torstai 27. kesäkuuta 2013

Hämeenlinnan kesäteatterin avoimet harjoitukset

Keskiviikkona 26.6. järjestettiin Hämeenlinnan kesäteatterissa avoimet harjoitukset, joissa yleisö sai tunnin ajan seurata näytelmän syntyä ja samalla katsojat saivat maistiaisia siitä, mitä tuleman pitää.

 Itse menin paikalle jo pari tuntia ennen muun yleisön saapumista. Yksi uusi kohtaus oli juuri saatu kutakuinkin valmiiksi, ja se esitettiin uudelleen heti tuoreeltaan ihan minua varten. Herkkä kohtaus kahden erilaisen rakastavaisen välillä... Edellisistä näkemistäni harjoituksista poikkesi eniten se, että nyt mukana oli myös musiikkia. Osku Paappanen kurkisteli takuulla kuuman asuntovaunun kätköistä ja loihti ilmoille monenlaista tunnelmapalaa - tuttuja kappaleita, jotka varmasti koskettavat katsojia monellakin eri tapaa, tuovat kenties muistoja mieleen jostain menneestä. Itselleni vahvimmat muistot musiikin sijaan nosti myöhemmin isomman yleisönkin edessä harjoiteltu kohtaus Tuntemattomasta sotilaasta. Kohtaus sisältää parikin yllätysmomenttia, tutut vuorosanat saavat ihan uuden merkityksen ja ainakin itseäni koskettaa tämä kohtaus hyvin voimakkaalla tavalla, positiivisessa mielessä. Ne muistot ne muistot ...

Hehkeä juontaja / kuva Teatterikärpänen 

Viime vuonna kesäteatterin Sakespearen kootut theokset-näytelmässä nähtiin erinäisiä versioita tutuista television reality-ohjelmista, ja tällä kertaa käsittelyssä on ainakin Suurin pudottaja. Unohdetut kesäteatterihahmot kisaavat, ja voittaja saa kunnian esittää suosikkikohtauksensa vielä kerran, tai jotain sinne päin. Kisan juontajana toimii hehkeä ja timmi, moninkertainen fitness- ja vaikka mikä mestari Sidu Lonkero (Mira Taussi). Alkujuontoa ja lennokkaita kuvioita harjoitellaan muutaman kerran ja ensimmäinen finalisti esittäytyy. Kaunis Veera (Marika Heiskanen) kertoo, mitä hänen elämäänsä tällä hetkellä kuuluu. Ei ole helppoa, ei Veeralla eikä Marikallakaan, joka ei saa aluksi oikeaa tunnetilaa päälle. Toistojen myötä oikea rytmi löytyy kuitenkin.

Kaunis Veera saapuu 

 Parisen tuntia vierähti nopeasti, näyttelijät pitivät pienen huili-ja juomapaussin ja sitten alkoikin yleisöä hiljaksiin valumaan paikalle. Kovasta helteestä huolimatta ihmisiä saapui avoimiin harjoituksiin aika mukavasti ja ikäjakauma oli myös laaja, mikä on aina positiivista. Aluksi harjoiteltiin jo mainitsemani kohtaus Tuntemattomasta sotilaasta, se sujui oikein mainioissa merkeissä ja seuraavaksi siirryttiinkin Tukkijoelle. Tuukka Huttunen myös kertoi vähän taustoja esityksen synnystä ja tekijäporukkakin tietysti esiteltiin. Tukkijoella-näytelmä lienee yksi suosituimmista kesäteatterinäytelmistä, ja mikäs suomalaiseen kesään paremmin sopisikaan kuin salskeat tukkilaiset ja viehkeät neidot, asianmukaista musiikkia unohtamatta. Hahmogalleriahan on melkoinen, joten näytelmän toteutus neljällä näyttelijällä on haaste, mutta tällä porukalla se ei tuota minkäänlaisia ongelmia. Paitsi ehkä silloin, kun yhdelle lankeaa kahden hahmon esittäminen ja molempien pitäisi olla estradilla dialogissa tismalleen samaan aikaan... Ratkaisu on yksinkertainen mutta nerokas.

 Yleisö ainakin tuntui tykkäävän näkemästään, hervottomat käänteet irroittivat monet naurut ja eräskin vanhempi rouvashenkilö jo keinahteli paikallaan ja lauloi mukana "vielä niitä honkia humisee"-kipaleessa. Juuri näin! Tukkijoelta siirryttiin perinteisiin rakkauskohtauksiin, jossa lemmentuskainen mies on valmis tekemään mitä tahansa valloittaakseen mielitiettynsä sydämen ja ennen kaikkea raottaakseen aitan ja vähän muunkin ovea. Kohtaus on aika hillitön ja yleisö ulvoo naurusta.

 Tunti vierähti nopeasti, kuten usein silloin käy kun on mukavaa. Jäin vielä istumaan toviksi katsomoon. Keskusteltiin siitä, miten suuri merkitys yleisöllä on, koska palaute on välitöntä. Se joko osuu ja uppoaa tai menee hutina ohi, ja tällä kertaa tuntui ainakin siltä, että varsin oikealla tiellä ollaan. Harjoitukset jatkuivat vielä Tukkijoella-kohtauksen koreografian hiomisen merkeissä. Mira Taussi näytti mallia ja Marika Heiskanen ja Mikko Bredenberg pistivät jaloilla koreasti. Toistoa tuli sen verran, että laulettu kappale jäi korvamadoksi päähäni ja soi tälläkin hetkellä.



Kotiin hyväntuulisena pyöräillessäni päässäni soi kuitenkin eräs toinen kappale, jota Tuukka Huttunen antaumuksella harjoitteli ja lauloi loppuharjoitusten ajan rekvisiitan kera ja ilman. Monella pyörii varmasti katsomossa sukat ja muut vetimet jaloissa kun tositoimiin päästään, on nimittäin semmoista menoa luvassa...

 Ja ei, kappale ei ole Oskun netin kätköistä löytämä savonmurteella viännetty Satumaa.

 Pari viikkoa ensi-iltaan! Esityskalenterihan löytyy täältä, joten pian lippuja varaamaan, sillä jälkikäteen on taas turha rutista, että "voi hitsi kun niin piti tulla katsomaan mutta kun sitä ja tätä". Tämä on nimittäin nähtävä!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Haastattelussa Otto Rantanen

 Hämeenlinnalainen Otto Rantanen on Teatterikärpäsen nuorin haastateltava, sillä hän on syntynyt vuonna 2003. ”Elokuussa täytän kymmenen vuotta”, iloinen Otto kertoo kotinsa takapihalla aurinkoisena kesäkuisena lauantaina. Niin, ja Oton horoskooppimerkki on leijona.

Mitä harrastat ja osaatko kenties soittaa jotain soitinta? ”Mä harrastan jalkapalloa ja sitten tuota Miniteatteria. En osaa soittaa mitään soitinta, mutta jos aloittaisin soittoharrastuksen, niin sitten mä osaisin! Rummut tai kitara voisi olla kiva soitin”, Otto kertoo.

Otto nähdään tulevana kesänä Aulangon Graniittilinnassa Miniteatterin lavalla Risto Räppääjänä näytelmässä ”Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli”. Miten pitkään olet nyt ollut Miniteatterissa ja onko perheestäsi tai kavereistasi muita toiminnassa mukana? ”Olen ollut nyt kaksi vuotta Miniteatterissa ja tämä on toinen kesäni. Isosiskoni Milla oli pienenä teatterin toiminnassa mukana ja vetää siellä nyt yhtä ryhmää. Luokaltani kaksi tyttöä on siinä samassa ryhmässä myös, ja itsekin oon. Toisen tytön pikkuveli on mun hyvä kaverini.”

Miten muuten luokkakaverisi suhtautuvat teatteriharrastukseesi? ”No aina ne jotain puhuu ja jos jollakin on ollut jotain sanomista, niin joku on sanonut että ”hei tuo on se kuuluisa näyttelijä, ei kannata sun sanoa sille mitään” ja puheet on loppunu”, Otto naurahtaa.

Otto Rantanen / kuva Teatterikärpänen

Miten päädyit Miniteatterin toimintaan mukaan? ”Meidänluokkalainen tyttö oli Herra Tossavaisena Peppi Pitkätossu-näytelmässä pari kesää sitten ja aattelin, että tuo voisi olla hauskaa ja ei se varmaan olisi vaikeetakaan. Menin sitten sinne ja päädyin siihen ryhmään, jota isosiskoni ohjaa. Hain Eemeliin mukaan näyttelemään ja pääsin, ja halusin jatkaa harrastustani.”

Millaisissa näytelmissä olet ollut mukana? ”Viime kesänä olin mukana Vaahteramäen Eemelissä kukon ja tohtorin rooleissa, ja nyt sitten Ristona. Siskon ryhmässä tehtiin myös sellainen pieni näytelmä, joka oli nimeltään Satumaa. En ehtinyt siihen kuitenkaan mukaan, kun oli niin paljon harkkoja, mutta olin siinä kyllä auttamassa ja ideoimassa. Tosi hauskalta tuntuu nyt hypätä päärooliin, olen saanut paljon uusia kavereitakin.”

