelläni pulahtanut, kuten sulttaanin vaimokin teki.

 Entäs se Kari? No, Hesarin ilkeä kriitikko oli mennyt haukkumaan miehen täysin luuseriksi ja elämänjanonsa ja -nälkänsä menettäneeksi, ja mies sortui uhkapeleihin ja sai potkut teatterista. Vaan kannatti mennä baariin kuulemaan palautetta fanilta ja viisauksia vanhemmalta kurkkumainoksesta tutulta näyttelijäkollegalta, joka tunsi aikoinaan Tauno Palon ja Tauno Suuri saapuikin paikalle kertomaan jotain todella tärkeää. Tämän voimin Kari sai uutta virtaa ja tajusi, mikä elämässä on arvokasta.

 Illan kruunasi tietysti Mad Bunchin paluukeikka ("Hittoako minä näitä tuoleja lavalle tuon kun nyt ollaan keikalla!" tuumasi Kari) ja "Anna mennä, Rico!" kun kajahti ilmoille, en tiedä olisiko itkenyt vai nauranut. Kertosäe "I love you more than I should" tarttui illan korvamadoksi ja soi päässä vieläkin. Hittiainesta ja niin herkkää. Enää puuttui, että yleisö olisi kaivanut sytkärit esiin ja olisi tehty kädet ilmassa aaltoja. Tunnelma oli katossa.

 Tähänhän olisi voinut alkuun laittaa, että "sisältää juonipaljastuksia". Väliäkös sillä, koskapa samanlaista ei tulla onneksi/valitettavasti enää koskaan näkemään. Vieressäni istunut pariskunta pudisteli päätään, pyyhki silmäkulmiaan ja totesi "on nää uskomattoman ihania!" ja tuohon oli minunkin helppo yhtyä.

Joonas ja Sonja herkistelee (c) Auli Karra 

 Loppukommentit : olihan siellä muutamakin kuollut hetki ja tilanteita, joissa jäätiin hiukan junnaamaan, mutta hienoja pelastuksia ja käänteitä myös näiden vastapainoksi. Minuun teki jälleen kerran vaikutuksen into, poskien hehku ja silmien loiste, heittäytyminen tilanteen vietäväksi. Impro on vaikea laji, se on todettu jo aiemminkin. Nyt kyllä nähtiin muutama niin briljantti kohtaus, että haluaisin nähdä saman uudestaankin, jos olisi mahdollista. Se vesiputous etenkin, ja Mad Bunchin energinen keikka...

 Esityksiä huhtikuun loppuun, lisäinfoa tämän linkin kautta.

(näin esityksen TeaKin kausikortilla)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Robin Hoodin sydän / Turun Kaupunginteatteri

Robin Hoodin sydän / Turun Kaupunginteatteri, Logomo

Ensi-illat 15.4. ja 16.4. 2016, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus David Farr
Suomennos Ola Tuominen ja Satu Räty (laulutekstin suomennos Hanna Suurhasko)
Ohjaus Milko Lehto
Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava
Lavastus Markus Tsokkinen
Taistelukoreografia Oula Kitti
Valosuunnittelu Jarmo Esko
Äänisuunnittelu Iiro Laakso
Kampaukset ja maskeeraus Minna Pilvinen
Videosuunnittelu Sanna Malkavaara

Rooleissa : Markus Järvenpää, Julia Korander, Stefan Karlsson, Kimmo Rasila, Tom Petäjä, Minna Hämäläinen, Jukka Aaltonen, Kirsi Tarvainen, Miska Kaukonen, Ulla Reinikainen, Petri Rajala, Mikael Haavisto, Riitta Salminen, Ulla Koivuranta, Oula Kitti, Elmeri Karlsson/Toivo Kouki, Hanna Lindqvist/Saara Nurmi, Saara Pukero/Viljami Vahvaselkä, Iiro Heikkilä, Eikka Alatalo ja Riku Suvitie

Robin Hood oikealla 

 Hämmentävää kyllä, en ole koskaan aiemmin nähnyt Robin Hoodia teatterissa (tai noh, jos ei lasketa mukaan Sappeen "Noin 7 veljestä", mutta se on ihan toinen juttu...), elokuvissa ja telkassa sitten senkin edestä. Mielessäni oli sekoitus viheriäitä sukkahousuja, tietynmallista myssyä, kiharakutrista Marionia (ei kuitenkaan sitä Tipitii-naista), jousia ja nuolia, tukevia munkkeja, alhaisesti partaansa naureskelevia ilkeitä miehiä, huppuja, lisää nuolia, seikkailuhenkeä, joukko Sherwoodin iloisia veikkoja ja päälle Clannadin musiikki. Tällä sekoituksella oli sitten hyvä ja korkein aika lähteä kohti Suomen Turkua, jonne saavuimme kerrankin hyvissä ajoin. Oli siis aikaa tutustua kunnolla myös ravintolan antimiin sekä Logomo-teatterin aulassa olevaan Tamara Lundin pukunäyttelyyn.

 Käsiohjelmassa on kannessa irrotettava miekka! Miten mahtavaa! Yritin varjella sitä irtoamiselta kuitenkin, koska hukkaisin ja rikkoisin sen jossain vaiheessa, kun pitäisi esitellä miekallahuiskimista. Melkein jo suunnittelin toisen käsiohjelman hankkimista, jotta pysyisi selatessa edes yksi ehjänä ja kuten arvaattekin, kovin on höllästi miekka enää kiinni ja kohta lähtee  - niin irti ja seuraavaksi "haa!"-huutojen siivittämänä huiskintaa. Erikoiskiitos siis graafisesta suunnittelusta Sam Sihvoselle, Turussa on kyllä ihan parhaat käsiohjelmat noin hypistelymielessäkin. Vähän hankalasti luettavissa se tosin oli, mutta hei, mitä niistä teksteistä jos kannessa on irtomiekka!? Asiat tärkeysjärjestykseen...

 Astelimme saliin ensimmäisten joukossa ja paikkamme sijaitsivat rivin 11 keskellä. Voi miten loistavat näkymät kokonaisuuden kannalta sieltä olikin, ja monta "Wau"-huokausta pääsi suusta ennen esityksen alkua. Markus Tsokkinen on totisesti pistänyt lavastuksessa taas parastaan, ja kaiken kruunasi hologrammimaisena häilyvä ja vaihtuva taustakuva. En edes halua tietää miten se kaikki tehtiin, koska illuusio ja taika murtuisi.

Robin ja Marion 

 "Robin Hoodin sydän" tarjoaa vähän erilaisen tarinan salskeasta sankaristamme. Metsässä hiippaillaan kyllä ja ryöstellään, mutta toimitetaanko saalis köyhille ja hätääkärsiville? Ehei, nämä heput pistävät kaiken omiin taskuihinsa ja naureskelevat keskenään, että näin sitä taas typeryksiä höynäytettiin. Köyhälistö huolehtikoon itse itsestään. (oivallista hallitusainesta tämä sakki) Porukkaan liitetään mukaan heti alkumetreillä Pikku-John (Tom Petäjä ja kevään paras otsatukka), jolla pysyy huiskimiskepakko hyvin käsissä ja ison miehen raamikasta olemusta käytetäänkin sumeilematta hyödyksi taistelukohtauksissa. Robin Hoodin (Markus Järvenpää) lisäksi porukassa on mukana myös Will (Stefan Karlsson) ja Much (Kimmo Rasila, joka hankkinut peruukkinsa luultavimmin samasta liikkeestä kuin kreivi von Krolock).

 Toisaalla sitten säpäkkä Marion (Julia Korander) on joutumassa pakkoavioliittoon kuninkaan ällönhäijyn veljen prinssi Juhanan kanssa (Miska Kaukonen), jolla taas on mielessään vähän suuremmatkin siirrot, kuten ilkeillä vehkeilijöillä usein tapana on. Marionin ärsyttästi kikattava Alice-sisko (Minna Hämäläinen) menisi Juhanan kanssa mielellään avioon, ihan vaan päästäkseen piireihin ja vähät välittäisi luihusta siipasta. Marion päättää lyöttäytyä metsänveikkojen iloiseen sakkiin, mutta saakin Robinilta pakit koskapa naisia ei siinä porukassa tulla näkemään ja piste. Jotain kumminkin liikahtaa syömmessä molemmilla, mutta sitähän ei kumpikaan tunnusta tässä vaiheessa tarinaa.

