keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Taivaslaulu / Tampereen Työväen Teatteri

Taivaslaulu / Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö

Ensi-ilta 29.8. 2015, kesto noin 2h 50min (väliaikoineen)

Pohjautuu Pauliina Rauhalan romaaniin "Taivaslaulu"

Dramatisointi Seija Holma
Ohjaus Heidi Räsänen
Lavastus ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava
Valosuunnittelu Tj Mäkinen
Äänisuunnittelu Niklas Vainio

Rooleissa : Eriikka Väliahde, Tommi Raitolehto, Auvo Vihro, Teija Auvinen, Jyrki Mänttäri, Jukka Saikkonen, Suvi-Sini Peltola, Miia Selin, Jari Ahola sekä Mesihelmi Mänttäri/Saana Koivula, Akusti Mänttäri/Emilia Eerola ja Niilo Kallio

 Kestipä pitkään ennen kuin menin katsomaan kovasti kiitettyä Taivaslaulua. Noh, alunperin taas tuumailin pää täynnä ennakkoluuloja, että jätän tämän väliin. Mitä lie hihhuliaatoksia päässäni olikaan, esityksen yhtenä teemana kun olisi lestadiolaisuus ja sen vanhoillisempi suuntaus. Onneksi mieleni muuttui ja esityksestä poistuessani päässäni oli jotain ihan muuta kuin hihhulimeininkiä.

 Pari kertaa jouduin aikataulusyistä vaihtamaan katsomisajankohdan päivämäärää ja tälläkin kertaa oli vaihto hilkulla, kas kun olin samana aamuna saapumassa Tukholman-risteilyltä kotiin. En kuitenkaan kehdannut kolmatta vaihtoa tehdä ja koskapa meikäläisellä ei ole se bailaaminen enää ykkösasiana laivareissuilla, uskalsin tarttua tilaisuuteen. Yöunet tosin jäivät aika vähiin, koskapa merenkäynti oli melkoinen ja sängyssä pötköttely oli kuin huvipuistolaitteessa olisi ollut.

 Vähän salaa toivoin, että paikkani olisi jossain hiukan taaempana, jotta voisi tarvittaessa vähän ummistaa silmiä kun aika pitkä kestokin näytelmällä. Minulla oli kuitenkin eturivin paikka, joten skarppina oli pysyttävä. Lavasteista muodostui valtaisa risti ja automaattisesti istuin kädet ristissä kuin kirkossa. Tämän tajutessani oli vähän vaikeuksia mihin ja miten käteni laittaisin, jostain syystä ne hakeutuivat kuitenkin yhteen. Oli kai jotenkin harras olo siinä.

 En koe olevani mitenkään uskonnollinen ihminen, eikä kyllä tämän kanssa ollut mitään väliä sillä mihin uskoo vai uskooko mihinkään. Pääasiaksi nousi mielestäni rakkaus, naisen asema, oma jaksaminen. Siinä sitä on purtavaa ihan tarpeeksi itse kullekin.

 Lyhyestä virsi kaunis. Tässä vaiheessa vuotta alkaa sanaisen arkkuni pohja häämöttämään, eikä sieltä löydy enää mitään kauhean omaperäistä tai erikoista sanottavaa. Mieleeni jäi muutamia seikkoja, jotka haluan erikseen mainita. Pihalla räpistelevät suruvaipat (joita luulin linnuiksi, vasta käsiohjelma valaisi asiaa.). Pienen tytön (Suvi-Sini Peltola) suuret murheet maailmanlopusta ja äidin menettämisestä. Viljan (Eriikka Väliahde) ja Aleksin (Tommi Raitolehto) ihana rakkaustarina ja kilvoittelu sylikkäin. Ihan kateeksi kävi. Äidin ja isän tyyneys ja sitä kautta Teija Auvisesta ja Auvo Vihrosta huokuva rauha. Rippikoululaisteini Jari Aholan jäykähkö ujohko semivaivaantunut nuorukainen virsiä veisaamassa... Miksi lapsilla oli perhosen siivet? Hmmmmm.

Vilja ja Aleksi (c) Kari Sunnari, TTT

 Eräs päivä töissä soi koko päivän "Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen" ja sitä ääneen tapani mukaan etenkin maitokaapissa laulelin. Juuri kun olin saanut tämän korvamadon päästäni, lauletaan sitä Taivaslaulussakin. "Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on..."

 Poistuin paikalta syvästi vaikuttuneena etenkin Eriikka Väliahteen roolityöstä (ja ihanista pirtsakoista lyhyistä hiuksista) sekä sydän täynnä ymmärrystä tiettyjen asioiden suhteen. Kaikki ei ole niin kuin on kuvitellut, asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Käsiohjelma valaisi ajatuksia myös lisää. Ihmisiä (etenkin naisia) jäi katsomoon istumaan pitkäksi aikaa, keskustelemaan intensiivisesti. Vieressäni istunut nuori nainen taisi jämähtää penkkiin kiinni kyyneleet silmissään. En pystynyt/osannut samaistua yhtään mihinkään lavalla nähtyyn ja koettuun tapahtumaan, mutta silti tunsin jotain sellaista, jota en osaa sanoiksi edes pukea. Liittyykö se sitten naiseuteen, uskonasioihin, ihmisten erilaisuuteen ja silti samanlaisuuteen, vaiko mihin. En tiedä, ja onko sillä edes väliä.

 Vielä rautatieasemalla huomasin parin naisen jutustelevan syvällisiä esityksen tiimoilta. Tämä takuulla herättää ajatuksia ja keskustelua, ja siksi itsekin koin hyvin tärkeänä sen, että rohkenin mennä katsomaan jotain, joka ei alunperin tuntunut olevan aiheeltaan "minun juttuni".

 Kiinnostaisi lukea Taivaslaulu-kirjakin.

(näin esityksen pressilipulla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).