Oletko lukenut Risto Räppääjä-kirjoja tai nähnyt elokuvia? ”Oon lukenut aika monta ja meillä on kotona se ”Risto Räppääjä saa isän”-kirja. Haluaisin lukea ne kaikki uudestaan, pienempänä oon niitä lukenut ja joitakin kohtia on jäänyt mieleen, ne on kyllä aika hauskoja kirjoja. Oon kattonut myös elokuvia ja siskolta sain just joululahjaksi sen ”Risto Räppääjä ja polkupyörävaras”-leffan. On meillä myös joku Hesburgerista tai Mäkkäristä saatu levykin.”

Mitä odotat kesältä? ”Hauskaa siitä tulee! Tänään harjoituksissa me tilataan hampurilaiset ja huomenna kans! Nyt meillä on ollu joka päivä harkkoja näin kesällä, sit on pari viikkoa lomaa ja sitten taas muutamat harkat – ja sittenhän meillä on 30.6. ensi-iltakin! Keväällä harjoituksia oli iltaisin, eikä se häirinnyt koulunkäyntiä yhtään.”

Onko teillä koulussa näytelmäkerhoa tai vastaavaa? ”Olen enkkuluokalla tuossa Nummen koulussa ja meillä oli englanninkielisiä näytelmiä luokan kanssa itseilmaisuryhmässa, oli siellä suomenkielisiäkin näytelmiä. En ollut niissä kuitenkaan mukana, kun mulla oli niin paljon jalkapalloa ja tuota Miniteatteria”, Otto kertoo.

Oletko käynyt teatterissa itse katsomassa näytelmiä? ”Olen nähnyt niitä isosiskon ryhmän näytelmiä kuten Prinsessa Ruususen ja sitten pari kesää sitten näin Miniteatterissa Peppi Pitkätossun. Olen mä pitemmälläkin käynyt mutta en muista enää missä, äidin pikkuserkku on näyttelijä ja se oli mukana näytelmässä Älä pukeudu päivälliselle, se oli hyvä! Viime kesänä olin kaksi kertaa katsomassa Hämeenlinnan kesäteatterin näytelmän, se oli tosi hyvä ja nauroin ihan kippurassa, ja pääsin avustajaksi tekemään sketsihahmoakin.”

 Haastattelijan tyhmä kysymys "Saakohan tuohon trampoliiniin mennä hyppimään?" sai vastauksen "No sitähän varten se trampoliini on!" ja pian jo hypittiinkin ...




Mikä on kivointa teatterissa? ”No se yhteishenki, kun ollaan yhdessä siellä kulissien takana ja sitten näyttämölläkin.”

Kerro joku hauska kommellus, joka on sattunut kesken näytöksen! ”Melkein joka esityksessä tapahtuu jotain pientä kyllä. Mun osalta pahin oli se, kun viime kesänä olin unohtanut lääkärinvaatteet pukukoppiin. Keksittiin lavan takana äkkiä juoni Helmin kanssa, joka näytteli Iidaa, että menen lavalle niissä kukon vaatteissa, ja niin teinkin ja sanoin, että lääkäri on nyt sairaslomalla ja minä tuuraan häntä. Kaverini Riku oli kattomassa ja kysyi, että oliko se lääkärin näyttelijä oikeesti sairaana ja mä sanoin, että ei, vaan minä esitin myös sitä tohtoria mutta että olin unohtanut ne vaatteet pukukoppiin”, Otto kertoo nauraen.

Mikä sinusta tulee isona? ”Näyttelijä! Olen kuullut, että miniteatterilaisia on päässy ihan Teatterikouluunkin asti opiskelemaan. Siellä on aika kova taso, mutta mä kyllä uskon itteeni. Lehtitoimittajan ura voisi kiinnostaa myös.”

Mitä mieltä vanhempasi ovat harrastuksestasi? ”On ne varmaan aika ylpeitä ja on ne sillai aina sanoneetkin. Kyllä ne mua mielellään kuskaa harjoituksiin, vaikka olisi jotain muuta happeningiä tai vieraita vaikka tulossa.”

Mitä sanoo Paula-äiti? ”On tuo erittäin hyvä harrastus, tuemme sitä kyllä täysillä. Siinä on sekin, että jalkapallossa tapaa vain samanikäisiä poikia, niin tässä teatteriharrastuksessa on mukana paljon eri ikäisiä ja tyttöjäkin.”

Millaisia kesälomasuunnitelmia sinulla muuten on? ”Johonkin jalkapalloturnaukseen varmaan pääsen, ja nyt meillä on harjoituksista se kahden viikon lomakin. Lähden bussilla mummon kanssa serkkujeni luo, ne asuu Leppävirralla. Sitten siellä on mun serkkuni rippijuhlat, ja silloin äiti ja isä ja siskot tulee sinne myös. Sitten tullaan kotiin ja harkat jatkuu ja mun hiukset värjätään ja sillai. Tähänasti kuviin on laitettu porkkanaväriä sellaisella halloween-spraylla, mutta nyt laitetaan oikealla hiusvärillä. Eilen värjättiin spraylla matkailumainokseen ja aattelin, että tätä haastattelua varten olisi ollut värit päässä, mutta sitten isosisko haki mut skootterilla ja satoi vettä kovasti ja kastuin ihan litimäräksi ja ne värit valui päästä pois. Oli pakko käydä suihkussa kun pää oli laikukas.”

Mikä on paras kesäherkku mielestäsi? ”Isosiskon kanssa tehdään aina yhdessä herkkuja! Meillä on oma resepti, eli vaniljajäätelön joukkoon sekoitetaan ensin kaakaojauhetta ja siitä sekoitetaan omatekemää suklaajätskiä. Siihen sitten lisätään nonparelleja ja After Eight-karkkeja pilkottuna, kinuskikastiketta, keksejä ja sulaa suklaata ja kaikki sitten sekoitetaan. Sitten toinen herkku on mun siskoni leipoma mutakakku!”

Jos saisit itsellesi jonkun supervoiman, mikä se olisi? ”Haluaisin sellaisen miekan, jonka terä olisi hehkuva ja se lävistäisi kaiken. Tai sitten sellaisen, joka oli Don Rosan tarinassa Aku Ankassa. Pelle Peloton oli kehittänyt sellaisen kertalaakiaineen, joka lävistäisi kaiken muun paitsi timantin. Roisto siveli sitä haarniskaansa ja miekkaansa, ja pystyi lävistämään sillä seinät. Se halusi kadottaa Roope-sedän omaisuuden!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää tuleville katsojille? ” Tulkaa katsomaan ja jos miellyttää, ja varmasti miellyttää, niin suositelkaa muillekin ja niitäkin tietysti miellyttää ja ne kertoo muille ja niitä miellyttää...”


Ja niin edelleen :) Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli Aulangon Graniittilinnassa 30.6. alkaen. Lisätietoja tämän linkin alta.

Haastattelussa Tomi Alatalo

Tomi Alatalon tapasin maaliskuun loppupuolella 2013 Tampereella Kulttuuriravintola Kivessä, Hamletin päivänäytöksen jälkeen.

Torniossa 1981 syntynyt Tomi on horoskooppimerkiltään kaksonen. ”Keminmaasta mä virallisesti oon kotoisin, sillä siellä mä oon asunut koko nuoruuteni. Lisäksi oon asunut Kemissä, Torniossa, Kokkolassa, Helsingissä ja Tampereella, ja toki oon pyörinyt siellä sun täällä sekä duunin että bändikeikkojen vuoksi. Tällä hetkellä mä asustelen Helsingissä”, leppoisa Tomi kertoilee.

Mitä harrastat? ”Sanotaan näin, että musiikki ja skeittaus on ne mun kestoharrastukseni. Enää mä en tee itse musiikkia, koskapa nää hommat on tämmöisiä, niin se on aika harva bändi jolle sopisi se, että ”joo mä oon messissä, mutta vain maanantaisin”. Joo että sunnuntaisin voitais treenata ja maanantaisin käydä keikoilla! Se siis ei oikein natsaisi aikataulullisista syistä, mutta kyllä mä siis omaksi huvikseni edelleen soittelen. On meillä kavereitten kanssa yks bändi eli ikuisuusprojekti, mutta ei sillai vakavasti mitään enää.”

Mitä soittimia osaat soittaa? ”Kitara on mulle se ykkössoitin, mutta mut on skidinä laitettu pianotunneille, että sieltä on niinku peräisin tietynlaiset pohjat, ja sitten mä olen soittanut bassoa myöskin bändeissä. Rumpuja mä soitan sen verran punkisti, että siitä ei kehtaa sillä lailla paukutella henkseleitä, mutta sanotaan, että sellaisen perusnäyttelijän mä pieksen rumpujensoitossa, mutta en oikeeta muusikkoa.”