 Prinssi Juhana se saapuu varsin mukavanoloisten kavereidensa kanssa (Guy Gisborne/Oula Kitti sekä virkkaava mulkoileva apuri/Ulla Hämäläinen) mestoille ja kyselee tulevan morsmaikkunsa perään. Tässä vaiheessa olin vähän pihalla, että miten moiseen tilanteeseen jouduttiin, mutta Pierre/Peter (Jukka Aaltonen) kertoo paikalla olevan vain herra Martin Sherwoodin, joksi Marion on muuntautunut vaatetuksen, irtoviiksien ja matalamman puheäänen turvin. Täydestä menee. Martin perustaa oman metsäporukkansa ja vohkitut tavarat ja aarteet luovutetaan niitä eniten tarvitseville. Moinen herättää tietysti Robin Hoodin joukkojen kiinnostuksen ja Robinilla tuntuu sy-sy-sydämessä olevan enemmänkin puuttuvia palasia. Että noinkin voisi tehdä ja olla ns. parempi ihminen ja mies!

Guy Gisborne ja prinssi Juhana suunnittelemassa pahoja 

 Kaikista juonenkiemuroista ja käänteistä en aina pysynyt kärryillä, mutta viis ja kuus niistä. Johtui ehkäpä siitä, että keskittymiskykyni ei ollut ihan parhaassa mahdollisessa terässä kun tuijotin lumoutuneena niitä vaihtuvia taustakuvia, elävää tulta (jes!), Pikku-Johnia liina päässä, mykkää Makepeacea (ja vasta äsken hokasin, että roolin vetäisi Kirsi Tarvainen...), kuokka kädessä lastentappohommiin lähteviä uhoavia kyläläisiä, upeaa Metsän vihreää ukkoa (Mikael Haavisto), irtopääkohtausta ja tyhjästä ilmestyviä nuolia. Kuului vain "tsup!" ja joku oli nuoli otsassa. Jännää.

 Minun käskettiin kiinnittää erityishuomiota taistelukohtauksiin, mutta eipä niihin erikseen pitänyt keskittyä. Voi jestas millaista menoa ja vauhtia! Taisin tehdä taas pari väistöliikettä itsekin katsomossa, ja olisin voinut tehdä parit aaltoliikkeet Oula Kitin edessä, jotta kiitos näistä. Kaikki näytti niin pirun "helpolta", että tartunpas aseeseen ja tuosta noin, ja ihan täysin unohtui se, montako tuntia niitäkin liikkeitä oli tätä varten hiottu. Kyllä laittaisin jokaiseen tylsään näytelmään (mitä tämä siis ei ollut) pari taistelukohtausta ja johan tulisi vauhtia. Parit voltit ja tikapuutemppuilut myös. Miksi niitä ei ollut enemmänkin, kun tekijöitä oli?

Robin ja Martin ottavat miehestä mittaa

 Mahtavaa oli nähdä Miska Kaukonen häijyilemässä, toki siellä oli miskamaista pilkettä ja letkeyttäkin joukossa tietenkin. Tämä prinssi Juhana sopisi loistavasti mukaan Musta kyy-sarjan vehkeilijöiden sekaan! Eniten lämpenin kuitenkin Julia Koranderin roolisuoritukselle ja Martin Sherwoodille, ne oli varmaankin taas ne irtoviikset, jotka minuun tehosivat. Taas lankesin samaan ansaan.

 Vähän pelottaviakin elementtejä mukana on, etenkin kun lapsiparkoja uhkaillaan ja kiusataan, joten ihan perheen pienimmille sankareille tämä ei sovellu. Huumoriakin mukana oli, ja kovasti tuntui huvittavan varsinkin se, että pienen pojan nimi oli Jethro. Turkulaiset on outoja. Jännän äärellä ollaan kuitenkin enimmäkseen, eihän tämä farssin puolelle lipsahda vaikka sellaiseenkin olisi tietysti aineksia näillä mausteilla. Minä kyllä viihdyin erittäin hyvin!

 Ja nythän se käsiohjelman miekka sitten irtosi... Kuka lähtee kokeilemaan?

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

(näin esityksen kutsuvieraana)

Upea Metsän vihreä ukko

tiistai 12. huhtikuuta 2016

RENT / TYK Alumniteatteri

RENT-musikaali / TYK Alumniteatteri, La Strada Tampere

Ensi-ilta 1.4. 2016, kesto noin 2h 30min väliaikoineen (minun näytökseni kesti tosin liki 3h)

Ohjaus Jermo  Grundström
Koreografia Jyri Numminen
Lavastaja Emilia Joensuu
Puvustaja Hilda Mikkonen
Maskeeraaja Emma-Sofia Lehto
Valosuunnittelija Toni Haaranen (assistentti Valtteri Väätänen)
Äänisuunnittelija Tero Koski (assistentti Elmeri Pörsti)
Graafinen suunnittelija Into Vallinharju

Rooleissa : Aimo Laitamo, Pekka Louhimo, Jetro Sukkela, Emilia Keskivinkka, Niklas Pajunen, Titta Toivanen, Miriam Mekhane ja Eero Lehtinen

Ensemble : Matleena Junttanen, Mariam Turkan, Minna Helkiö, Tuomas Kauppinen, Meeri Uusi-Äijö, Linda Panula, Robert Lankio ja Lassi Jämsä

Videolla : Petra Karjalainen, Sari Siikander, Jari Leppänen, Eriikka Väliahde ja Maija Rissanen

Orkesteri : Maija Ruusukallio, Harri Marttila, Juho Seppänen, Akseli Porkkala, Otto Porkkala ja Terho Järventausta

 RENT on Jonathan Larsonin kirjoittama rockmusikaali, joka sai ensi-iltansa Broadwayllä vuonna 1996. Tarina pohjautuu Giacomo Puccinin La Bohème-oopperaan, mutta myös Larsonin boheemiystävien kautta ihan oikeaan elämään, oikeisiin ihmisiin ja tilanteisiin. Monelle RENT on "The Musikaali", joka on tehnyt suurensuuren vaikutuksen jossain elämänvaiheessa. Minä olen nähnyt musikaalin yhden kerran muutama vuosi sitten Aleksanterin teatterissa ja ... nooooh ... ei se oikein sillä tavalla kolahtanut, mitä odotin. En edes tiedä miksi. Paremmalla onnella siis TampeRENTiä kohti, ja tämähän oli siis tuoreen TYKin Alumniteatterin ensimmäinen produktio.

Maureen ja Joanne (c) Vilma Rimpelä

 Sain vihiä bloggaajakollegoiltani, että eturiviin kannattaa parkkeerata itsensä ja lähinnä äänentoistollisista syistä. No, myöhemmin eturivi osoittautui muutenkin passeliksi valinnaksi, koska välillä oli fiilis että on itsekin tilanteissa mukana, kun lavalla oli menoa ja meininkiä niin että ilmavirta heilautteli hiuksia meikäläiselläkin. Piti myös siirrellä jalkojaan, ettei kukaan ohikirmatessaan vaan kompastuisi niihin.

 Musikaalin värikkäästä henkilögalleriasta löytyy niin stripparia, narkkaria, drag queeniä, naisparia, miesparia, asunnottomia... vuokrat on maksamatta ja AIDS jyrsii kehoa osalla. Kukkahattutätien ja muiden "ai kauheeta sentään!"-siunailijoiden suosikkiporukkaa siis! Minä näin tosin lavalla paljon rakkautta, toisista välittämistä, hyväksyntää kaikkine puutteineen ja yhteisöllisyyttä, sellaista "kaveria ei jätetä"-tyylistä arvomaailmaa. Ja tietysti lavalla nähtiin todella paljon lahjakkuutta, alkuräjähdyksen kaltaista energisyyttä ja karismaa! Koko porukan yhteishenki vakuutti minut, ja kyllähän minä kiinnitin huomioni etenkin rokkari Rogeriin (Pekka Louhimo), strippari Mimiin (Emilia Keskivinkka) sekä Joanneen (Miriam Mekhane). Maureenin (Titta Toivanen) performanssi oli aikamoinen myös, ja mikä lämpö hehkui Collinsista (Jetro Sukkela)! Selvää on myös se, että Angel (Niklas Pajunen) räjäytti koko potin sulosäärineen ja asenteineen. Väki suorastaan ulvoi riemusta tupatentäynnä olevassa katsomossa! Ja hei, Maureenin ja Joannen duetto, huh huh!

