Haastattelussa Kai Bäckström

 Kai Bäckströmin tapasin kesäkuun alkupuolella 2013 Helsingissä Kampin kauppakeskuksen yläkerrassa sijaitsevassa kahvilassa.

Espoosta kotoisin oleva Kai on syntynyt 1979 ja horoskoopiltaan hän on yleensä vaaka. ”Mä oon syntynyt siinä vaa´an ja skorpparin rajoilla”, täsmentää Kai.

”Tällä hetkellä mä asun Helsingissä, mutta elokuussa (2013) rupean pitämään majaa myös Seinäjoella. Kymmenisen vuotta olen asunut pääosin Helsingissä, ja asuin juuri Tampereella vajaan vuoden.”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan kiipeilyä, polkupyöräilyä, valokuvausta, laulua. Osa niistä menee tosin vähän silleen, ettei enää tiedä mikä on harrastusta ja mikä työntekoa. Valokuvausta olen harrastanut kesästä 2005 lähtien. Ensimmäisen kamerani sain ollessani kuusivuotias, isoäidin vanhan pokkarin. Se oli hirveen epäkelpo kamera, mutta se herätti kiinnostuksen siihen, että hahmottaa maailmaa ruuduissa. Kuvasin paljon sillä ja tutkin, että miltä eri paikat näyttää kuvassa ja eri kuvakulmassa. Oon tavallaan katsellut maailmaa valokuvaajan silmin lähes koko ikäni!”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä olen musikaalinen, eli musiikki ja laulu. Uskon myös, että mussa riittää energiaa ja mä olen aika liikunnallinen. Hyvin vähän oon tanssinut ns. koreografiaa, mutta uskoisin, että mussa on aika paljon liikunnallista potentiaalia. Mulla on ollut liikuntaharrastuksia aika paljon. Mut eiks jokainen oo omalla tavallaan erityislaatuinen? Mä haluan aatella niin, että jokaisen vahvuutena on se oma itse. Kukaan muu ei ole niin kuin sinä! CV:ssä mulla lukee kiipeilyn ja polkupyörällä kikkailun lisäksi parkour, sitäkin oon harrastanut jossain vaiheessa. En tosin niin paljoa, että voisin sanoa olevani asiantuntija, mutta kyllä multa sitä liikekieltä löytyy. Sit mä olen merkannut sinne myös laskettelun ja musiikkipuolen, eli siellä on laulu, kitaransoitto ja ukulelensoitto.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Mä haluaisin oppia soittamaan mandoliinia. Ja cajon-rumpua! Sanotaanko näin, että erityistaitojen vastakohtana mulla on huomattavasti heikompana tuo rytmitaju kuin musikaalisuus ja haluaisin sitä puolta kehittää. Sit olisi kiva opetella paremmin miimiä ja sentyyppistä fyysistä ilmaisua.”

Löytyykö suvustasi muita teatteri-tai taiteellisella alalla olevia? ”Jos aloitetaan ihan tästä sukupolvesta, niin mun serkkuni opiskelee Turun Taideakatemiassa, ja hänen veljensä on lentäjä ja erittäin taitava valokuvaaja. Jos taas lähdetään meistä taaksepäin, niin siellä on isäni isän puolelta virkamiehiä ja insinöörejä 400 vuotta taaksepäin. Äitini on opettanut viulunsoittoa, mutta ei ole itse soittanut ammatikseen. Äidinpuolelta isoisäni isä oli kuuluisa rovasti Kajaanin seudulla ja tunnettu karismastaan ja ankarista saarnoistaan. Jos lähtee miettimään, että missä sitä näyttelijätyyppiä on eniten, niin ehkä se on sitten siellä, mutta lähipiirissä ei kyllä ole”, Kai selvittää.

Ainut lähes onnistunut kuva...

Milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Vuonna 2005 rupesin miettimään, että mitä mä nyt sitten oikeasti haluaisin tehdä, ja just niihin aikoihin olin tavannut ihmisiä, jotka olivat juuri alkaneet opiskelemaan TeaKissa ruotsinkielisellä puolella. Mulle tuli sellainen olo, että olin heidän kanssaan jotenkin omieni joukossa. Ja sit mä mietin, että miks mä oon aina ollut vähän kateellinen ihmisille, jotka ovat teatterin lavalla. Mä en ollut ikinä nähnyt sitä vaihtoehtona, koska pidin sitä niin mahdottoman vaikeana, etten voisi ikinä tehdä sitä itse. En vaan uskaltanut konkreettisesti ajatella sitä aiemmin. Sit mä sain sen ajatuksen, että jokaisen on joskus pitänyt näytellä ensimmäistä kertaa – niin minunkin siis pitää! Aloitin hakemalla Teatterikouluun vuonna 2006. Sitä ennen en ollut teatterin kanssa tekemisissä missään, paitsi näyttelin riparilla jossain draamallisessa tehtävässä. Ja yksi vastaus siihen, että miksi ylipäätään halusin näyttelijäksi on se, että olen seissyt kuorojen ja a cappella – yhtyeiden kanssa lavalla satoja kertoja ja olen tykännyt siitä, että tehdään töitä sekä itsensä että muiden kanssa eikä jonkun välineen kautta. Et miten just me voidaan yhdessä tehdä tässä! Ja sitten se kokemus siitä, että musiikki ei ainakaan siinä muodossa tahdo riittää, se oli mulle formaattina jotenkin liian lukittu.”

”Vuonna 2006 hain siis ensin TeaKiin ja samana vuonna myös Nätyyn. En päässyt kumpaankaan, joten pyrin Jomppe Holopaisen ehdotuksesta Ylioppilasteatteriin. Pääsin YT:lle ja olin siellä vuoden. Sieltä sitten pyrin uudestaan TeaKiin vuonna 2007 ja pääsin. Valmistuin ajallani 2012.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli otsikolla ”Puhun, laulan, hengitän – Kuorolaulajasta näyttelijäksi”. Se tuntui ihan fiksulta kun mä sitä kirjoitin, ja vuoden päästähän osa ajatuksista on jo muuttunut. Turha sitä kuitenkaan on häpeillä, se on sen hetken ajankuvaa.”

Entä muut mahdolliset opinnot? ”Oon opiskellut Hankenilla eli Kauppakorkeassa på svenska. Otin sieltä paperit ulos samana vuonna kuin olin päässyt TeaKiin koska tiesin, että se on tehtävä pois alta nyt tai ei koskaan. TeaKissa kävin ottamassa kopiokoneella todistuksesta kopioita ja kaadoin vahingossa kahvit sen alkuperäisen päälle. Näin jälkikäteen ajateltuna se tuntuu ihan oikealta...” Kai muistelee nauraen.