Soitit siinä Markkasen Juhon bändissäkin joskus, eikö? ”Joo, Järjestyshäiriössä mä soitin bassoa. Itse asiassa se meni sillä tavalla, että mä tulin soittamaan syntetisaattoreita niitten levylle. Syntikka on enemmänkin sellainen maalailu-ja fiilistelysoitin, jolla luodaan ambienssiä. Samoihin aikoihin niiden basisti lähti muualle ja mä sit hyppäsin siihen kelkkaan sitä kautta. Nätyssähän me oltiin Juhon kanssa samaan aikaan. Sillä oli se bändi siinä koko ajan, ja se tasapainoili sen ja koulun välillä. Se tässä on hauskaa, että mä tsekkailin sivusta sitä sen touhua ja olin silleen, että ”Hitto jätkä aikoo tosissaan hoitaa noi molemmat hommat!”, ja yhtäkkiä mä löydän itseni ihan samasta sopasta”, Tomi muistelee naureskellen.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Voi että, noi tommoset ittensä keulimisasiat on jotenkin vaikeita. Voisin sanoa, että mä osaan tehdä sinne päin ja päin v***ua vähän kaikkee, et mä voisin antaa itsestäni sellaisen hirmu monipuolisen kuvan, mutta en mä oikeesti osaa kyllä mitään! Sehän tässä on hienoa tässä teatterin tekemisessä, kun ei oikeesti tartte osata mitään, riittää vaan kun esittää osaavansa! Ehkäpä toi pantomiimin opiskelu on sellainen, mikä mulla on jollain tavalla repertuaarissa ja sitä ei ihan jokaisesta luurista löydy. Sitäkin mä yritän tavallaan jemmata jonnekin, mä en tykkää siitä että ikään kuin metodi näkyy, mutta totta kai se on mulla olemassa. Ehkä se on sellainen spesiaalimpi juttu, mitä ei Suomessa hirveesti harrasteta.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Hyvä kysymys! Oon kyllä ollut ihan tyytyväinen siihen mitä on ja oon myös tuon punkharrastuksen myötä oppinut sen, että mitään ei tartte oikeesti osata, vaan riittää että tekee oikeella asenteella. Mutta nyt jos oikein fantasioidaan, niin mä haluaisin olla ihan ilmiömäinen akrobaatti! Sirkustaiteilija! Mulla on kavereita, jotka on tosi hyviä sirkustaiteilijoita ja niitä olen sillä lailla katsellut vierestä tyyliin ”voi että kun pystyis ite olemaan messissä.” Mut sinne ei oo kyllä asiaa.”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Ei löydy kyllä muita. Paitsi että saattaa olla yksi, mutta en oo ihan varma sittenkään onko se mulle sillai sukua.. Parempi olla kuule sanomatta yhtään mitään nimiä, kuitenkin menee mun arvailuni täysin metsään!”

Milloin kiinnostuit teatterista ja oliko siihen syynä joku henkilö tai asia mahdollisesti? ”Yläasteella oli kaksi tyttöä, jotka oli ekat jotka sanoi mulle, että oonko ikinä miettinyt, että teatteri voisi olla mun juttuni. Mun mielestä ne niinku istutti sen ”pahan siemenen”, joka rupesi sitten sisällä itämään. Siellä missä olin, ei kuitenkaan ollut sillä tavalla mahdollisuutta teatteria harrastaa, ja harrastajateatteri tuntui musta muutenkin tosi vieraalta. En ollut yhtään varma siitä mitä mä haluan ja tiesin vaan, että teatteri on sellainen kokonaistaidemuoto, jossa yhdistyy visuaalisuus, tekeminen, kirjallisuus ja sellaiset asiat, jotka on kaikki ollu tosi lähellä mua. En kuitenkaan ollut yhtään varma siitä, että mikä osa-alue teatterissa kiinnostaisi eniten. Sit
tietysti kaikki Teatterikoulut ja muut tuntui tosi kaukaisilta tuolta Keminmaasta katsoen, vaikka siskokin asui Helsingissä ja ei se itse Helsinkikään sillai...oikeestaan jo Kemin kaupunginteatterikin tuntui mulle tosi utopistiselta paikalta! Sit satuin kerran kuulemaan baarissa sivupöydästä, että Kokkolaan perustetaan teatteri-ilmaisunohjaajan koulutus ja ne keskusteli siitä, että mitä kaikkea se koulutus pitää sisällään. Mä olin silloin kouluavustajana ja siihenkin liittyi pedagogisia opintoja. Mähän kaavailin ittestäni myös opettajaa, mutta aattelin etten kuitenkaan jaksa lukea niin paljon enkä oo tarpeeksi fiksu siihen. No okei mä kuulen sivukorvalla tuosta ja aattelin, että tuo voisi olla sellainen, johon voisin viskata paperit ja samalla saisin vähän vihjettä siitä, että mistä siinä hommassa on kyse. Ja kun mä sinne pääsin sitten sisään ihan pystymetsästä, oli se mulle paljon isompi juttu kuin näyttelijäntyönkoulutukseen pääseminen, koska se oli mulle ihan selkeä
elämänmuutos ja uusi suunta. Olin silloin 21-vuotias ja siihen asti mun eloni oli ollut sellaista vaeltelua, oli sellaista ja tollaista.”

Tomi Alatalo / kuva Teatterikärpänen

Mistä ne tytöt sitten sai päähänsä, että sussa voisi olla aineksia? Piditkö koulussa jotain showta vai? No niille tytöille kyllä pidin, heh. Oltiin yhden frendin kanssa tehty omia telkkarijuttuja, videoita ja sketsipätkiä, ehkä niitä nykyään voisi kutsua jo teatteriksi. Tehtiin vähän modernimpaa meininkiä jo silloin. Tää mun frendi on muuten nykyään matemaatikko ja edelleen mun hyvä ystäväni. No nää tytöt sitten antoi meille aina palautetta meidän tekemisistä, ja myöhemmin alkoi tulla suurempaakin sukseeta peruskoulun ja lukion piireissä. Asiahan on niin, että näyttelemisessä ja luokan pellenä olemisessa ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Spedeily ei millään tavalla korreloidu siihen, että kuinka hyvä sitä sitten on stagella. Monien neroushan tulee siitä, että ne voittaa sen oman kuorensa tavallaan. En mä kuitenkaan itseäni minään luokan pellenä pitänyt koskaan. Kyllä se mullakin liittyi sellaiseen hyväksynnän hakemiseen, mitä ei muuten kokenut saavansa. En nyt lähtis enempää määritteleen, että millainen olen silloin ollut, koska itelle se oma kokemus on ollut kuitenkin erilainen. Pitäisi mennä jututtamaan mun luokkatovereita tai opettajia aiheesta.”

Olitko sitten koulun ala-asteella näytelmissä tai vastaavissa mukana? ” Mun ensimmäinen roolini oli Keminmaan ala-asteella Peppi Pitkätossu-kevätnäytelmässä hevosen perse! Heheh, juu juu! Aluksi mä olin hevosen pää, mutta sitten mut alennettiin. Sit mä varmaan päätin, että mä kostan vielä kaikille ja rupean näyttelijäksi. Että nyt kun kerran kysyit, niin ehkä tässä onkin takana sellainen pidempiaikainen kuvio...sieltä se saattaakin se kaiken ydin löytyä! Perhana minä vielä näytän kaikille, jonain päivänä vedän paremmin kui tuo tuossa Tommin roolissa”, Tomi nauraa.

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”No sen kaksi vuotta siellä Kokkolassa teatteri-ilmaisun ohjaajapuolella ja sieltä sitten Nätyyn, jossa opiskelin viisi vuotta 2004-2009 ja olen siis maisterismies. Pääsin ekalla yrittämällä sisään. Hain yhtäaikaa Teakiin ja Nätyyn, ja Nätyn tulokset tuli ensin ja Teakissa pääsykokeet vielä jatkui. Huomasin sen, että mä viihdyin tuolla Nätyn pääsykokeissa ja se oli mulle sit selkee, että kun pääsin sisään niin päätin olla käymättä loppuun niitä Teakin pääsykokeita. Tää voi kuulostaa vähän sellaiselta henkseleiden paukuttelulta, etten sitten viittinyt enää mennä Teakin pääsykokeisiin, mutta totuus on se, että olin silloin aika väsynyt ja huomasin siellä Nätyn kokeissa jo, että tää on jotain sellaista, mikä saattaisi tehdä mulle hyvää. Koin, että se istuu jotenkin mun tarpeisiini paremmin.”

Muistatko vielä mikä oli lopputyösi aiheena? ”Joo muistan toki sen hyvin vielä, sen nimi oli Mono No Aware”, joka on japanilainen termi/taidemuoto ja se tarkoittaa herkkyyttä asioiden edessä. Mä tutkin siinä suomalaista teatterin näyttelijäntyön traditiota, jota mun mielestä täällä ei oo. Meillä on muoti-ilmiöitä, mutta ei varsinaista traditiota. Jos joku ilmiö on ollut olemassa 80- luvulla viisi vuotta, niin mun mielestä kyseessä ei silloin ole vielä traditio vaan aalto. Hippikulttuurikin oli aalto, eli asia joka resonoi eteenpäin, mutta ei ole vielä traditio, kun taas esimerkiksi itämaisilla jengeillä on juttuja, joita on väännetty tuhansia vuosia. Yritin tätä tietynlaista juurettomuutta kartoittaa sitten verrattuna siihen missä sitä on. Vähän se oli sellaista sillisalaattia ja
ammuin varmaan sellaisella isolla katkaistulla haulikolla ihan mettään, ehkä sieltä yks hauli osui johonkin, mutta... Totta kai opinnäytteet on aina tietyn periodin ajatuksia ja itekin jos lukisin sitä nyt, niin olisin varmaan että ”Woooou mitä hittoa!”. Ymmärrän sen, että se pitää kirjoittaa tietynlaisessa hybriksessä, koska se on sellainen asia, että silloin myöskin voi olla vähän puhtaammassakin tilassa, kun ei ole vielä elämän kolhut muokanneet mukautumaan. Voi näyttää epäkypsältä näin meidän niinku kokeneiden silmissä, mutta siinä vaiheessa kun tuo oppiminen muuttuu sellaiseksi, että me tuijotetaan nuorempaa minää tai nuorempia ihmisiä yleensäkin ikään kuin yläkulmasta, niin mun mielestä silloin se oppiminen tyssää, silloin me ruvetaan katsomaan vain yhteen suuntaan ja sit siinä vaiheessa kun me itse ollaan vanhoja, niin ei enää ole suuntaa mihin katsoa. Ja vanheneminen ja viisastuminen ei ole automaattinen asia, päinvastoin vanheneminen ja tyhmeneminen on. Koko ajan ite koitan tsekkailla noita nuoria tyyppejä, et mikä se niiden meininki on, koska sieltä voi vähän haistella, että mihin suuntaan tässä ollaan menossa.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Musta vähän tuntuu nyt kyllä siltä, että en kyllä tiedä. Ehkä mä olisin joku peruskoulunopettaja, tai en mä sitäkään kestäisi. Mun sisko on opettaja ja mä kunnioitan sitä niin paljon, että mä tajuan et musta ei olisi siihen. Mut jos pitää nyt joku tähän sanoa, niin se sitten...”