 Pidin myös vauhdikkaista koreografioista, bändin tykityksestä, lauluvoimasta ja siitä, että koko tila oli otettu hienosti haltuun katosta lattiaan, ja siten joka nurkkaus tuli hyödynnetyksi. Edelleenkään en kyyneliin asti taipunut, vaikkakin jostain takaani kuului välillä hyvin voimakastakin nyyhkytystä. Se heille suotakoon, ymmärrän kyllä hyvin miksi tämä kolahtaa niin kovasti jos on kolahtaakseen. Minä sen sijaan innostuin keskustelemaan täysin tuntemattomien vierustovereideni kanssa, joista toiselle tämä kohosi kaikkienaikoijen Top 3-osastolle.

Roger ja Mimi (c) Vilma Rimpelä 

 Minä mietin sitä, että harvoin olen katsomossa nähnyt noin villiintynyttä ja innostunutta väkeä! Suorastaan singahdettiin seisomaan loppuaploodeissa, eikä niille meinannut tulla loppua ollenkaan! Kotomatkalla mielessä pyöri myös se, että juuri tämä Alumniteatterin veto saattaa hyvinkin olla sellainen, jota muistellaan lämmöllä vielä kymmenien vuosienkin päästä. Sen verran vakuuttavaa meno oli. Yleisössä olleet muistelevat tyyliin "Mut se TYKin Alumniteatterin RENT, se se vasta oli jotain!" ja tekijäporukka muistelee "Hei, ME tehtiin se!". Mieltä kiehtoo tämmöinen ajatus. Aika näyttää mitä seuraavaksi tuleman pitää, mielenkiinnolla jäämme odottamaan Alumniteatterin tulevia produktioita. Ei hassumpi aloitus...

 Torstaina 14.4. 2016 olisi vielä yksi veto jäljellä. Kipin kapin siis La Stradaan! Infoa lisää teatterin sivuilta, josta löytyy myös hieno traileri.

ps. olihan sekin myös jotain, että Maureen matkasi samalla paluujunalla kanssani ja samassa vaunussa...

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Haastattelussa Sonja Pajunoja

Sonja Pajunojan tapasin maaliskuun alussa 2016 Valkeakoskella Mama´s-ravintolassa Grease-musikaalin sunnuntainäytöksen jälkeen.


Vuonna 1992 syntynyt Sonja on horoskooppimerkiltään neitsyt. ”Sanoisin, että oon kotoisin Vesilahdesta, koska siellä mä oon suurimman osan elämästäni asunut. Oon kyllä syntynyt Joensuussa, mutta ehdin asua vauvana siellä vain vuoden eikä siellä asu ketään sukulaisiakaan. Vesilahti sijaitsee Pirkanmaalla, 45km Tampereelta Turkuun päin. Lukioaikoina muutin Tampereelle, koska oli raskasta reissata päivittäin edestakaisin huonojen julkisten yhteyksien takia. Lukion jälkeen oon asunut Vantaalla ja Helsingissä muutaman vuoden, ja nyt oon palannut Tampereelle. Semmoinen lenkki tuli tehtyä.”


Mitä harrastat? ”Yks pitkäaikainen harrastus mulle on ollut lentopallo, mutta tällä hetkellä sitä ei tule ihan niin paljon harrastettua kuin nuorempana. Nykyään aina kun on mahdollisuus, lentopallo on kyllä tosi ihanaa. Muuten harrastustoiminta meneekin tähän musiikki-ja tanssipuolelle. Salilla käyn myös.”


Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Kyllä, mullahan ei ole aina ollut laulu pääaineena, vaan mä aloitin 5-vuotiaana viululla. Sitten mulle tuli sivuaineeksi piano ja poikkihuilu, ja lisäksi soittelen kitaraa ja tenorifonia. Missään esityksessä tai musikaalissa mä en ole soittanut. Lukion lopulla otin laulun pääaineeksi ja soittimet siirtyi pikkuisen sivuun siinä vaiheessa.”


Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi? ”Sanoisin, että musikaalisuus. Soitintausta on antanut tosi hyvän pohjan, vaikka mun vahvuuteni musiikissa onkin laulussa ja laulun monipuolisuudessa. On pakko sanoa, että mun vahvuuteni on myös siinä, että mä oon todella motivoitunut. Mä haluan kehittää itseäni ja olla aina vaan parempi just siinä hommassa, mitä tekee juuri nyt. Vaikka olisi kuinka lahjakas, niin vahvuudet helposti hukkuu, jos niitä ei halua vahvistaa. Olin juuri Lontoossa pienellä matkalla ja siellä tuli niin suuri motivaatiopiikki, kun näki musikaaleissa todella lahjakkaita esiintyjiä”, Sonja intoilee ja mainitsee vielä erikoistaidokseen ”silmien värisyttämisen”, jonka myös näyttää. Aika hurjaa…


Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Voltti olisi kyllä hieno juttu ja akrobatia muutenkin.”


Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Teatterialalla ei ole. Äitini on musiikinopettaja ja tällä hetkellä musiikkiluokan opettaja, ja hän on aiemmin opettanut musiikkiin erikoistuvia luokanopettajia. Hän on meitä kaikkia kolmea lasta pienestä pitäen kannustanut musiikin harrastamiseen, kaikki ollaan oltu kuorossa ja saatu itse valita mieluisat instrumentit. Äidille menee iso osa siitä, että miksi mä olen nyt tällä alalla.”

Kaunis Sonja (c) Teatterikärpänen

Milloin kiinnostuit teatterista ja mikä/kuka sai sinut hakeutumaan alalle? Äiti ilmeisesti eniten? ”Tuossahan se tulikin juu. On kyllä ollut maailman parasta se, että mulla on ollut kannustava perhe tätä alaa kohtaan. Mä tiedän niin paljon ihmisiä, joille on sanottu päinvastaista. Ensimmäinen kiinnostuksen kohteeni oli siis musiikki, ja teatteri tuli kuvioihin sitten myöhemmin. Ala-asteella olin ilmaisutaidon kerhossa mukana, mutta paremmin se tuli vasta lukiossa Stage-ohjelman kautta. (Huom. Tampereen Yhteiskoulun Lukio TYK oli mukana keväällä 2011 Nelosen Stage-ohjelmassa, jossa haettiin parasta koulumusikaalia ja voittaja esiintyi Peacockissa täysille saleille useaan otteeseen. TYK:n ”Silmistä pois” voitti.) Tuntuu, että noista ajoista on ikuisuus! Koko musikaalimaailma avautui mulle vasta silloin. Oon kyllä tosi onnellinen, että näinkin lyhyessä ajassa kuin viisi vuotta oon saanut näin monta ihanaa tilaisuutta.”


Mitäs sitten Stagen jälkeen? ”No, mä pääsin ylioppilaaksi 2012 ja abivuoden keväällä huomasin avoimen haun RENT-musikaaliin Helsinkiin. Päätin, että tuonnehan on pakko hakea, koska se on maailman paras musikaali ja mukaan on pakko päästä, ja pääsinkin. Olin niin onnellinen! Muutin samalla pääkaupunkiseudulle ja ajattelin, että käytän tilanteen hyväkseni, koska mulla ei ollut RENTin lisäksi muuta. Kävin Musiikkiteatterikoulu Skeneä vuoden ja sen aikana tehtiin 'Legally Blonde', jota esitettiin RENTin tavoin Aleksanterin teatterissa. Sen jälkeen oli avoimet haut Tampereen Teatterin Les Misérables-musikaaliin, 500 hakijaa ja minä pääsin mukaan! Asuin Vantaalla, kävin töissä Tampereella – se oli rankkaa mutta ihan parasta enkä kadu sitä hetkeäkään. Les Mis-vuoden jälkeen opiskelin vuoden pop-jazz-konservatoriossa Helsingissä, ja tänä vuonna aloitin Tampereella TAMKin teatterimusiikissa ja musiikkidraamassa. Näin meni neljä vuotta mulla.”