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit eli mikä olisi vaihtoehto B? ”Tosi paha sanoa. Keväällä 2007 hakiessani toista kertaa TeaKiin olin töissä konsulttifirmassa markkinointihommissa. Yritin antaa sauman sille alalle, mutta siinä kevään aikana tajusin, että tästä ei tuu mitään. Totesin, että mun ainoa vaihtoehtoni on vaihtaa alaa seuraavana syksynä. Jos en olisi päässyt TeaK:iin, olisin todennäköisesti lähtenyt yrittämään valokuvausta. Nyt olen äärettömän kiitollinen siitä, ettei tarvinnut katsoa sitä korttia. Oon tehnyt jonkun verran ammattivalokuvauskeikkaa tässä sivussa ja jo nyt tuntuu, etten jaksa tehdä niitä motivoituneesti kuin muutaman keikan vuodessa. Se ei vaan toimi mulla muuta kuin intohimoisena harrastuksena. Mä oon kuvannut häitä, teatteriesityksiä, promokuvia, pari pressikeikkaa. CV-kuvia olen ottanut aika paljon näyttelijöistä ja tapahtumakuvausta myös.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Tuntuu tosi vaikealta perustella, koska tällä hetkellä tuntuu siltä, että se on mulle ainut vaihtoehto. Ei tässä varmaan oikeita vastauksia voi ollakaan, mutta viime keväänä kun olin Tampereen Teatterissa näyttämön sivussa odottamassa lavalle menemistä, ihmettelin aina että miten just mä saan tehdä tätä hommaa. Oon jollakin tavalla vielä alkutaipaleella, ja tuntuu käsittämättömältä, että minä saan mennä kohta tuohon noin ja näytellä. Ja kun sitten löytyy se tietynlainen flow ja hyvä läsnäolo tilanteeseen, niin se vaan on siisteintä mitä voi olla! Siihen liittyy myös se, että näyttelijä ei ole koskaan valmis, aina voi oppia. Olisi outoa jos mua ei vähän ottaisi päähän jokaisen esityksen jälkeen, että tuon ja tuon olisin voinut tehdä paremmin. Jotain jää aina hampaankoloon. Se on hirveen tyydyttävää ammatillisesti, koska en koe, että pystyisin tekemään pitemmän päälle työtä, jossa en koe saavani riittävää haastetta. Siinä vaiheessa kun mennään tylsään rutinoitumiseen, niin mulla on tosi vaikeeta.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Erittäin hyvä kysymys! Mulla on ollut niin heikko tietoisuus aluksi siihen mitä on pitänyt tehdä. Mutta ainakin se, että kuvittelin joskus nuorempana, että näytteleminen on vain ja ainoastaan tunteiden hallintaa, nyt koen että se on sitä vain murto-osa. Ja sekin riippuu tietysti siitä missä tyylilajissa mennään. En ymmärtänyt, että kuinka paljon tekniikkaa näyttelemiseen sisältyy. Ja edelleen siellä on niin valtava määrä paikkoja tutkittavana, ja se kiehtoo. Joka päivä aukeaa jotain uutta tai sitten ei aukea, mutta siitäkin taas oppii jotain.”

Free vai kiinnitys, ja miksi? ”Helsingissä on kiinnityspaikat aika harvassa ja täällä on hirveästi työttömiä. Freelancer olisin todella mielelläni ainakin jos töitä riittäisi, mutta en ole päässyt kokeilemaan sitä vielä. Optimaalista vois olla hankkia toinen toimeentulonlähde tähän sivuun, jotta voisi enemmän valikoida, että mihin proggiksiin menee... Se olisi tavallaan optimaalista, että voisi säästää energiansa juttuihin jotka on todella kiinnostavia. Kiinnityksestäkin saa ihan hirveesti kaikkea, mut se on ihan eri juttu. Olin vuoden Tampereen Teatterissa ja nyt olen menossa Seinäjoelle vuodeksi, ja siellä on hirveen kiinnostavia juttuja tulossa.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”En oo sillä tavalla kenenkään uraa seurannut, mutta mä symppaan kauheesti vähän karskimpia hahmoja, jotka on vähän pulassa... esimerkiksi Tommi Korpelasta tykkään todella paljon. Sit mietin, että tykkäänkö Harrison Fordista näyttelijänä vai niistä rooleista mitä se on tehnyt. Mä pidän jotenkin siitä aitoudesta, joka tulee siitä, että ei ole aina ennakkoon pureskeltua one-lineria pudotettavaksi niin kuin Bondeilla, se tyyli ei puhuttele mua lainkaan. Keskivaiheen Bondit etenkin, uudemmissa onkin taas särmää enemmän, särmää joka tulee siitä, että se on pulassa. Mieskuva on muutenkin murroksen alla, ja mua kiinnostaa hirveästi et mitä se on se miehisyys. Mikä on miehen tehtävä tänä päivänä, vai onko sellasta? Niin ja Hannu-Pekka Björkmania ihailen myös. Hän on ensinnäkin loistava näyttelijä, mutta myös kiinnostava ajattelija. Mulla on ollut suuri ilo ja kunnia olla hänen ja Elina Knihtilän oppilaana mestarikurssilla. Valokuvauspuolelta mulla ei varsinaisesti ole ketään ”gurua”, mutta esim. Anton Corbijn on kiinnostava. Hän on se, joka on kuvannut mm. valtavat määrät rokkistaroja. Hän on kuvannut kaikki käsittääkseni luonnonvalossa, ja siitä mä pidän ajatuksena. Toki mä arvostan monia kuvaajia, mutta en pidä heitä sillä tavalla esikuvinani. Pyrin kuvissani ja myös näyttämöllä siihen, että niistä näkyisi joku aito hetki.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse muutamia roolitöitä? ”No Ylioppilasteatterissa ainakin ”Kaiken tyhjyyttä uhmaten hän suoritti uskomattomia tekoja” oli hemmetin hieno juttu ja koin sen tärkeäksi. Toki tekisin sen nyt ihan erilailla. Sen jälkeen tulikin sitten TeaK, sitten Hämeenlinnan Kesäteatteri ja siellä ”Poikain huvit”. Sitten tein erinäisiä keikkoja ja Unga Teaternissa Espoossa tein ”Ella ja Paterockia” ja ”Ella och Paterockia” muistaakseni 127 esitystä vuoden aikana. TeaKissa tehtiin viimeisenä vuonna monta hienoa juttua; ensin minimalistinen Inkl./Ekskl. Heidi Väätäsen ohjauksessa, sitten Jarno Kuosan ohjaama Lokki, ja lopuksi Tiina Pirhosen opetuksessa koko illan improvisoituja näytelmiä. Tampereen Teatterissa Vadelmavenepakolainen haastoi todella kiinnostavalla tavalla, koska en ole aiemmin tehnyt noin kevyttä tyylilajia. Sinne ei voinut mennä mitenkään vahvalla fiiliksellä sisään, vaan sinne oli mentävä aina tosi auki ja hereillä, ja samalla säädellen omaa läsnäoloa ettei repeä nauramaan. Siellä oltiin ihan vaaravyöhykkeellä alusta loppuun, joka oli ihan sairaan hienoa!” Kai intoilee.