Oletko ollut muissa töissä? ”Jaa niinku oikeissa töissä vai? Kaksi viikoa mä Keminmaassa rakentelin lauteita ja se oli sitten siinä. Siinä ne oli kuules mun oikeet työt, heh! Oon mä isäni kanssa ollu puusavottahommissa, mettässä on vesurilla hakattu.”

Miksi olet näyttelijä ja miten ajatuksesi näyttelijäntyöstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vaikka siitä hetkestä kun pääsit Nätyyn? ”Vastaan nyt ensin tuohon toiseen kysymykseen. Se, minkä mä luulin olevan silloin intohimoa, näyttäytyy mulle nykyään ehdottomuutena, ja se tietty ehdottomuus on vaarallista sen takia, koska se lukkiuttaa kaikenlaisen etsimisen, et mä olen ikään kuin siinä vaiheessa päättänyt, että mikä on hyvää ja mikä on huonoa. Ja jos mä nyt 31-vuotiaana oon päättänyt, että mikä on oikea metodi ja mikä on totuus, niin sittenhän mulla ei oo enää mitään etsittävää! Ja homma kuolee siihen. Okei, tässä tullaan taas ikään kuin tähän traditioasiaan. Sen mä ymmärrän, että joku Pekingin oopperan jäbä on neljännessä polvessa etsimässä jotain zen-juttua, mutta mä en oo minkään zenin perässä. Mä olen nykyään enemmän avointa kysymysmerkkiä mitä mä silloin ennen olin. Silloin mulla oli tosi paljon tietoa. Nyt mä tajuan, että on hienoa kun en tiedä, ja sitä mä tässä etsiskelen, että mistä tässä on kyse. Ja samalla mä vastaan siihen, että miksi olen näyttelijä. Olisin voinut vastata siihen jotain kaikenkattavaa, mutta nyt mä otan selvää. Sovitaan niin, että mä otan selvää ja otan sitten suhun yhteyttä kymmenen vuoden päästä, että nyt mä tiiän!”


Onko sinulla omia esikuvia? ”Jos mun pitäisi jotain sanoa, niin mä sanoisin että Juha Hurme ja Hanno Eskola. Molemmat on monessakin määrin enemmän dramaturgeja ja teatteriohjaajia, mutta niiden kuvat tähän touhuun on vaikuttaneet muhun eniten. Siinä on vielä sekin, että mä yhtäaikaa tein Hurmeen kanssa ja yhtäaikaa Eskolan kanssa, ja siinä on kaksi täysin erityylistä kaveria. Molemmat on brechtiläisiä, mutta se niiden teatterin estetiikka on täysin erilainen. Jaa mitäkö tarkoittaa brechtiläinen? No siinä hyväksytään se, että teatteri on keinotekoista, eli se on itsessään leikkiä eikä tirkistysikkuna elävään elämään. Eli toisinsanoen sen ei tarvitse olla täysin luonnollista ollakseen kiinnostavaa. Tässä on jotain sellaista, mitä mä tällä hetkellä koitan katsoa mahdollisimman sivusta, eli mä yritän rikkoa sen. Mut joo, Hurmeen Juha on myös mun
lempparinäyttelijäni, koska se on mun mielestäni Suomen ainut punk-näyttelijä, joka ei välitä hittoakaan siitä, että näytteleekö hän oikein, vaan että siinä on tavallaan joku henki, joka pärähtää siihen. Hannon juttu taas on sellaista tosi tarkkaa muotoa ja monimutkaista kerroksellista ajattelua. No sitten sellaisia ”oikeita tähtiä” on tosi vaikeeta sanoa, koska mä oon enemmänkin fanittanut aina niinku roolisuorituksia. Kun skidinä näki jonkun hienon roolityön esimerkiksi Daniel Day-Lewisilta, niin aatteli kyllä että huh huh. ”Isän nimeen” oli kyllä kova, näin sen silloin lapsena ja on mulla muuten ollut hyvä maku silloin, jos mä oon sen silloin jo bongannut ja aatellut itekseni, että toi on varmaan tosi hyvä! Toinen mikä tuli samoihin aikoihin oli Holly Hunter, joka Pianossa veti täysin hiljaisen roolin ja se kanssa teki ison vaikutuksen, että toi tyyppi joka ei puhu on se kaikista mielenkiintoisin. Nykyään mä oon diggaillut vaikka tuosta Cate Blanchettista, mun mielestä siinä on jotain, missä yhdistyy hienolla tavalla sellainen riskinottaminen ja silti se päätyy helposti katsottavaan malliin. Totta kai tulee vastaan aina roolisuorituksia jotka kolahtaa. Musapuolella varmaan toi Nick Cave on ollut pitkään se kovin juttu. Ekan kerran kun kuulin sitä niin mä aattelin, että okei, tää on nyt tässä ja mun ei tarvi itse tehdä musaa yhtään enempää, koska tää tekee sitä niin paljon paremmin kuin kukaan muu. Skidinä mä kuuntelin ensin Metallicaa ja sit se vaihtui punkkiin, ja punkhommat loppui siihen kun kuulin ekaa kertaa Radioheadin OK Computerin, ja siitä asti oon niitä diggaillut. Edelleenkin se punk on mulla mestoilla, punk ei kuole koskaan, juuri niin kuin sen sanoit, mutta se Radiohead muutti sen ajatusmaailman, että voi tuo popmusakin olla ihan siistiä.”

Käytkö katsomassa muiden esityksiä ja mikä on viimeaikoina kolahtanut? ”Se menee vähän kausittain. Välillä on kausia, jolloin viimeinen asia mitä mä haluan tehdä on mennä katsomaan teatteria, jotenkin vaan haluan mahdollisimman paljon etääntyä siitä. Sitten taas tällä hetkellä musta on kivaa seurailla, et meniskö jotain sellaista mitä mä en olis nähnyt. Edellinen mikä kolahti oli nimeltään ”Tulipunainen hevonen” Q-teatterissa. Se muljautti täällä sisällä jotain, eikä vähiten tuon Jani Volasen takia, se oli ihan huikee siinä. On ollut myös kiva huomata, että mua ei enää kiinnosta mennä sillai punakynä kädessä katsomaan teatteria, joskus nimittäin menin sellaisena teatteripoliisina sinne katsomaan. Nykyään mä tykkään mieluummin kokea asioita kuin analysoida niitä, tuntuu että mä missaan jotain tosi olennaista teatterista, jos mä pidän sen ammattiminän kokonaan päällä. Tuntuu, että mulla se kuului siihen opiskelijavaiheeseen, kun etsi muutenkin itseään ja omaa identiteettiään. Nyt voi vaan olla ja kokea!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Olen paljon tehnyt sellaisia kiertuejuttuja, jotka lasken todella tärkeiksi, mutta ne ei oo mitään virallisia teatteritaloja. Olen kiertänyt Aleksis Kiven Kullervon kanssa vaikka missä. Sit nää vankilatekstit oli sellaisia, että niillä kierrettiin vankiloita ja sit sen vankilamonologin kanssa olen kiertänyt baareissa ja vaikka missä. Se juttu on koottu yhden jäbän kirjeistä, Juha Hurme kävi sen kanssa kirjeenvaihtoa ja antoi sille tehtäviä mistä kirjoittaa, ja dramatisoi niistä teksteistä sitten sen jutun. Sen jutun nimi on ”Antti Kristian Hautamäki” ja sen kanssa oon kiertänyt tosiaan vankiloissa ja baareissa ja kaupunginteattereissakin. Sitten olen ollut ainakin Tampereen Teatterissa, Työviksellä, Kouvolassa ja yksittäisiä juttuja Joensuussa, Oulussa, Kajaanissa, Pyynikillä, Vartiovuorella ja Peacockissa.”

Mitkä ovat olleet omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Toi Antti Kristian Hautamäki on mulle sillai ehkä henkilökohtaisesti tärkein, koska siinä yhdistyy aika moni asia. Sit jos puhutaan isommista teattereista, niin siinä Pyynikin Häräntappoaseen Pasi Rutasessa onnistuin yhdistämään jonkun senaikaisen oman näkemyksen siitä, että mitä tää touhu voisi olla sillai, että se osuisi myös katsojiin. Ja onhan tää Hamlet, mutta se on nyt vielä kesken. Puhun siitä mielelläni lisää sitten kun se on tehty, eli kun olen saanut vähän etäisyyttä siihen. Vaikeahan se on tietenkin sanoa, että mistä roolitöistä on saanut eniten, koska voitothan voi olla muitakin kuin taiteellisia.”