Oletko hakenut TeaKiin tai Nätylle? ”Oon hakenut molempiin kerran, eli viime vuonna TeaKiin ja Nätyn viimeisimpään hakuun. Tänä vuonna päätin, etten hae mihinkään. TAMKista valmistun 2019.”


Mikä muu ala sinua mahdollisesti kiinnostaisi, eli onko sinulla vaihtoehtoa B? ”Mulla on ollut vielä se ihanteellinen tilanne, että töitä on riittänyt, joten muita vaihtoehtoja en ole sitten vakavissaan edes miettinyt. Mun isosisarukseni ovat valmistuneet diplomi-insinööreiksi ja mä lukiossa vielä mietin, että mun oletetaan seuraavan heidän jalanjälkiään. Opiskelin pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa. Stagen aikana mieleeni tuli sitten muuta… Jos nyt päättäisin vaihtaa alaa myöhemmin, musta olisi tosi mielenkiintoista olla esim. juhlien järjestäjä. Tykkään organisoida juttuja.”


Miksi sitten tämä ala? ”Se on vaan mulle niin luontainen ajatus. Se tuntuu oikealta. On hauska ajatella, että siihen vaan ei ole yhtään sen monimutkaisempaa syytä. On ihanaa, että oon saanut kokeilla ammattilaisproggiksissa, että mitä tämä työ oikeasti on. Les Misiäkin tehtiin 121 näytöstä ja kertaakaan ei tullut fiilistä, että ”vaihtuisi jo proggis” tai ”voi onpa tää nihkeetä”. Oli mahtava fiilis herätä aamulla, kun ensimmäinen ajatus oli ”Jes, töihin!”. Mä rakastan musiikkia, mä rakastan teatteria, mä rakastan tanssimista – mä rakastan kaikkia näitä taidemuotoja erikseen ja yhdessä. Ja varsinkin yhdessä!”


Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut ja keneltä/mistä se on tullut? ”Palautteet on aina tärkeitä ja ihaninta palautetta on sellainen, että into, halu ja rakkaus alaa kohtaan näkyy. Oon nähnyt myös sellaista, missä sitä ei ole ja kenenkään ei ole tarvinnut sanoa mulle sitä erikseen. Sitä vaan ei näe eikä tunne, ja se on ollut mulle iso opetus. Mitään yhtä tiettyä opetusta kukaan kollega ei ole mulle sanonut tyyliin ”älä sitten tee näin ja näin”. Mä itse ainakin toivon, etten koskaan leipääntyisi niin että lavalle meneminen olisi tylsää. Oivalsin tässä taannoin myös sen, että aina saattaa katsomossa olla joku, joka on elämänsä ensimmäistä kertaa katsomassa teatteria ja että niin ensikertalainen kuin konkarikatsojakin saisi esityksestä uuden palon mennä katsomaan lisää. Sisarenpoikani olivat katsomassa 'Mestaritontun seikkailuja” Työviksellä ja voi sitä intoa ja riemua ja jännitystä, kun olivat ensimmäistä kertaa teatterissa. Toivon, että he saivat siitä kipinän!”


Onko sinulla omia esikuvia tms. joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Idina Menzel on mulle suuri esikuva. Hän vakuuttaa minut joka kerta, vahva laulaja ja näyttelijä kun on. Kyllä mä kihlattuani Marttia (Manninen) katson sillä silmällä myös ammatillisessa mielessä, hän on taitava ja monipuolinen näyttelijä. Artisteista Jessie J on sellainen, jota ihailen todella paljon ja oon seurannut hänen uraansa monta vuotta. Näin hänet livenä viime kesänä Pori Jazzeilla ja hän on tajuttoman kova kaikin tavoin. Huikea persoona, rajattomat taidot!” Sonja hehkuttaa.


Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Tää kuulostaa nyt varmaan tosi kliseiseltä ja lässynlää jutulta, mutta mun on pakko vastata Martti. Vaikka on ollut hienoa työskennellä samoissa proggiksissa jo nyt, olisi mahtavaa päästä tekemään Martin kanssa kunnolla töitä, vastanäyttelijöinä.”


Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Haluaisin laulaa RENTistä 'Take me or leave me”-naisdueton, mutta kenen kanssa…? On niin paljon kovia mimmejä.”


Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis? ”RENT oli kyllä todella tärkeä ihan senkin takia, että se avasi mulle maailman eri tavalla ja vahvisti käsitystäni siitä, että tämä on se mun juttuni. Greasen Rizzon rooli on mulle myös tosi tärkeä, koska se on tosi haastava rooli ja koen, että se on kaukana siitä mitä itse olen ja mitä olen tähän mennessä päässyt tekemään. Marco Bjurstömin kanssa oli kiva päästä tekemään taas töitä, ja mä rakastan esittää kovista.”

Grease-look ja Sugar-look 

Onko sinulla jotain tiettyä roolihaavetta? ”On! Me siis oltiin Martin kanssa Lontoossa ja käytiin katsomassa Wicked-musikaali. Mulla on ollut aina haaveena tehdä jossain vaiheessa Wickedin Glinda, koska se on niin nerokas rooli. Mä ajattelin, että muuttuukohan mun ajatukseni nyt kun näen sen West Endissä, mutta ei. Ei muuttunut! Nyt haluan tehdä sen vieläkin enemmän. Se olisi kyllä unelmarooli!”


Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Kaikista hienoinpia asioitahan ei voi määritellä eikä selittää mitenkään, joten helppo vastaus tähän olisi ”ei voi”. Mutta jos yritetään, niin… Ei voi!”


Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Lontoon matka inspiroi mua kyllä todella paljon. Lahjakkaat ihmiset, ihan päivittäinkin näkee kaikenlaista innostavaa.”


Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”En mitenkään normaalista poikkeavaa ainakaan. Muistan kun oli Stagen ensimmäinen livelähetys ja mun piti mennä ekana yksin lavalle, niin kyllä se livetilanne jännitti mua ihan älyttömän paljon. Oon ollut nuorempana aika ujo, mutta nykyään mä nautin jännityksestä! Nautin siitä eri tavalla kuin aiemmin. Nykyään sitä osaa käyttää paljon enemmän hyväkseen, koska kaikki jännitys on mun mielestä hyvästä. Ensi-illassakin jännitys saa tsemppaamaan entistä enemmän.”


Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Mulle ei oo muodostunut mitään tiettyä juttua. Jossain vaiheessa ennen esitystä mä usein haluan olla hetken omassa ”kuplassani” ja vähän rauhoittua, mutta mulla ei ole mitään asioita joita teen tai tiettyjä hokemia.”


Kerro joku legendaarinen kommellus, joka on sattunut sinulle tai jollekin toiselle vieressäsi kesken esityksen. ”Itselleni ei ole kyllä mitään suuria kommelluksia käynyt… Itse en ollut lavalla silloin, mutta Les Misissä kävi niin, että sotilaat makasivat kuolleina barrikadeilla ja yhdelle miehelle tulikin yllättäen hikka. Kuollut sotilas siellä sitten hikotteli ja aika monella oli naurussa pitelemistä.”


Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Voi tuo Lontoon reissu ja koko viime viikko on ollut ihan mieletön! Ihana viikko ja paljon ihania muistoja. Fiilis jatkuu edelleen.”


Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Joo, molemmat tulevat juttuni on jo julkistettukin, eli ensin olen Samppalinnan Kesäteatterissa 'Nunnia ja konnia'-musikaalissa mukana ja syksyllä Lahden Kaupunginteatterissa 'Housut pois!'-musikaalissa. Tampereen Teatterin 'Sugar' jatkuu myös syksyllä ja olen ihan pysyvänä ensemblelaisena siellä.”


Onko sinulla mottoa? ”Kaikki lähtee asenteesta! Se on ollut mulla ihan sieltä Stagen ajoista lähtien ja pitää edelleen paikkansa.”


Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa itsestäsi? ”Mä oon saanut nyt villasukkabuumin! Viimeksi oon neulonut joskus yläasteella ja nyt se vaan jotenkin lähti taas. Ihania sukkia, niin rentouttavaa hommaa!”


Osaatko imitoida ketään? ”Sanon suoraan että en. Laulamisessa paljon opettelen kyllä matkimalla ja pidän siitä, että laulunopettaja ensin demoaa eteen. Varsinaiseen imitointiin en ole koskaan perehtynyt enkä ole koskaan edes yrittänyt. Tietynlaista laulusoundia oon kyllä yrittänyt saada, mutta en sanoisi sitä imitoimiseksi, koska pyrin aina kuulostamaan silti itseltäni.”


Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Oon ollut koko ikäni Muumi-fani ja mä haluaisin olla Niiskuneiti. Lapsena mulla oli vaalea tukka ja otsatukka, ja nilkkarengaskin. Muumit oli kova juttu ja on edelleenkin!”


Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi sinun taikavoimasi? ”Mulla olisi tainnuttava katse. Silmientärisyttäjä! Pelkällä katseella saisi tainnutettua pahiksia tai luettua niiden ajatukset. Vaarallinen katsekontakti.”


Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Miesten ajatuksenjuoksu mua kiinnostaa kyllä todella paljon… mutta haluaisko sitä oikeasti tietää mitä miehet ajattelee?”


Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Se olisi kauheeta! Missä olisi joulu? Mä oon niin jouluihminen, tuohan olisi ihan painajaismainen tilanne. No, mä ottaisin tempur-tyynyn, koska hyvin todennäköisesti sillä saisi paremmin unta ja voi olla, etten heräisi välillä ollenkaan. Mä kyllä pakottaisin itseni heräämään, koska joulu! Ottaisin herätyskellon mukaan, jotta herään varmasti silloin. Villalankaa ottaisin, jotta voisi neuloa sukkia. Syömiseksi/juomiseksi kahvia ja Fazerin sinistä.”


Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Ensinnäkin sen majan pitäisi olla todella korkealla. Se olisi lentokoneen näköinen maja. Kiikarit ja kameran ottaisin mukaan, ja Netflixin.”


Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi nähdä vanhempieni lapsuusaika ja sitä arkea silloin. Maailma on muuttunut ihan hirveästi tässä välissä. Isovanhempieni lapsuus kiinnostaisi myös.”


Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Hyppään autoon, ajelen kotiin ja menen viettämään lomani viimeistä iltaa Martin kainaloon ja syömään sydänmarmelaadeja, jotka sinulta äsken sain. Vaikka tänään olikin esitys, koen että loma loppuu vasta, kun koulu jatkuu huomenna.”


Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :


Mistä sanasta pidät eniten? - Melisma
Mistä sanasta pidät vähiten? - Törky
Mikä sytyttää sinut? - Groove
Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäreiluus
Mikä on suosikkikirosanasi? - Helvetti
Mitä ääntä rakastat? - Linnun viserrystä
Mitä ääntä inhoat? - Palohälytin
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Mikä tahansa sairaalaan liittyvä, kirurgi 
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

Edit 23.10. : Sonja on avannut omat nettisivut, tutustu niihin tästä linkistä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Täpäräteatterin impromusikaali / Lahden Kaupunginteatteri

Täpäräteatterin impromusikaali / Lahden Kaupunginteatterin Eero-näyttämö

8.4. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Lavalla : Elina Ruti, Sipriina Kauranen, Petri Knuuttila, Anni Kajos, Petteri Hautala, Ville Mäkinen ja Miiko Toiviainen

Muusikko : Sami Hult

 Juna Hämeenlinnasta Riihimäelle oli niin täynnä varusmiehiä ja muuta kansaa, ettei ikinä. Tungos ei hellittänyt Riihimäki-Lahti -rataosuudellakaan, väkeä oli pitkin käytäviä ja tunnelma oli ns. kohdillaan, eli ilmeet sen mukaiset. Tämä ei antanut minua lannistaa, sillä jaksoin olla positiivisella mielellä, koskapa luvassa olisi jotain kivaa ja uniikkia, jota ei tämänkoommin tultaisi näkemään. Hyvän mieleni vielä kruunasi Kauppakeskus TRIOssa radiosta soinut uusi versio New Orderin "True Faith"-hitistä sekä Sinuhen kahvilasta ohimennen ostettu makoisa voipulla.

 Teatterillakin oli väkeä kuin pipoa, ja Hämeenlinnasta oli kaksi bussilastillista väkeä menossa katsomaan Myrskyluodon Maijaa. Bongasin muutaman tutun joukosta ja olisittepa nähneet hämmästyneet ilmeet kun kerroin, että olen itse menossa katsomaan jotain, mitä en itsekään oikein tiedä. Väkeä oli ilahduttavan paljon myös Eero-näyttämöllä, joko Täpäräteatterilla on hyvä maine tai sitten sana oli kiirinyt tällä kertaa erityisen hyvin. Luulenpa, että molempia. Minähän se noviisi olin paikalla ja vaikka improa olen aika paljon eri porukoiden toimesta aiemmin nähnyt, tämä olisi minullekin uutta koska loppupuolella nähtäisiin ja kuultaisiin improvisoitu musikaali.

 Täpäräläiset singahtivat paikalle intoa täynnä, samanlainen kutkuttava tunne oli katsomossakin ja mieli teki itsekin hieroa käsiä yhteen, jotta mitähän jännää tästä nyt on tulossa. Aluksi tietysti improttiin pieni laulu, johon yleisö päätti aiheen adjektiivista ja substantiivista. Laulun aiheena oli mikäs muukaan kuin "Kostea virveli" ja laulu kuului kokonaisuudessaan näin "Järvelle siis, virveli käteen ja järvelle!" jota sitten laulettiin ja reviteltiin huolella. Minään yllätyksenä se ei tullut, että tyypit osaavat laulaa ja leikitellä äänellään. Väistämättä tuli mieleeni Studio Julmahuvin "Hetken laulu", jossa improttiin biisinsanoja tuosta noin eri tilanteissa. Sillä erotuksella, että tällä ei ollut pääasiana huvittaa, vaan ällistyttää, ja se onnistui heti ensitehtävästä. Mainiota porukkaa, faniuduin täysin!

 Alkupuolisko koostui lyhyistä pätkistä (niin, onko muuten olemassa pitkiä pätkiä?) ja niissä näimme mm. Raili-käärmeen syntymäpäivät, joissa paikalla oli niin sokeaa eläintentäyttäjää, Railin ärrävikaista kummia, Englannin kuningatarta kuin mustasukkaista exääkin. Railin omistaja/emäntä yritti sitten arvailla, keitä kaikkia on bileisiin saapunut. Mainiota talenttia osoitti myös tehtävä, jossa ensin esitettiin sama kohtaus mandariinikiinaksi, sitten mykkäversiona ja lopuksi suomeksi, aina parittain ja ainostaan ensimmäinen pari tiesi, mistä on kyse. Vähän kuin 'rikkinäinen puhelin', mutta näytelmäversiona. Alkukohtauksessa oli lentokoneen stuertti sekä taikuri, joka ensin taikoi kärryt kadoksiin, sitten hävisi stuertti ja lopulta koko lentokone. Ihmeen lähelle lopputulos meni! Juu, ja nähtiin myös vesirokkoinen Antero rakastajansa kera sekä sisarukset kasvitietellisessä puutarhassa, ja velipoika oli fanaattinen eläinten ystävä. Löytyi niin toukkaa kuin muitakin öttiäisiä, ja päädyttiin vessaan josta löytyi myös eläimiä marsusta lähtien.

Kiuas sihisee... (c) Aurelija Deksnyte 

 Parhaimmillaan improvisaatio on järjettömän hauskaa ja absurdilla tavalla, kun suusta tupsahtavat jutut yllättävät itse tekijätkin. Muut hekottelevat sivummalla valmiina hyppäämään kehään mukaan, mukava vire on päällä koko ajan ja porukan keskinäinen kemia toimii loistavasti. Niin, ja se hauskuushan ei ole se pääasia, vaan se yllätyksellisyys ja luovuus, mitä kaikkea sitä voikaan keksiä annetuista aiheista. Olen myös nähnyt sellaista improa, jossa tekijöillä näyttää olevan hurjan hauskaa keskenään, mutta yleisöön asti se ei oikein ole kiirinyt vaan olen tuntenut niin suurta pitkästymistä ja myös myötähäpeää, ja mieli tekisi näyttää punaista korttia katsomosta tyyliin "Nyt seis tuo!" Perjantaina ei ollut tätä vaaraa, sillä esitys kupli iloisesti eteen päin, ei jäänyt missään vaiheessa junnaamaan ja jokainen loisti vuorollaan. Naurattikin, mutta ennen kaikkea viihdytti kovasti! Minusta teatterissa on mukavaa tulla yllätetyksi totaalisesti.