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Nyt tammikuun lopussa meille tulee Yasmina Rezan ”Vihan Jumala” jossa teen asianajajan roolin. Se on yksi parhaimpia lukemiani tekstejä, ja se rooli on kiinnostavin mitä mun eteen on koskaan tullu. Sitä voisi hyvällä syyllä kutsua unelmarooliksi. Musikaaleista tykkään erityisesti Next to Normalista ja mua kiinnostaisi olla siinä joskus mukana, mutta se on nyt tehty niin monessa teatterissa. Voi olla, et mä teen siitä isän roolin sitten kun se on taas parinkymmenen vuoden kuluttua muodissa. Ja tietty ”Huomenna hän tulee” - tykkään hirveästi dialogeista jotka on jollain tavalla pysähtyneessä tilassa. Ja sit haluaisin että esitys haastaisi mun ja katsojan ajattelutavan. Mutta enemmänkin se on niin, että kenen kanssa saa tehdä, ja olishan se hyvä jos siinä olis vähän ideaakin siinä jutussa. Luulen, että mun suosikkiroolit tulee olemaan jossain sellaisessa jutussa, mitä en ikinä olisi osannut kuvitellakaan, ja mä haluankin nähdä sen niin.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Jännä kysymys. Niitä on niin paljon ja sieltä on aika vaikeeta nostaa ketään muiden yläpuolelle. Ekana tulee mieleen Kevin Spacey. Siinä on sellainen tyyppi, jonka ammattitaitoa arvostan ihan mielettömästi. Se on törkeän hyvä! On niitä kyllä Suomessakin valtavasti, joiden kanssa ois mahtavaa tehdä töitä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Tää onkin paha...(miettiin pitkään) Olisi kiinnostavaa laulaa Björkin kanssa! Miespuolisista olisi hienoa tehdä jotain Faith No Moren laulajan Mike Pattonin kanssa. Se on maailman kovin jätkä!”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En, en edes edellistä. Koin olleeni kypsä tekemään tämän valinnan vasta siinä vaiheessa kuin sen tein. Olis ollut kiva löytää se aikaisemmin ja uskaltaa aikaisemmin, mutta se nyt vaati sen kypsyttelyn minkä sen vaati ja sitä on turha sen enempää jossitella.”