Freelancer vai kiinnitys, ja miksi? ”Freelancer olen nyt, ja mulle sopii tää rytmi tällä hetkellä oikein hyvin. Tavallaan tiivistettynä freelancerina mä hyppään näytelmään messiin, mutta jos mä olisin kiinnityksellä, mä kävisin koko ajan töissä ja se saattais ruveta ahdistamaan mua. Mut oikeesti mä en tiedä kummastakaan hirveesti, et parempi etten mä rupee vertaileen niitä sen enempiä.”

Onko sinulla jotai roolihaavetta? ”Ei mulla oo kyllä. Mulla ei oo koskaan noi isot roolit eli Hamletit ja Jeesukset mitään haaveita olleet kyllä. Siihen liittyy niin monta asiaa, että missä yhteydessä joku rooli olisi kiva tehdä. Mutta Rikhard III olis kyllä hieno rooli. Siinä on selkeesti päähenkilö, jonka motiivit on todella härskit ja sit se, että sille on kirjoitettu fyysiset rajoitteet. Ja jos niitä ei olis, niin tekis ne vaikka itse! Itse asiassa mulla oli joskus villi visio, että olisi tosi siistiä tehdä Hamletin rooli sillai, että sillä olis ässävika! Mut sit kun se tilaisuus rooliin tulikin, niin mulla sitten ei ollutkaan kanttia kokeilla”, Tomi naurahtaa ja esittää pätkän ässävikaisen Hamletin monologia.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Voi voi, kukahan se olisi? Varmaan joku lapsuuden sankarini. Mutta sit joku Arnold Schwarzenegger … apua mä en tiedä! Se olis kauheeta kun haluisi näytellä jonkun kanssa, mutta että sitten se vaikka paljastuisikin ihan kusipääksi koko tyyppi.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Kyllä mä voisin PJ Harveyn kanssa laulaa dueton. Toisaalta Nick Cave teki sen jo ja teki sen varmaan paljon paremmin kuin minä.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En oo, kyllä tää on niin selkee homma mulle, en mä osaa mitään muutakaan.”

Mikä on parasta työssäsi? ”Ihmiset. Saa uusia ystäviä ja mikään ei oo kai sen arvokkaampaa.”

Entä miinusta? ”Jos alkaa klo 10 treenit aamulla, niin aaaarghhhh se on mulle kyllä ihan kauheeta!”

Millaisessa roolissa koet olevasi omimmillasi? ”En mä sillai osaa sanoa, olisi kiva sanoa tähän että mä oon niin hirveen monipuolinen... Mut et jos jonkun roolin tekee tietyllä tavalla ja sit sen seuraavan samalla tavalla, niin mulle tulee heti hirveät morkkikset. Sano sä kun oot nähnyt mut niin monessa eri jutussa, mitä sä oot mieltä? Ääh, hypätäänkö seuraavaan kysymykseen jooko?”

Joo, mutta ensin vastaan Tomin esittämään kysymykseen ja kerron omat mielipiteeni hänestä, ja pääsemme oikein hyvään yhteisymmärrykseen siitä, että millaisessa roolissa hän on omimmillaan.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Hyvä musa, ja sit jos mä nään jotain kivaa. Mä yritän olla mahdollisimman paljon auki ympäristölle, mutta en mä sillai tarkkaile esimerkiksi ratikassa ihmisiä, mulla on mielikuvitus sitä varten.”

Podetko ramppikuumetta? ”Oon potenut tosi paljon, mutta se on muuttanut muotoaan siihen suuntaan, että en enää laske sitä sellaiseksi. Jännitän niin kuin kuka tahansa muukin, mutta pyrin kanavoimaan sen oikein ja ajattelemaan sen tavallaan ystävänä. Totta kai se on niin, että pelkojen kanssa pitää olla tekemisissä ja se on ollu mulle joskus tosi vaikeeta, mutta oon tosi iloinen siitä, että se on muuttunut asioiden hyväksymisen kautta. Kyse on pitkälti siitä, että mihin keskittyy. Se voi auttaa fokusta, jos sen osaa kanavoida oikein. Silloin se
ihan perusoleminenkin vaikuttaa siihen yleiseen vireystilaan.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita toistat ennen lavalle menoa? ”Joo on mulla tiettyjä, mutta mä pyrin muuttamaan niitä sillai etten mä fakkiinnu johonkin, koska mä pelkään sellaista kontrollifriikkiyttä. Kyllä mä aina kuitenkin lämmitän kroppani ja ääneni.”

Onko sinulla jotain taikauskoon liittyviä juttuja? ”Ei oo. Mä harrastin yhdessä vaiheessa sellaista, että mä kiittelin kauheesti, jos joku toivotti hyvää ensi-iltaa. Tein sen ihan vaan kettuillakseni ja sen takia, kun osa väestä meni siitä jotenkin palasiksi. Mut enää en tee sellaista.”

Oletko nähnyt koskaan teatterin kummitusta? ”En oo, missä se oikein viipyy?”

Kerro jokin omituinen sattumus, joka on tapahtunut kesken näytöksen! ”Ilmeisesti mä olen liian vähän aikaa ollut tässä duunissa, koska ei tuu nyt mieleen mitään mainitsemisen arvoista. Oi! Yksi tyyppi kai kuoli kesken esityksen, mutta tää ei oo mikään hauska juttu kuitenkaan. No mä kerron sellaisen painokelpoisen version tästä … Me ollaan yhdellä alavireisellä Kullervo-keikalla yhdessä kylässä ja se esitys menee vähän muutenkin sinne päin, ja sitten kun viimeinkin päästään loppuun, missä on Kullervon loppumonologi menossa ja mä aattelen silleen niinku että ”enää viisi lausetta niin homma on paketissa” ja sanon tän lauseen, jossa Kullervo on siis tappamassa itseään ”Käyköön näin, tämä paikka on oiva päätösmerkki retkelleni täällä, tässä kuolla sopii, tässä kanerva valittaa ja itkee”, ja sitten kuuluu yleisöstä sellainen piiitkä huokaus ja kops, ja vaimo alkaa vieressä toistaa miehensä nimeä ja sit kysellään lääkäriä. Mä mietin vaan, että olipa huono keikka. Sydänkohtaus se varmaan oli, toivon että hän selvisi hengissä. Oli hiljainen automatka kotiin kyllä.”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Se kun tuli ukkosmyrsky Grand Canyonin yllä, se oli aika hieno näky. Tää tapahtui viime lokakuussa. Se oli sellainen näky, joka ei ihan heti kohdalle uudestaan tule.”

Kerro vähän tulevista rooleistasi! ”Kesällä on Krapin kesäteatterissa Tuusulassa Juha Hurmeen ohjaama Nummisuutarit, olen siinä Esko. Vedetään nyt nää klassikot pois alta, sen jälkeen mä keskityn ihan pienempiin proggiksiin joista kukaan ei tiedä mitään.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Silloin kun mä opiskelin siellä Kokkolassa ja vaiheilin, että mikä se on se mun juttuni, niin siellä sai kaikenlaista testailla. Tällä hetkellä mä olen tosi tyytyväinen tähän tonttiin, erittäin mielelläni vaan näyttelen. Se että mä rupeisin ohjaamaan vaatisi sen, että mulle pitäisi tulla ensin tarve sanoa jotain sitä kautta ja sitä mulla ei nyt vielä ole.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”On mulla parikin. Toinen on toi Hunter S. Thompsonin ”When the going gets weird, the weird turn pro” ja toinen on Lapin legendaarisen tarinaniskijän eli Klunssilan lause ”Huumorimielellä ja lissää paskaa housuun.”

Mistä haaveilet? ”En mä mistään kummemmista, siitä että tulis kesä ja pääsis skeittaileen ulos.”

Osaatko imitoida ketään? ”Ihan tarpeeksi hyvin, en tosin oo mikään imitaattori. Opettajiani ja ohjaajia osaan ainakin...”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Mä olisin Swamp Thing, se on sellainen itse luonto. Metsänhenki. Se on lähempänä jumalhahmoa kuin jotain supersankaria, se voisi muuttua välillä eläimeksi tai tulla juttelemaan jossain ihan kelle vaan.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Se ilmeinen on tietenkin se, että koskettelisin itseäni. Varmaan ihmettelisin sisällä koko päivän. En mä varmaan baanalle lähtisi, eikun joo. Yrittäisin tehdä kaikki normirutiinit ja kattoisin miten ne eroo siitä, miten miehenä ne tekee.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta että heräät kesken kaiken? ”Aseen! Jos mä meen talvella johonkin poteroon yöksi ja herään sieltä nälkäisenä, niin... Ai sieltä ei pääse pois. No en mä sillä aseella sitten mitään tekisi. Siinä tapauksessa mä ottaisin pari bissee ja fetapiirakkaa.”

Jos voisit mennä aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen tai ajankohtaan, minne menisit? ”Menisin kattelemaan Amerikan meininkiä about vuoteen 1967, silloin ehkä tapahtui suuri populaarikulttuurinen vallankumous, mikä vaikutti koko maailman kuvioihin. Iso konservatismin ja liberalismin yhteentörmäys.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? - Joo!
Mistä sanasta pidät vähiten? - Ei
Mikä sytyttää sinut? - Huumorintaju
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kusipäisyys
Suosikkikirosanasi? - Saatana, mä käytän sitä monessa tilanteessa
Mitä ääntä rakastat? - Nauru
Mitä ääntä inhoat? - Kun tyhjennetään lasiroskista
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Rallikuski
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliisi
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No huh huh!!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Haastattelussa itse Teatterikärpänen !