 Ennen väliaikaa näimme kolme kohtausta, joista yleisö sai tauon aikana äänestään suosikkinsa jatkoon. Sillä kohtauksella alkaisi varsinainen improttu musikaali. Saimme myös tehdä ehdotuksia musikaalin nimeksi, ja nimiehdotuksista eniten inspiroiva tulisi valituksi. Minun piti alunperin kirjoittaa paperille "Jaska toimii hyvin". Jaa miksi tämmöinen? Olen kirjoittanut lapsena 'kirjan', jossa seikkailee nuori Jaska-poika kera lemmikkeineen ja Leena-nimisine ystävineen. Kuvat olen piirtänyt ja kirjoitustaidottomana selostanut tekstit vanhemmilleni. On aika häröä materiaalia siellä. Jotenkin se Jaska vaan on kulkenut mukanani, ja olen tarjonnut sitä milloin missäkin improtilanteessa lapulla käytettäväksi, vaan vielä ei ole natsannut.

 Ei tälläkään kertaa, sillä musikaalin nimeksi valikoitui "Ei se ollut vitsi!" Saunakohtauksella aloitettiin, ja kiuaskin kasvoi melkoiseksi härveliksi myöhemmin. Kyllä sillä kelpaisi löylytellä isommallakin porukalla "kesää, syksyä ja talvia" (ja tämä laulaen). Toisaalla kaksi neitosta aloitteli kesälomanviettoaan teltanpystytyksellä (toisen tytön nimi oli Leena) ja salskea Make avasi oman kiskan. Ensimmäiseksi asiakkaaksi köpötteli varsin symppiksen oloinen vanhus, joka on kuulemma aina ensimmäisenä paikalla siellä missä tapahtuu. Vanhus käytti itsestään kolmatta persoonaa "vanha Jaakko" tyyliin "Vanha Jaakko kyllä tietää, että jos Make otat paidan pois ja alat pestä ikkunoita, kyllä asiakkaita tulee!" Ja tulihan niitä, juuri nämä telttailevat neitokaiset. Toisaalla saunapariskunta kipuili lapsettomuuden kanssa ja mieltä painoi jokin edelliskesänä tapahtunut sattumus. Makella sen sijaan kauppa ja flaksi kävi, ja aina missä tapahtui, siellä myös vanha Jaakko, jolle rakennettiin oma stalkkaustornikin, josta näkisi koko kylän tapahtumat laajalla skaalalla. Bileetkin tornissa pidettiin, kaikki paidatta Jaakon toiveesta tietty. Jossain vaiheessa minulla välähti mielessä, että sain Jaska-musikaalini sittenkin ihan telepatialla! Mukava oli huomata, että pikku-Jaska ei ollut vuosien saatossa kyynistynyt eikä menettänyt uteliaisuuttaan elämää ja sen tuomia pieniä onnenmurusia kohtaan. Herttaista!

 Täähän oli niin mahtavaa, ettei sen olisi suonut loppuvan ollenkaan! Hyvä Täpäräteatteri, saitte uuden fanin! Toivottavasti olen vieläkin vanhempana yhtä skarppi ja tilanteissa mukana kuin vanha Jaakko, ja aina siellä missä tapahtuu. Se kolmiosainen kiuas oli myös varsin houkutteleva.

(c) Petri Knuuttila 

 Seuraavan kerran Täpäräteatteri nähtävissä Turussa Impro Festivaleilla torstaina 5.5. , jonne lippuja saa tästä linkistä. Kandee käydä myös tykkäämässä Täpäräteatterin Facebook-sivusta, ettei mene mitään ohi jatkossa.

 Hedelmäksi tälle annan hunajamelonin.

(näin esityksen ilmaisella pressilipulla)

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Venus turkiksissa / Helsingin Kaupunginteatteri

Venus turkiksissa / Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämö

Ensi-ilta 7.4. 2016, kesto noin 1h 45min (ilman väliaikaa)

Käsikirjoitus David Ives
Suomennos Reita Lounatvuori
Ohjaus ja sovitus Hilkka-Liisa Iivanainen
Lavastus Antti Mattila
Puvut Sari Salmela
Valosuunnittelu Vesa Ellilä
Äänisuunnittelu Eradj Nazimov
Naamiointi ja kampaukset Tuula Kuittinen

Rooleissa : Armi Toivanen ja Sampo Sarkola

 Helsingissä on tullut ravattua viime aikoina suhteellisen useasti, joten VR:n sarjaliput ovat olleet ahkerassa käytössä. Torstaina lähdin reissuun lähes suoraan töistä, joten en ehtinyt napata sateenvarjoa mukaani, ja tietysti matkan varrella sitten kastuin pariin otteeseen. Vaatteet kosteina suuntasin rautatieasemalta metrolla Hakaniemeen (asematunnelissa soitti joku jousikvartetto ja jäin lumoutuneena kuuntelemaan toviksi, liikutuin kyyneliinkin ja jälkikäteen jäi mietityttämään, että mikähän se kaunis kappale mahtoi olla) ja hiukan viluisena saavuin Pengerkadulle.

 Pari tuntia myöhemmin lähdin paikalta takki auki liihottaen, koska olin sen verran pasmat sekaisin, etten saanut edes vetoketjua kiinni! Kädet vaan ei toimineet! Ei ollut kylmä ei, pikemminkin kuuma. Poskia varmaan kuumotti myös. Jos joku olisi koskenut minua, olisi varmaan saanut sähköiskun tai ainakin olisi kuulunut sihinää.

Sampo Sarkola ja Armi Toivanen (c) Antti Mattila 

 Mistä sitten kertoo itse näytelmä, joka saa moisen aikaan? On meneillään koe-esiintymiset Venus turkiksissa-näytelmän naispäärooliin, tai jos ihan tarkkoja ollaan, ne ovat juuri päättyneet tuloksettomina. Ketään sopivaa naisnäyttelijää ei vaan löytynyt ja piste! Ohjaaja Thomas (Sampo Sarkola) on syystäkin turhautunut ja toivoo ihmeitä tapahtuvaksi. Ulkona pauhaa ukonilma, valot sammuvat hetkeksi ja kuuluu niin kova jyrähdys, että ihan säpsähdän. Ja katso, ovesta on tupsahtanut sisään lievästi hössöttäväinen nainen Vanda (Armi Toivanen), joka on erinäisistä syistä johtuen pahasti myöhässä koe-esiintymisestä ja anelee vielä yhtä mahdollisuutta näyttää ohjaajalle mitä osaa. Thomas suostuu, ja joutuu/pääsee itse hoitamaan vastapelurin repliikit. Yllättävää on ensinnäkin se, että Vandan laukusta löytyy juuri sopivia pukuja, rekvisiittaa kaulapannasta lähtien ja näytelmän käsikirjoitus, joista jälkimmäistä ei pitäisi mistään edes löytyä. Thomaskaan ei löydä koe-esiintyjälistalta naisen nimeä...

 Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Kuten arvata saattaa, näytelmän koe-esiintyminen lähtee hitusen käsistä ja roolit vaihtuvat. Kuka ohjaa ja ketä, ja millä keinoilla. Äanimaailma ja valot vievät tunnelmasta toiseen, kuten myös loistavassa vedossa olevien näyttelijöiden kaikki eleet, äänenpainot ja etenkin katseet. Hämärässä kiiluvat silmät... Jos tätä olisi esitetty vieläkin pienemmällä näyttämöllä (esim. Teatteri Jurkassa), olisi huoneessa ollut niin kuuma tunnelma, että väki olisi alkanut katsomossa vähentää vaatetustaan. Kravattia olisi höllätty, hameenhelmaa olisi ehkä vähän nostettu viilennyksen toivossa... Vähän jo kauhunsekaisin tunnelmin odotan, millaisen trailerin HKT tästä tekee jos on tehdäkseen?

