tiistai 9. syyskuuta 2014

Caterpillars / vierailu Hämeenlinnan Teatterissa

Caterpillars / vierailu Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä

Ensi-ilta 31.7. 2014 Hippalot-lastenfestivaaleilla, kesto noin 45min (ei väliaikaa)

Tuotanto Kallo Collective

Ohjaus Thomas Monckton

Lavalla Thomas Monckton ja Jenni Kallo

 Viime vuonna Verstas-näyttämöllä nähtiin ilmiömäinen The Pianist, jossa Thomas Moncktonin epäonninen hömelö pianisti yrittää saada konserttia aikaan, heikoin tuloksin. Kaikenlaista muuta kohkaamista kyllä syntyi. Suureksi riemukseni tänä syksynä samalla näyttämöllä vierailee Caterpillars, jossa jättikokoiset perhosentoukat seikkailevat. Esitys on Kallo Collectiven ensimmäinen lapsille suunnattu esitys, mutta kummasti yleisön joukossa oli vanhempaakin ikäpolvea, itseni mukaanlukien.

Ihanat toukat! (c) Kallo Collective

 Aluksi näyttelijät esittelevät, mitä tuleman pitää. Tarkoitus olisi kertoa lyhykäisesti perhosen vaiheet munasta toukaksi ja koteloksi, ja ihan ei päästä yhteisymmärrykseen siitä, missä järjestyksessä nämä tapahtuvat. Tuulessa liehuvia kukkia ja sählääviä nukettajia, joiden käsissä mehiläiset tipahtelevat tai poksahtelevat rikki ennen aikojaan. Sitkeät esiintyjät eivät kommelluksista huolimatta lannistu, vaan asenteella jatketaan, kera hauskojen ilmeiden. Perhonen munii pari munaa, jotka kierros kierrokselta suurenevat ja pian edessämme on pari hahmoa, joiden edessä Munamieskin kalpenee. Jättikokoisia perhosentoukkia! Yleisöstä kuuluu lasten iloinen kikatus ja tirskunta, aikuiset hekottelevat. Nälkäiset toukat syövät ahneina kukkia ja käydään sitä vähän eturivin väkeäkin maistelemassa. Lopulta ötökkäät vetäytyvät "telttoihinsa" yöpuulle ja kas, kohta paikalla liihottelee kaksi kaunista perhosta.

 Toukat etenkin ovat hillittömän näköisiä ja liikkuvat hauskasti, vedet silmissä nauretaan. Kaikenlaista sitä keksitäänkin! Esitys oli hyvin kompakti kestoltaan ja hyvin pienimmätkin katsojat malttoivat pysyä paikallaan. Caterpillareissa ei myöskään puhuta lainkaan, vaan käytetään monenlaisia muita ilmaisukeinoja aina eleistä ja ilmeistä tanssin liikekieleen, eli tämä sopii mainiosti esitettäväksi missä päin maailmaa tahansa.

 Pulskat toukat ovat Hämeenlinnan Teatterissa nähtävillä vielä 10.9. parin näytöksen verran (klo 10 ja klo 18) sekä myöhemmin joulukuussa. Kallo Collectiven sivuilta löytyi tämä hauska video harjoitusprosessista...

 Caterpillars saa neljä tähteä ****.

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä ollut varmaan ihana! Menisin katsomaan, jos eteen tulisi, Monckton on käsittämätön monitaituri kuten Pianist-jutussa totesinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukat oli kyllä ihan hillittömiä pötkylöitä :)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).