Halusitte tai ette, seuraavana vuorossa Teatterikärpäsen haastattelu! En sentään haastatellut itse itseäni, vaan kyssärit livenä kysyi Miikka Anttila. Varsinainen haastattelu on tehty jo monta kuukautta sitten, mutta koska itse nyt tekstiäni tässä editoin, olen muuttanut muutamaa vastausta nykyhetkeen paremmin sopivaksi. Minulta sai viime vuonna myös kysyä kaikenlaista, ja ne vastaukset löytyvät loppupuolelta kera kysyjän nimen. Ensin nippu "omaa lääkettäni", eli kysymyksiä joita olen kysellyt muiltakin :

 Olen siis Teatterikärpänen eli tuttavallisemmin Talle. Olen syntynyt Hämeenlinnassa 1970 ja horoskoopiltani olen "urheilullinen" jousimies. Kiinalaisessa horoskoopissa olen koira. Olen asunut koko ikäni Hämeenlinnassa, paitsi 90-luvun alkupuolella asustelin kaksi vuotta Vaasassa opiskellessani Vaasan hotelli-ja ravintolaoppilaitoksessa hotellivirkailijaksi. En ole tosin päivääkään ollut niissä hommissa, vaan varsinaiselta ammatiltani olen kaupantäti ja olen siinä hommassa viihtynyt (viihtyminen tosin on aika suhteellinen käsite) jo yli 20 vuotta. Parasta työssäni on se, että saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja huonointa on se, että saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Meitä kun on moneen junaan ja kaikki ei todellakaan aina mene niin kuin Strömsössä.

Irtoviiksikuvia lapsuudesta ei löydy...

 Teatteritaustaakin suvustani löytyy, sillä tiettävästi äitini äiti oli jotain sukua Tuija Vuolteelle. Serkkuni on nähty teatterin lavalla ja yksi pikkuserkkuni myös. Omat roolini rajoittuvat seurakunnan päiväkerhoon, jonka kevätjuhlassa esitin puuta "Pieni tytön tylleröinen"-näytelmässä ja joulukuvaelmassa esitin Hämeenlinnan pääkirkossa pientä enkeliä! Ala-asteella kuuluin jonkinsortin näytelmäkerhoon ja muistan hämärästi esittäneeni ainakin keijua (hah!). Paras roolityöni sen sijaan löytyy muusta kuin näytelmäkerhosta, luokat esittivät ala-asteella eri maita jossain iltamissa ja meidän luokkamme (olikohan 4. tai 5. luokka) esitti Espanjaa. Minä esitin flamencotaiteilijaa ja astuin lavalle vesikampauksen, irtoviiksien ja akustisen kitaran kera ja lausuin kuolemattoman repliikkini "Mina suuri hurmuri Don Pedro, mina rakastaa flamenco!" Noilta ajoilta lienee siis jo innostukseni irtoviiksiin, joilla tänäkin päivänä silloin tällöin huvitan itseäni ja muita ihan kotioloissa. Ala-asteen jälkeen minua ei ole estradeilla nähty (paitsi karaokea laulamassa), joku mystinen asia tappoi innostukseni näyttelemiseen ja teki minusta erittäin huonon itsetunnon omaavan jännittäjän. Lavakammoni on tänä päivänäkin niin suuri, että minua ei saisi julkisesti puhumaan mihinkään eikä mistään hinnasta. Tutussa porukassa saatan olla suuna ja päänä ja pientä showtakin esittää, mutta näyttämölle minua ei saa, mikä on toisaalta ihan hyväkin asia. Hoitakoot ne homman joilla innostusta ja paloa riittää, minä seuraan alaa mieluummin katsomon puolelta. Lapsena olin myös innokas esiintyjä lähinnä laulupuolella, ja bravuureitani erinäisissä sukujuhlissa olivat perinteiset lastenlaulut kuten "Savonmuan Hilima", "Jestas sentään (mitkä rinnat)" ja "Läähätän ja läkähdyn", jälkimmäinen tosin versiona "Jäähätän ja jäkähjyn", koska en osannut sanoa l-kirjainta.

 Mitäkö harrastan? En sanoisi teatteria ja tätä bloggausta enää pelkäksi harrastukseksi, sillä siitä on tullut jo elämäntapa. Monikin asiani pyörii teatterin ympärillä jollain tapaa, kaikki eivät sitä hyväksy ja se on heidän ongelmansa, ei minun. Lisäksi käyn välillä elokuvissa ja vuokrailen leffoja, lueskelen. Joskus kuluu pitkäkin aika siihen, että avaan kirjan ja joskus taas luen yhdeltä istumalta kirjan kannesta kanteen. Historia kiinnostaa, etenkin Toinen maailmansota ja kaikki siihen liittyvä. Keräilen Mauri Kunnaksen kirjoja ja minulla on myös kaikki Lucky Luket. Joskus käyn konserteissa (musiikkimakuni on laaja, parhaiten minut saa innostumaan irlantilaisella kansanmusiikilla ja kelttimeiningillä) ja stand-upia kuuntelemassa. Kummallisiin harrastuksiini voisi lukea tuon irtoviiksien kanssa pelleilyn ja sen, että tykkään lukea ääneen lehtien henkilökohtaista-ilmoituksia. Olen myös hirmuisen lapsenmielinen, innostun hassuista jutuista ja asioista kovin herkästi.

 Erityistaitojani ovat omalaatuinen huumori, joka otollisessa seurassa etenkin pääsee kunnolla liekkiin. Osaan myös nauraa itselleni ja joudun usein hölmöihin, jopa noloihin tilanteisiin, joista en ole moksiskaan vaan nauran ja jatkan. Osaan soittaa kazoo-pillillä melkein biisin kuin biisin ja osaan pyynnöstä piirtää eläimiä, pienessä koossa tosin. Teen myös aika hyvää perunamuusia ja leivontapuolella bravuureitani ovat niin omena-kuin raparperipiirakkakin. Minua on sanottu erikoisen tyylin kirjoittajaksi ja olen saanut siitä kehuja, omasta mielestäni en sitä pidä kuitenkaan erityistaitona.

 Haluaisin osata soittaa jotain soitinta niin hyvin, että väki mykistyisi ja laulutaito olisi myös suotavaa. Laulelen kyllä mielelläni myös töissä (maitokaapissa laulettu Bohemian Rhapsody on suosikkini), mutta en todellakaan osaa laulaa. Suurin toiveeni olisi kuitenkin saada kieleni rullalle, se ei nimittäin onnistu vaikka kuinka yritän.

 Unelmieni vastanäyttelijä olisi Johnny Depp, sehän on selvä. Tosin se olisi varmaan mykkäfilmi, sillä en saisi varmasti sanottua sanaakaan hänen seurassaan. Jos oikeasti olisin näyttämöllä, luulen että Lasse Pöystin kanssa olisi mukava näytellä kohtaus, jossa lapsenlapsi ja pappa istuvat vaikkapa pihakeinussa rupattelemassa. Jos taas osaisin oikeasti laulaa enkä kiekumisellani pilaisi hyvää kappaletta, haluaisin laulaa Tatu Siivosen kanssa biisin "Perfect day" tai sitten Aleksi Aromaan kanssa kappaleen "Wonderful life". Bonon kanssa voisi laulaa U2-biisin "One".

Roolileikkejä...

 Minua inspiroi värit ja muodot ja hassut jutut. Naivistit Iittalassa on siksi yksi suosikkijutuistani ja jokakesäinen must-juttu. Näyttelyssä käytyäni intoonnun kotonakin piirtelemään kaikkea ja annan piirroksilleni kummallisia nimiä. Vaikutun myös siitä, jos näen jonkun tekevän jotain todella hienoa ja nauttivan tekemisestään, oli se sitten mitä tahansa. Inspiroidun siitä, jos näen ihmisen, joka uskaltaa olla reilusti oma itsensä ja rohkenee erottua massasta. Istuksin mielelläni puistoissa ja penkeillä ja kahviloissa, ja seurailen vähän salaakin muiden ihmisten touhuja ja ihmisiä yleensä. Se on minusta hyvin mielenkiintoista. Inspiroidun myös luonnosta ja kauniista jylhistä maisemista, ja minua kiehtoo kummitus-ja kauhutarinat myös. Mielikuvitus lähtee liikkeelle kovin herkästi! Vampyyrit ja Viiltäjä-Jackit, I´m all yours!

 Kerro jokin oikein hyvä muisto, hmmm. Niitä on paljon. Tähtihetkiäni ovat olleet ainakin se, kun pääsin nuoruudenidolini Quupan hierottavaksi ja se kun kättelin Bonoa ja The Edgeä. Olihan se Peter Franzénin tapaaminenkin todella hieno juttu ja se kun näin pingviineitä Lontoon SeaLifessa...

 Mottoni on niinkin tylsä kuin Carpe diem, eli Tartu hetkeen. En tosin ole itse sitä onnistunut noudattamaan, monikin juttu on mennyt sen takia sivu suun. Voisin myös sanoa, että ennakkoluulot pois ja rohkeasti kohti uutta, pois omalta mukavuusalueelta ja tutuilta poluilta. Saatat nimittäin yllättyä ja yllättää!