Mikä on parasta teatterissa/työssäsi? ”Hetkessä oleminen, jatkuvat haasteet, teatterin ilmapiiri ja ihmiset. Jatkuva leikin mentaliteetti, harvassa ammatissa saa työkseen leikkiä. Nuorempana mua kiinnosti myös psykologian opiskeleminen, mutta sitähän mä saan tutkia tässä koko ajan.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mua kiinnostaa ja inspiroi kaiken havainnointi. Valokuvauksessa se merkitsee sitä, että on hirveen vaikeaa suunnitella etukäteen, että miten mä kuvaisin jonkun asian, koska se riippuu niin paljon esim. siitä, miten valo taittuu kuvauspaikalla just silloin. Usein se kuningasidea löytyy vasta siellä, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä on ennakkoon suunnitellut. Sellainen inspiroi mua suunnattomasti. Tykkään myös istua kahviloissa ja tarkkailla ihmisiä, asentoja, eleitä, ilmeitä ja tilanteita. Tällä hetkellä inspiroi myös kaikki pieneen keskittyminen, tyyliin tuulenvire kadulla. Sit mua kiinnostaa hirveesti yrittää ymmärtää ihmisten motiiveja. Ei tarvitse allekirjoittaa tai ymmärtää niitä tarkoitusperiä vaan sitä, että mistä ne asiat kumpuaa”, kertoo Kai.

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Aika vähän nykyään. Aiemmin oli jotain, mutta nykyään lähinnä auditioneissa. Siellä se on ihan kauheeta! Se on niin vieras tilanne ja ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. En ole tehnyt pitkään aikaan sellaista roolia, jossa tehdään ns. pitkää kaarta. Se tapahtuukin sitten syksyllä heti ensimmäisessä roolissa Seinäjoella, et voi olla että silloin jännittää kun on niin paljon kannettavaa.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja ennen esitystä? ”Se riippuu aika paljon jutusta. Mulle useimpiin juttuihin tällä hetkellä tuntuu olevan parasta se, että mä vaan ehdin valmistautua rauhassa. Jos jotain, niin ehdin pikkuisen lämmitellä ja venytellä ennen esitystä. Ehkä käydä suihkussa niin tulee raikas fiilis. Jos alan jumppaamaan jotain raskasta, niin menen siitä vain enemmän jumiin. Jos haluan olla oikein järkevä, käyn urheilemassa pari tuntia ennen esitystä, et on kevyt jälkihiki siinä vaiheessa kun on menossa lavalle. Silloin olo on pehmeä ja turha energia ja yritys on purettu pois.”

Kerro joku kommellus! ”Onhan noita. Yksi ikävämpi oli lastenesityksessä, jossa kollega juoksi lavasteisiin otsa edellä kolmannen kohtauksen puolivälissä. Se vietiin tikattavaksi ja lysti loppui siihen. Vadelmavenepakolaisessa mä olen pudonnut vaikka kuinka monta kertaa, mutta en pidä sitä minään hyveenä. Mutta onhan noin putoamiset yleensä hirveen hauskoja, varsinkin jos juttu on jo monta kertaa tehty. Se herättää porukan ihan uudella tavalla.”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Jos teatterista puhutaan, niin mulle jää kyllä erityisen hyvänä muistona mieleen Tampereen Teatterilta ne hetket ”nollassa” tai lämpiössä, kun ollaan juuri lähdössä lavalle. Ne on mahtavia hetkiä, ”kohta mennään!”Muista hetkistä tulee mieleen se kun olin vaeltamassa Saariselällä pari viikkoa ennen TeaK:in ekan vuoden alkua. Kolmantena päivänä olin todella uupunut, sytytin leiripaikassa nuotion ja istuin nuotion ääressä yli viisi tuntia ilman, että muistan yhtäkään ajatusta. Meditatiivinen rauha valtasi mut siinä, oli vaan. Se oli hienoa”, muistelee Kai.