(c) Henrik Schütt 

 Suuren vaikutuksen teki se, miten tunnelma muuttui silmänräpäyksessä aivan toisiin sfääreihin. Unohtui täysin kaikki, mitä ulkona tapahtuu. Ohjaaja-Thomaksen sanoin "Teatteri on juuri sitä varten, että se tuo esiin kaiken sen intohimon, joka muusta elämästä puuttuu" tai jotain sinne päin. Millaisiin tekoihin on ihminen valmis saavuttaakseen sen, mitä janoaa ja kaipaa. Valtapeli on kovaa, 'kuka saa ja kenelle annetaan'. Sanonta 'mie vien ja sie vikiset' nousi myös mieleeni.

 Haistoin nahkan, kerran jopa vaistomaisesti väistin kuullessani piiskan sivalluksen äänen, tunsin vieressäni istuvan miehen tulikuuman reiden omaa jalkaani vasten. Oli pakko vähän vaihtaa asentoa.

 Venus turkiksissa on jälleen loistoesimerkki siitä, miten käy kun ihan kaikki toimii ja tehokeinot ovat käytössä. Näin intensiivistä menoa en olekaan vähään aikaan nähnyt!

ps. Vampyyrien tanssi kun pyörii myös päässä, tuli muutamia mielleyhtymiä sinnekin. Thomas kiertämässä punamekkoisen Vandan ympärillä, katse täynnä tukahdettua himoa ja sähkövirta kulkee henkilöstä toiseen, myös katsomoon asti.

(c) Henrik Schütt 

 Metrolla takaisin rautatieasemalle. Jostain syystä koitin hakea röyhkeästi katsekontaktia ihan kaikista vastaantulevista miehistä. Tuli myös outo ajatus ja halu pukeutua mustaan nahkaan!? Teatteri nostaa pintaan asioita, joita ei tiedä edes olevan. Hurjaa.

Hedelmänä ehdottomasti passion.

HKTn sivuilta löytynee se trailerikin jossain vaiheessa?

(näin esityksen pressilipulla)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Toinen katse / Teatteri Siperia

Toinen katse / Teatteri Siperia

Ensi-ilta 1.4. 2016, kesto noin 1h 20min (ei väliaikaa)

Yhteistyössä Tampereen kaupungin kehitysvammaisten toimintakeskus Wärjäämö

Käsikirjoitus Työryhmä
Ohjaus ja dramatisointi Aino Kivi
Visuaalinen suunnittelu Anna Rouhu
Muusikko Anna-Kaisa Vuorinen
Wärjäämön teatteriryhmän ohjaaja Jarmo Skön

Rooleissa : Marika Heiskanen, Riikka Papunen, Tiina Launiainen, Tuomas Jordan, Sari Korpi, Kimmo Koski ja Janica Talvivaara

 Aprillipäivän kunniaksi suuntasin ystäväni kanssa Teatteri Siperian ensi-iltaan. Jälkikäteen tuli mieleeni, että olisi pitänyt ihan kiusallaan napata aveciksi eräs nimeltämainitsematon henkilö, jonka kanssa vuosi sitten saatiin mieletön riita aikaiseksi siitä, pitäisikö Pertti Kurikan Nimipäivien edustaa Suomea Euroviisuissa vaiko ei.

 Minulla on ollut jotenkin vaikeuksia kirjoittaa näkemästäni ja kokemastani. Useampana päivänä olen istunut tässä koneen ääressä ja pää on ollut tulvillaan ihan mahtavia ajatuksia, mutta sormet eivät ole sitten kuitenkaan näppiksellä liitäneet toivottuun tahtiin. Jotain olen kirjoittanut, ja sitten painanut deleteä. Ei, ei näin. Tämä tyyli ei toimi. Valitaan toisenlainen taktiikka.

(c) Asmo Raimoaho 

 Ennalta tiesin esityksestä ainoastaan sen, että mukana olisi tuttujen siperialaisten lisäksi myös kehitysvammaisten toimintakeskus Wärjäämön teatteriryhmäläisiä. Teatteri Siperian esitykset ovat yleensä herättäneet paljon ajatuksia ja usein ne ovat olleet ylläreitä täynnä, niin esitykset kuin niistä heränneet ajatuksetkin. Ovien avauduttua meidät ystävällisesti ohjattiin miltei kädestä pitäen katsomoon, ja minä+ystäväni löysimme itsemme näyttämön sivusta istumasta. Pieni aavistus kävi mielessä, että ei kai tässä itsekin joudu osaksi esitystä. No, loppujen lopuksi sillä ei ollut väliä, että kuka katsoi minua ja ketä minä katsoin. Tärkeintä oli, että miten katsoi ja siinä on vissi ero.

(c) Harri Hinkka 

 Hyvin pian unohdin sen, että lavalla ei ole pelkästään ammattinäyttelijöitä. Minä näin lavalla joukon ihmisiä, ei edes eroteltuna naisiin ja miehiin. Sulavia tanssiliikkeitä, onnistumisen iloa, vahvaa tulkintaa, kuplamuovilla tepastelua (loistava idea!), silkkaa provosointia. Ja kyllä vaan, minäkin jouduin osaksi esitystä, halusin tai en. Sain "kunnian" toimia B3-ohjelman vammaisillan asiantuntijaprofessorina ja minulta kysyttiin, ottaisinko kummivammaisen, jolle maksaisin kuukausittaista tukea ja saisin vastineeksi kivan piirroksen, jos hyvä tuuri kävisi. Jos sattuisi sellainen kummilapsi, jolla pysyisi ylipäätään kynä kädessä! Proffan roolissa onneksi tuli vastattua idean olevan hyvin mielenkiintoinen, auta armias jos minulta oikeasti kysyttäisi vastaavanlaista kaiken kansan tuijotuksen alla! Vammaisilta muutenkin äityi kiivaaksi keskusteluksi, ja yleisö sai näyttää käsillään live-emojeita tyyliin peukku ylös-peukku alas-turpa kiinni. Viimevuotinen viisukeskustelu olisi päättynyt riitelyn sijaan aika lyhyeen, jos olisin jo silloin älynnyt näyttää käsimerkkejä...

 Lavalla nähdään paljon kaikenlaista. Osa hämmentää niin paljon, ettei jälkikäteen enää edes muista, vaikka kohtausluetteloa käsiohjelmalehtisestä kuinka lueskelisi ja yrittäisi palauttaa asioita mieleensä. Vahvasti jäi kuitenkin mieleeni se, että piipahdettiin James Liptonin (Jenkkien vastine Teatterikärpäsen haastatteluille...) ohjelmassa, jossa oli vieraana itse Meryl Streep. Meryl oli tehnyt hienon roolin Ruotsissa elokuvassa "Jag heter Sammy", jossa esittää naista, joka kehittelee itselleen kehitysvammaisen sivupersoonan... Myöhemmin sitten tavataan Mark Levengoodin vieraana kehitysvammainen näyttelijätär, joka Meryl-musikaalissa esittää Meryl Streepiä, joka esittää naista jolla on kehitysvammainen sivupersoona. Selkeää, eikö? Aloin miettiä, millainen olisi Rainman ilman, että pitäisi näytellä autistia. Tai Daniel Day-Lewis ja 'My Left Foot", tai autenttinen Inishmaanin rampa.

 Jälkikäteen minua suretti myös se, että alkuvaiheessa työryhmäläiset menivät yleisön joukkoon ja kertoivat jotain positiivista toisen ulkonäöstä tai olemuksesta. Kiitin kohteliaasti, kun minun hiusteni kaunista väriä kehuttiin. Miksi en sanonut "Kiitos, sinullakin on kauniit hiukset!" Koko homma päättyi varsin yhteisölliseen meininkiin, kun pistettiin ihan tanssit pystyyn. Siellä meikäläinenkin pyörähteli parketilla "Sulle silmäni annan"-kappaleen tahtiin. Tänään laulun sanat aukenivat yllättäen aivan uudella tasolla, ja oli aika ryhtyä kirjoitushommiin.

                                                       "Sulle silmäni annan
                                                     Hiukan rakkautta toivon
                                                     Vaikken saisi sitä koskaan
                                                      Silti kaiken sulle annan"

 Laulaja on valmis antamaan kädet ja jalat, silmät ja huulet rakkauden tähden? Kuka sellaisen raajarikon ylipäätään huolii vaivoikseen? Ollaan hei ihmisiä toisillemme, kohdelkaamme kanssaeläjiä niin kuin itseämme haluaisimme kohdeltavan. Katsotaan silmiin, hymyillään, Hyväksytään, kunnioitetaan, hyväksytään myös erilaisuus. Katsotaan peiliin. Mikä siinä on niin vaikeaa? "Toinen katse" tarjosi yhtenäisen ryhmän, jossa kaikki olivat saman kuplamuovin päällä. Miksi sitten jo heti seuraavana päivänä töissä esitin kaikki kysymykset henkilökohtaiselle avustajalle, enkä kysynyt suoraan hymyileväiseltä naiselta, että minkäslaisen jäätelön haluat. Miksi?