 Haaveilen siitä, että pysyisin terveenä ja uteliaana, enkä sortuisi kyynisyyteen. Haluan vaikuttua ja yllättyä edelleen! Haaveksin myös seuraavasta siirrosta tämän bloggauksen suhteen, tarvitsen siihen tosin ulkopuolista apua ja lisää tietoa.

 Osaanko imitoida ketään? Osaan kylläkin, mutta en tee sitä julkisesti. Minuun tarttuu puhetyylit ja murteet aika hyvin, ja osaan siten esittää muutamaakin kaupan asiakasta tunnistettavasti ja myös muutama miespuolinen näyttelijä onnistuu. Mieheni kanssa usein pelleilemme erilaisilla koti-imitaatioilla.

 Jos saisin viettää päivän miehenä, mitä tekisin? Varmaan räpeltäisin uusia vehkeitäni tovin, heiluttelisin helikopteria ja haluaisin kusta nimeni lumeen. Olisin varmaankin tyylikkäillä viiksillä varustettu tumma ja komea mies ja tietysti kokeilisin iskuvoimaani jossain baarin hämyssä. Olisin tyylikäs ja fiksu mies, joka saisi naisen kuin naisen hurmattua tummalla katseellaan, ja lisäksi olisin taidokas ja hellä rakastaja. Jos jostain syystä flaksi ei kävisi, vetäisin perskännit ja ördäisin kaupungilla ja uhoisin, ja varmaan aamulla heräisin naisena putkasta.

 Talvipesään ottaisin mukaani kaikki Mauri Kunnakset, Lucky Luket, Jukka Tilsat, pemmikaania eli kuivalihaa eli beef jerkyä, jotain hyviä keksejä ja mansikkamehua, cashewpähkinöitä, taskulampun ja paristoja ja lämpöisen viltin.

 Aikakoneella hurauttaisin LiveAidiin eturiviin, josko Bono vaikka nappaisi minut tanssin pyörteisiin. Olisi hienoa nähdä myös Queen livenä, bändi siis. Lisäksi kiinnostaisi mennä keskiajalle hurmaavaksi linnanneidoksi, jonka suosiosta salskeat ja komeat ritarit vuoroin kilvoittelisivat. Minä vaan vilkuttaisin akkunasta ja leikkisin vaikeasti tavoiteltavaa.

 Mistä sanasta pidät eniten? - Miekkonen
 Mistä sanasta pidät vähiten? - Mätäpaise
 Mikä sytyttää sinut? - Liian pitkä katse, matala nauru
 Mikä sammuttaa intohimosi? - Ylimielisyys ja paha haju
 Suosikkikirosanasi? - Voi vitun vittu
 Mitä ääntä rakastat? - Gerbiilin teputus
 Mitä ääntä inhoat? - Liian monesta ihmisesta syntyvä möly ja hälinä
 Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Satutäti
 Missä ammatissa et haluaisi olla? - Yksin toimistossa
 Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Katos Talle, tervetuloa! Käy peremmälle, täällä jo Matti Pellonpää odottaa sinua omassa pöydässään.

  Ja sitten niitä muiden esittämiä kyssäreitä (suluissa kysymyksen esittäjän nimi) :

 Mistä teatteri-innostukseni alkoi ? (Harri H.) Ekan kerran olen käynyt teatterissa vuonna 1978 katsomassa Punahilkkaa, paikka oli Hämeenlinnan Kaupunginteatteri. Varsinainen innostus alkoi 90-luvun loppupuolella, jolloin Riku Suokas oli teatterinjohtajana ja täällä oli näyttelijöinä mm. Korhosen Risto ja Ilari Johansson. Kävin katsomassa monet jutut useampaan kertaan. Riston lähdettyä Tampereelle laajensin reviiriäni ja huomasin, että hyviä juttuja pyörii muuallakin, ja pikkuhiljaa aloin tehdä reissuja Mansen ja Helsingin suuntaan. Nälkä kasvaa syödessä ja tässä ollaan, lähes 500 eri esitystä nähneenä.

 Milloin opin uimaan ja kuka on suosikki-inhokkini? (Kimmo B.) Opin uimaan kesällä ´78, jolloin olin kesäsiirtolassa yhden viikon. Järvessä oli mutapohja ja opin vahingossa uimaan. Suosikki-inhokkini on ehdottomasti Petri Nygård, jota en voi sietää. Inhoan myös näyttelijä Risto Mäkelää, joka oli lipevä pappi jossain Komisario Palmu-leffassa ja lisäksi inhoan oliiveja.

 Kuka on lempinäyttelijäni ja jos häntä ei olisi, kuka olisi tehnyt kaikki hänen roolinsa? (Heikki M.) Kyllä se on Johnny Depp ja ainut joka pystyisi vastaaviin häröilyihin on Robert Downey Jr.

 Millaisen näytelmän päähenkilö olisi Talle ja kuka esittäisi minua? Mistä löytyy viihtyisin katsomo? (Miika M.) Näytelmä kertoisi pienestä kylästä, jonka keskuksena ja sydämenä olisi pieni kyläkauppa ja sen omalaatuinen kauppias, joka olisi Tallen rooli. Roolissa olisi Minna Kivelä, Kiti Kokkonen tai Ritva Valkama. Näytelmä olisi draamakomedia. Itselleni viihtyisin katsomo löytyy tällä hetkellä Kansallisteatterista tai Tampereen Teatterista, niissä olen viihtynyt parhaiten ja samalla yksityiskohtia tutkien.

Roolileikkejä lisää...

 Miksen ole itse päätynyt näyttämölle ja paras näkemäni esitys perusteluineen, sellainen mikä on muuttanut minua ihmisenä? (Miikka A.) Minulta puuttuu palo näyttämölle, en ole ikinä halunnut olla esillä. Esiintymiskammoon en pysty vetoamaan, sillä moni ammattilainenkin kärsii siitä. Paras näkemäni esitys? Vaikeassa elämäntilanteessa nähty "Teuvo" -musikaali vuonna 2006 Hämeenlinnan teatterissa on varmaan eniten vaikuttanut minuun, se oli jollain tavalla voimaannuttava kokemus ja siitä alkoi uusi nousu elämässäni.

 Mikä on tosi-tv - suosikkini ja miksi? Jos minulla olisi kolme elämää, mitä tekisin tässä elämässä toisin ja mitä tekisin niissä kahdessa muussa? (Anssi V.) Kyllä se varmaan on tuo Matkaoppaat-sarja, jos se lasketaan tuohon kategoriaan, siinä on niin mainioita hahmoja välillä. Toinen kysymys onkin paha! Tässä elämässä en muuttaisi enää mitään, se mentäisi loppuun näillä mitä on. Toisessa elämässä koittaisin hakeutua teatteriin hommiin nuorempana ja muuten koittaisin olla loukkaamatta muita ihmisiä ja koittaisin elää elämäni niin, että minut muistettaisi mieluummin hyvästä kuin pahasta. Kolmannessa koittaisin korjata kaikki mahdolliset aiemmat mokat ja lopussa pistäisin ihan hösseliksi varmaan kaiken. En tosiaankaan tiedä!

 Olenko koskaan hävennyt ketään katsojaa teatterissa? Mikä on ollut suurin oppi, jonka olen jostain näytelmästä saanut? (Jari-Pekka R.) Olen hävennyt ystäväni miestä, joka kännissä huuteli Kuusankoskella improshowssa kaikenlaista. Hävettää myös ne, jotka vastailevat puheluihin kesken esityksen. Suurin oppi on löytynyt edelleen HML:n teatterin näytelmästä Inishmaanin rampa : älä koskaan luovu unelmistasi, vaikka kaikki näyttäisi ihan toivottomalta.

 Tabu vai Velipuolikuu? Onko jäävi sellainen vikkelä pieni eläin? (Samuli M.) Näistä kahdesta jos on pakko valita, niin Velipuolikuu. Lyhyitä napakoita absurdejakin sketsejä oli se täynnä. Jäävi ei ole eläin, mutta jäärä on. Tosin se ei ole vikkelä.

 Mistä olen saanut intohimon teatteriin? Missä näytelmäroolissa itse haluaisin olla? (Hellevi J.) Näin varmaan jotakin niin upeaa, että se vei jalat totaalisesti alta ja hurmaannuin koko alaan. Olisi hienoa vetää Kertun rooli Häräntappoaseesta!

 Tallen all-stars, eli jos saisin valita unelmieni teatteriporukan, ketä siinä olisi? Jos työskentelisin teatterissa, mitä siellä tekisin? (Frans Å.) Tää on aika lailla mahdoton juttu, sillä kolmestakymmenestä suosikistani on vaikeaa valita kuutta... Jos kuusi on kuitenkin ihan pakko valita, vastaan Eero Aho, Lari Halme, Janne Reinikainen, Ola Tuominen, Tomi Alatalo ja naisvoimaa Liisa Peltonen. Musikaalissa mielelläni näkisin Tatu Siivosen, Aleksi Aromaan, Petja Lähteen, Jani Koskisen, Rinna Paatson ja Saara Lehtosen. Jos olisin teatterissa hommissa, olisin joko loistava tarpeistonhoitaja tai kuiskaaja. Tai lipunmyyjä!

 Suosikkiteatterini? (Saija J.) Haluaisin kovasti vetää kotiinpäin tässä, mutta tällä hetkellä ykköspaikka on Tampereen Teatterissa.