Tulevia roolejasi? ”Lokakuussa 2013 on ensi-illassa Seinäjoella ”Mannerheim ja kettujen sota”, ja se on mun ensimmäinen isompi musiikkiteatterirooli. Marraskuussa olen Pienessä Tulitikkutytössä paikkaamassa ”Laulavan kamiinan” roolissa, ja tammikuussa tulee se Vihan Jumala (Seinäjoella nimellä Carnage) Katja Krohnin ohjaamana.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Käsikirjoittaminen kiinnostaa, ohjaus kokonaisvastuuna todennäköisesti ei, ellei se ole mun ihan oma juttu, esim. monologi jonka esitän itse. Saattaa olla kyllä huono idea, heh. Tällä hetkellä ei kiinnosta toisten ohjaaminen hirveästi, koska en yleensä tykkää kokonaisvastuusta ja isojen kokonaisuuksien hallitsemisesta.”

Onko sinulla mottoa? ”Ei mulla varsinaista mottoa ole, mutta haluaisin pystyä elämään hetkessä ja ottamaan iisimmin.”

Mistä haaveilet? ”Haaveilen siitä, että saisi tehdä tätä hommaa myös jatkossa. Olisi varmaan kivaa, jos olisi perhe jossain vaiheessa. Niin ja mä haluan koiran!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Joku ninja, ehdottomasti! Olisin notkea ja tekisin temppuja, liikkuisin äänettömästi ja sulavasti paikasta toiseen, salamannopeasti. Ja silti mun päässäni asuisi suuri zeniläinen rauha.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Lähtisin ainakin kaupungille kahvittelemaan. Se olis helpoin tapa havainnoida asioita ja miltä maailma näyttäisi naisen silmin. Miten muut kohtelee mua ja miten mä pystyn itse vaikuttamaan asioihin.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Riippuu vähän siitä, että kuinka monimutkaisia juttuja sinne saisi ottaa mukaan? Ai mitä vaan! No sitten ottaisin ainakin kitaran ja jotain äänitysvehkeitäkin. Kirjoja, runoutta. Olisi kerrankin aikaa omille projekteille, täähän onkin muuten ihan mahtava ajatusleikki! Luulen, että ruokapuolelta kaikki tuore voisi maistua hirveen hyvälle. Liikkumisen tarvekin tulisi varmana mulla kyllä jossain vaiheessa eteen... Kiipeilyseinä ja joogamatto! Juomaksi vihreetä teetä. Mietin vielä, että haluaisinko mä sinne alkoholia vaiko en. Jos haluaisin, niin ottaisin skottilaista single malt whiskyä ja ehkä jotain brittiolutta. Hyvää vettä pitäisi myös olla!” ilakoi Kai.

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Tuntuu kauheelta, mutta ekana tulee mieleen joku maailman hirveyksistä. Et mikä on ollut se mielentila ja joukkopsykoosi niillä tyypeillä, jotka on päättäneet laukaista Hiroshiman pommin? Et ymmärtääkö ne mitä ne on tekemässä ja mitkä on seuraukset? Voi oliko se niin, että ne koki ettei niillä on vaihtoehtoja? Voisi olla myös mahtavaa nähdä joku upea luonnonalue, joka on nykyään turmeltunut. Ja käväistä jääkaudella Suomessa!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakastan

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ei

Mikä sytyttää sinut? - Älykkyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Pessimismi

Suosikkikirosanasi? Perkele tai kerpele

Mitä ääntä rakastat? - Tuulen humina puissa

Mitä ääntä inhoat? - Terävä puheensorina väärällä hetkellä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Hävittäjälentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Toimitusjohtaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ei hätää!

Kain omilta nettisivuilta löytyy "hieman parempia" otoksia hänestä, linkki ohessa.

Tämän linkin alta taas löytyy muita valokuvia.

Lopuksi vielä hieno Poets of the Fallin musiikkivideo, jossa Kai myös mukana.