maanantai 3. helmikuuta 2014

Kaksi Vihtoria ja Klaara / Riihimäen Teatteri

Kaksi Vihtoria ja Klaara / Riihimäen Teatteri

Ensi-ilta 14.9. 2013, kesto 2h 15min väliaikoineen

Ohjaus Markku Arokanto

Rooleissa Tatu Siivonen, Teemu Aromaa, Katja Peacock, Esko Rissanen ja Maija Siljander

 Tatu Pekkarisen kirjoittama näytelmä "Vihtori ja Klaara" perustuu suosittuun sarjakuvaan Jiggs and Maggie, jota muistan itsekin nuorempana lukeneeni. Mieleeni tuosta sarjakuvasta jäi etenkin silinterihattu päässään ja sikari suussaan tohvelisankaroiva Vihtori sekä pirttihirmu vaimonsa Klaara, joka on joka välissä kyttäämässä miehensä touhuja ja komentamassa ilme ja nuttura tiukkana. Tältä pohjalta sitten kohti Riihimäkeä... Tämä muuten piti käydä alunperin katsomassa jo lokakuun alussa, mutta sähläsin lippuvarauksen kanssa ja pääsin vasta nyt paikalle.

 Katsomoon astellessamme äänimaailma vei minut kesäiseen kaupunkiin, huvitusten äärelle. Iloista musiikkia, liikennettä, merenrantaa? Näytelmässä seikkaillaan 30-luvun Helsingissä ja alkuun tulikin mukava fiilis, mutta sitten paikalle pelmahti hameissaan ja huiveissaan Esko Rissanen kitaran kera hoilaten rasittavaa rallia, jota sitten muutkin joutuivat näytelmän edetessä vuorotellen esittämään. Ei hyvä. En tykännyt yhtään, ja hahmo nostatti suurta myötähäpeää pitkin näytöstä...

 Heti kättelyssä tuli selväksi, että näytelmä on visualisoitu sarjakuvamaiseksi ja melkoisia äänitehosteitakin käytettiin. Ne huvittivat aluksi (etenkin paikalta salamannopeasti singahtaminen), mutta liika saman toisto vei pohjaa koko hommalta. Klaaran (Katja Peacock) hiippailu kaulimen kanssa kymmenettä kertaa ei myöskään oikein kolahtanut enää. Olisi ollut mukavampaa bongailla monia erilaisia ääniä, mutta nyt tiesi jo mitä tuleman pitää kun esimerkiksi tietty nimi mainittiin ja se enää ollut yhtään yllätyksellistä.

 Tarinassahan on ensinnäkin nuoret rakastavaiset (Tatu Siivonen ja Maija Siljander), joiden yhteisestä tulevaisuudesta tytön vanhemmat eivät oikein pidä. Tatu Siivonen etenkin toi hauskalla tavalla olemuksellaan mieleeni vanhat kotimaiset elokuvat, joissa vähän nössöhkö nuori mies liehittelee kaunista tytärtä. Klaara taas lähtee maalle ja tulevasta kesäleskeydestä riemastunut Vihtori (Teemu Aromaa) pistääkin melkoiset veivaukset ja onnentanssikuviot pystyyn. Tämä huvitti suuresti, sillä tiedän kyllä millaista vääntöä kotona on sen jälkeen kun meikäläinenkin katoaa mutkan taakse... Vihtori saa vieraakseen toisen Vihtorin (Esko Rissanen) ja siitä se riemu repeääkin, kun nämä kaksi lähtevät vähän kaupungille huvittelemaan. Näytelmän parasta antia olikin kohtaus, jossa herrat nauttivat "kovaa teetä" suositussa anniskeluravintolassa. Orkesterit ja muut asiakkaat olivat oivaltavalla tavalla toteutettuja, hauska idea! Tarjoilijapoikaa (Tatu Siivonen) en meinannut aluksi edes tunnistaa.

(c) Jukka Salminen

 Niin, ja tämähän ei ole "vain" näytelmä, vaan mukana oli paljon myös lauluja kupleteista lähtien. Jotenkin se toi melkoista sekavuutta, tuntui ettei oltu ihan varmoja, että mitä tyylilajia tämä nyt sitten kaikenkaikkiaan edustaisi. Välillä pidettiin pitkiäkin puheita miesten ja naisten asemasta ja oikeuksista, laulettiin hiukan, välillä pistettiin farssiksi kunnolla ja kotvan kuluttua vedettiin tanssikuvioita naamiot kasvoilla. Yhteiskunnallista sanomaakin sieltä tuli, suhdesoppaa ja sekaannuksia, ja sukupuolirooleilla leikiteltiin. Tosin minua ei enää jaksa naurattaa mies hameessa, niin nähty juttu on se.

 Eniten minua viehätti muuntuvainen lavastus sekä ilmeikäs ja hyvin paljon alkuperäistä Vihtoria muistuttava Teemu Aromaa, jonka elehdinnässä ja liikekielessä oli vivahteita sirkuksen suuntaan myös. Klovnerian hallinnasta oli tässä kohtaa siis varsinkin hyötyä. Klaaran kylpyreissu jäi myös mieleeni vahvasti, ja niin varmaan monella muullakin.

 Kaikkien käänteiden pointtia en oikein ymmärtänyt. Miksi yleisölle piti toistuvasti selittää asioita ja niiden taustoja? Miksi niin paljon joutavaa puhetta ja vähän äksöniä, jota olisi kyllä saatu irti tällä porukalla? Löytyihän sekin syy, miksi hame-huivityyppi jatkuvasti "sitä Hokkasta" kävi kyselemässä mutta kuten jo sanoin, jo ensihetkestä tyyppi nosti niskakarvat pystyyn ja peli oli menetetty sen osalta. Loppuratkaisu oli vähän omituinen myös.

 Muu väki katsomossa tuntui kuitenkin kommenteista päätellen kovasti tykkäävän ja esitys onkin saanut täysiä katsomoita jatkuvasti, mikä on tietysti erinomaista. Itselleni jäi sellainen "ihan ookoo, mutta..."-fiilis. Paljon hyviä ideoita, mutta runsaudensarvesta oli tullut vähän liikaakin tavaraa. Vähempi on enempi. Laulut ja muut viehättävät ehkäpä hiukan vanhempaa katsojapohjaa?

 Tasapainottelen kahden ja kolmen tähden välillä, en osaa päättää joten ** 1/2 .

(esitys nähty pressilipulla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).