 Olen sitä mieltä, että kaikista kauhein vamma on asennevamma, ja voi että sitä sarkaa riittää!

 Käsiohjelmavihkoseen olivat työryhmäläiset saaneet määritellä itsensä kolmella kuvailevalla sanalla. Mukana oli niin iloista, sosiaalista, nättiä, peikkoa, pitsaa ja uteliasta, mutta ei yhtään v-alkuista sanaa.

Tämän kirjoitti Talle (mielikuvituksellinen, mietiskeleväinen, pilkunviilaaja)

 (Näin esityksen kutsuvieraana)

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Käyttöohje kahdelle / Suomen Komediateatteri

Käyttöohje kahdelle / Suomen Komediateatteri, Club Capital Helsinki

Ensi-ilta 31.3. 2016, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Alkuperäiseltä nimeltään "I love you, you´re perfect. Now change"

Ohjaus Samuel Harjanne
Suomennos Tiina Puumalainen
Kapellimestari Risto Kupiainen
Koreografi Jari Saarelainen
Valosuunnittelu ja lavastus Janne Teivainen
Äänisuunnittelu Tapio Pennanen
Pukusuunnittelu Leena Honkasalo
Maskeerauksen suunnittelu Pirjo Leino

Lavalla : Riku Nieminen, Kaisa Hela, Heikki Ranta ja Ushma Karnani sekä Risto Kupiainen (piano) ja Lotta-Maria Pitkänen (viulu)

 Maaliskuuni päättyi musikaalimeiningeissä Helsingissä. Edellisiltana oli vietetty mukava ehtoo ystävän kanssa Linnanmäen vampyyrien parissa, vietetty uneton yö hotellissa, tehty kojot eli nukuttu miltei pommiin, tehty yksi haastattelu, haahuiltu silmät puoliummessa Ateneum ympäri, käyty elokuvissa katsomassa Onnenonkija (onneksi tällä blogilla ei muutenkaan tienata muuta kuin henkistä pääomaa ja valtaisaa mainetta) ja lopuksi suuntana samaisen ystävän kanssa Fredalla sijaitseva Club Capital ja siellä 'Käyttöohje kahdelle'-enskari. Yökerhoissa ei näillä kilomeetreillä ole tullut hilluttua vuosikausiin, joten mehän olimme kansainvälisestä tunnelmasta aivan pökerryksissä siellä sohvapaikoillamme. Saattoi olla kyllä silläkin vaikutusta, että yleisön joukossa seikkaili muutamakin siviilipukuinen edellisillan vampyyri... Vesi maistui, ja kuvittelin nauttivani jotain eksoottista drinksua sohvatyynyyn nojaillessani.

 Käyttöohje kahdelle voisi olla yhtä hyvin nimeltään Peliohjeet kahdelle. Taustaprojisoinnissa näkyi pelilauta ja noppaa heitettiin, sen perusteella sitten siirryttiin tilanteesta toiseen. Valtaisia noppia pyöri lavallakin, kun pelataan niin pelataan sitten kunnolla.


Kaisa, Heikki, Ushma ja Riku (c) Matti Rajala 

 Parisuhdekiemuroiden ja erinäisten rakkausasioiden ympärillä pyöritään, ja niitähän maailmassa riittää. Sketsit ja laulut vuorottelevat, se kyllä osoittautui varsin toimivaksi systeemiksi. Tilanteet olivat ehkäpä hiukan kärjistettyjä, mutta samalla myös hyvin tunnistettavia ja osittain omakohtaisiakin. Treffit menee automaattisesti pieleen, kun ajattelee vain ettei kuitenkaan ole tarpeeksi hottis misu vastapuolen silmissä... Entäpä ensitreffit, joilla kallisarvoista aikaa nykymaailman hektisessä menossa säästääkseen mies ja nainen siirtyvät suoraan aikaan, jossa ovat jo eronneet ja tapaavat uudestaan yllättävässä tilanteessa. Tapaamme myös mm. ärsyttäviä itseään täynnä olevia tylsiä sinkkumiehiä, toimintaleffoihin tykästyneen nuorukaisen tyttöystävineen sekä suloisen liikuttavan vanhemman herrasmiehen ja edesmennyttä tätiäni muistuttavan leskirouwan, jotka sattumalta tapaavat ties kenen hautajaisissa. "Ei haittaa, kanssas kestän sen" jäi mieleeni pyörimään. Ihan erikseen täytyy mainita Kaisa Helan vakuuttavasti tulkitsema deittipalveluvideota tekevä eronnut nainen, joka vahingossa lipsautteli asiota, joita nyt ei ihan deittivideolla kannattaisi sanoa. Vai kannattaako sittenkin? Minä ainakin ihastuin naisen rehellisyyteen ja lannistumattomuuteen, ja olisin ollut vaikka heti valmis lähtemään treffeille hänen kanssaan. Vai miesseuraako oli vailla, ei väliä, olisin lähtenyt silti.

Riku ja Ushma (c) Matti Rajala 

 Olin erityisen mielissäni siitä, miten ihan kaikkia oli ilo katsella ja kuunnella, muusikoita myöten. Samuel Harjanne on tehnyt jälleen loistavaa duunia työryhmänsä kanssa, ja näin meikäläisestäkin alkaa kuoriutua musikaalifani. Ei nyt ihan fanaatikko, mutta alan viihtyä enemmän ja enemmän tämänkaltaisissa esityksissä. Vilpitön nauru tekee aina hyvää, ja hienosta toimivasta kokonaisuudesta on helppo nauttia ilman sen kummempia analyysejä tai pohdintoja.

 Monelle katsojalle saattaa tulla yllärinä se, että Riku Nieminen on niin paljon muutakin kuin "se teeveestä tuttu hauskuuttaja". Minä olen riemukseni nähnyt Rikun lavalla aiemminkin pari kertaa ja hyvin vakuuttunut miehen kyvyistä. Kaisa Hela ja Ushma Karnani on myös nähty useampaan otteeseen ja kyllä, mielestäni näissä Naisissa on oikeanlaista asennetta ja "munaa". Heikki Ranta oli minulle sen sijaan täysin uusi tuttavuus, mutta erittäin miellyttävä sellainen. Jatkossakin kannattaa seurata hänen tekemisiään ehdottomasti.

Heikki ja Kaisa leffatreffeillä (c) Matti Rajala 

 Hauska kuriositeetti oli lopussa kuultu sikermä, jossa kuultiin mm. ohimennen laulettua 'pomppufiilistä' sekä sitä, että joku jo etsii muijaa seuraavaa...

 Kyllä minulta jyrän alle jäänyt olo tämän myötä katosi ja tilalle tuli hyvä mieli ja mukava fiilis. Rakkaus. Se ilmenee niin monessa muodossa eikä koskaan katoa mihinkään, kohdetta vain saattaa vaihtaa. Rakas ystävä, rakas harrastus, muutama niin mies-kuin naispuolinenkin salarakas katsomossa, oma rakas mielessä ja oi niin rakas elämä!

 Pari päivää ensi-illan jälkeen olin jälleen Helsingissä (jotenkin ne reissut tuppaa ajoittumaan aina samalle viikolle!) ja Fredrikinkadun toisessa päässä. Kadulla pyöri selvästi eksyksissä oleva nelihenkinen joukkio, ja ohittaessani heidät kuulin vain numeron '51'. Oli pakko palata takaisin ja kysyä, voisinko jotenkin auttaa. Kas, etsivät osoitetta Fredrikinkatu 51 ja siellä Club Capital! Mikä yhteensattuma! Oli helppo neuvoa pariskunnat toiseen suuntaan, ja olivat niin tyytyväisiä.

Näin meitä kaikkia tarvitaan.

 Hedelmäkorista annan tertun mehukkaita viinirypäleitä!

(Näin esityksen kutsuvieraana.)