 Kolme tulevaisuuden tekijää? (Lilli V.) Apua. Kaikki jotka olivat mukana Fiftari!-musikaalissa, ja lisäksi pari Nätyssä tällä hetkellä opiskelevaa, jotka pääsevät ensi vuonna irti, eli Martti Manninen ja Topi Kohonen.

 Jos pitäisi valita, niin haluaisinko mieluummin nähdä vaiko kuulla teatterissa ja miksi? (Heikki K.) Haluaisin nähdä, sillä seuraan paljon ilmeitä ja eleitä ja sanatonta viestintää. Aina en seuraa sitä joka on äänessä, vaan jotain hiljaista tyyppiä sivussa. Teatterissa tapahtuu niin paljon sanatonta myös.

 Teatteritatuointini tarina? Mitä haluaisin sanoa William Shakespearelle? Mitä teatteria haluaisin johtaa? (Topi K.) Kädessäni on siis teatterimaskit-tatuointi, jonka otin sen kunniaksi kun olin nähnyt tasan 100 eri näytelmää Hämeenlinnan teatterissa. Williamille sanoisin, että helvetin hyvän Hamletin kirjoitit kyllä. Haluaisin johtaa sellaista keskikokoista pikkuteatteria, jolla olisi hyvä maine ja joka olisi saavuttanut jo jalansijaa. Jokainen näytelmä olisi aina tapaus ja liput vietäisi käsistä. Näyttelijäporukka olisi sellainen, että sillä voisi tehdä ihan mitä vaan. En sano mitään tiettyä, mutta tuollainen teatteri olisi hieno!

 Onko väliä miten päin vessapaperi on ja mihin teatterikärpänen minua puri? (Sauli S.) On sillä väliä, paperin pitää olla päällä. Teatterikärpänen puraisi lempeästi suoraan sydämeen, ei sattunut yhtään, nipisti vähän.

 Mikä esitys on saanut minut nauramaan/itkemään/pelkäämään? (Mari K.) Eniten olen ehkä nauranut esityksessä Illallinen yhdelle, jossa Antti Majanlahti äitinsä Maija-Liisan kanssa esittivät tuon tv-klassikon livenä. Luulin jo, että verisuoni katkeaa päästä. Eniten olen itkenyt Billy Elliot-musikaalissa Lontoossa muutama viikko sitten, Suomessa Työviksen Anna-Liisa itketti myös kovasti. Pelästynyt olen Tampereen Teatterin Murhaloukussa eniten, ja saman teatterin Puhdistus ja Mikko Rantanivan roolisuoritus tuli uniin asti painajaismaisena.

 Unelmien teatteriohjelmisto? (Miikka A.) Dracula-musikaali, jossa pääroolissa viitta liehuen menisi Lari Halme. Lisäksi joku Sirkku Peltolan tai Miika Murasen ohjaama kotimainen juttu, jossa olisi mukana tanssia ja musiikkiakin. Sitten tietysti nukketeatteriesityksenä ikuinen haaveeni Takuumiehet, jonka joskus haluaisin nähdä teatteriversiona.

 Mihin suuntaan haluaisin blogiani ja juttuani kehittää? (Martti M.) Jos tällä joskus tienaisi rahaa, se olisi mahtijuttu. Lisäksi suunnitelmissani on kirjan kirjoittaminen teatterimuistoistani ja kohtaamisistani näyttelijöiden kanssa...

 Kas tässä! Lisää kysymyksiä saa esittää vielä kommenttipuolelle, jos mieleen tulee jotain askarruttavaa.


Rakas lurjus / IdeaTeatteri

Rakas lurjus / IdeaTeatteri, Jokioisten Elonkierto

Ensi-ilta 31.5. 2013, kesto noin 1h 50min väliaikoineen

Käsikirjoitus Mika Waltari

Ohjaus Antti Kemppainen

Rooleissa Thomas Dellinger, Jaakko Loukkola ja Sanni Pekkala

Taustaa : Edvin Laine pyysi Mika Waltaria 1947 kirjoittamaan kesäkiertuetta varten kepeän komedian, ja näin syntyi Rakas lurjus. Näytelmästä tulikin melkoinen menestys ja se kiersi ympäri Suomea seitsemän vuoden ajan, jonka jälkeen se nähtiin vielä pari vuotta Kansallisteatterissa. Vuonna 1955 Toivo Särkkä ohjasi siitä vielä elokuvaversionkin. Näytelmässä kikkaillaan mukavasti sukupuolirooleilla. Arkistonhoitaja Siimes (Thomas Dellinger) asuu yhdessä veljenpoikansa Jussin (Jaakko Loukkola) kanssa kunnon poikamiesboksissa, jonne ei missään tapauksessa naisia suvaita, naiset kun ovat kaiken pahan alku ja juuri. Miehet joutuvat kuitenkin ottamaan kämppäänsä alivuokralaisen, ja tuttu asessori onkin löytänyt sopivan "nuorukaisen", joka hiljaisena opiskelijapoikana hyvin sopeutuisi muiden päiväjärjestykseen. Paikalle pölähtää Kaino Lahja Itkonen (Sanni Pekkala), joka nostattaa heti monenlaisia tunteita. Kainolla sattuu olemaan vielä kaksoissisar Lahja, joka saapuu veljeään tapaamaan ja sekös vasta tunteita kuumentaakin... Siinä menee miehillä pasmat, lettukestit ja lihapullavuorot suloisesti sekaisin!

Thomas Dellinger, Sanni Pekkala ja Jaakko Loukkola / kuva Juha Puhtila

Plussaa : Ensinnäkin esityspaikka oli mainio! Jokioisten Elonkierto on maatalouden esittelypuisto, ja matkalla teatteriin näimme niin lampaita kuin heppojakin. Harmi että satoi kovasti vettä, ei tullut pysähdyttyä tarkemmin tutkimaan aluetta. Itse esityspaikka sen sijaan sijaitsi sateelta ja tuulelta suojassa jännässä makasiinissa, ja katsomossa oli tiivis ja lämmin tunnelma. Lavastus uumoili siitä, että luvassa on yllättäviä tupsahduksia ovista. Pidin etenkin siitä, että uuden tulokkaan huone oli avoin ja siten saattoi seurata hänen touhujaan muiden kohkatessa keskellä lavaa. Teksti oli vallan nerokas ja pidin kovasti siitä, että teksti oli säilytetty vanhassa muodossaan eikä yritettykään modernisoida sitä millään tavalla. Adopteeraamiset ja toistuvat "Äsh!"-huudahdukset otin ilolla vastaan. Näyttelijät olivat eleissään ja ilmeissään mainioita, etenkin Jaakko Loukkolan eleet hänen ylivertaisesta habituksestaan, jota naiset eivät voi vastustaa, ja entäs ne rakastuneen miehen hövelit ilmeilyt. Vauhti kiihtyi loppua kohti ja marjapuurotkin hyytyivät ihan itsestään, ja huvitti etenkin yhden vanhemman mieshenkilön ilahtunut spontaani huudahdus katsomossa arkistonhoitajan pähkäillessä sitä, ettei vain olisi "sellainen mies". Muutenkin yleisö tuntui kovasti tykkäävän näkemästään, ja sateisesta päivästä huolimatta kaikki lähtivät suu messingillä paikalta.

Miinusta : ei moitteita!

Muuta : Esityksiä Elonkierrossa jäljellä enää yksi (ke 19.6.), mutta mikä ilahduttavinta, Rakas lurjus lähtee kiertueelle "entiseen malliin" ja kiertuekalenteri nähtävillä tämän linkin alta. Kannattaa ehdottomasti tsekata tämä napakka naurupommi, suosittelen erittäin lämpimästi!

Rakas lurjus saa täydet viisi tähteä *****. 

Vetämättömät / Linnateatteri

Vetämättömät - Balladi villistä Länsi-Suomesta / Linnateatteri, Teatteri Emma, Naantali

Ensi-ilta 30.5. 2013, kesto noin 2h 15min väliaikoineen

Käsikirjoitus Mikko Koivusalo

Ohjaus Kari-Pekka Toivonen

Rooleissa : Jussi Lampi, Miska Kaukonen, Santtu Karvonen ja Sarina Röhr

Taustaa : Tekijäporukkaa kun ennalta katseli, olin jo varma että tästä tulen tykkäämään. Nugettiwesterniä on siis luvassa, hirtehishuumoria, hahmogalleriaa, mukana ripaus Monty Pythonia ja Lucky Lukeakin. Homman nimi on se, että kaunis neitokainen (Sarina Röhr) on ryöstetty punanahkojen toimesta, ja neitoa lähtee pelastamaan sangen sekalainen seurakunta pyssysankareita. Muukalainen (Jussi Lampi) ei aluksi halua sekaantua koko seikkailuun millään tavalla, mutta toisin käy. Muukalainen on myös ainut, joka pysyy muukalaisena koko tarinan ajan, muut sen sijaan urakoivat rooleja senkin edestä.

Kuva kertoo paljon... / kuva Matti Vahtera

Plussaa : Morriconemainen alkutunnari lähtee soimaan vihellyksineen ja huudahduksineen ja Muukalaisen jyhkeä hahmo ponchoineen kaikkineen saapuu lavalle. Yleisö innostuu heti alkumetreillä osoittamaan suosiotaan, harvemmin sitä aplodit irtoavat pelkästä ensivisiitistä estradille! Onhan Jussi Lampi toki massiivinen näky, joten aplodit eivät kyllä turhaan tulleet. Hauskana kontrastina massiivisuudelle lavalle raahustaa pyssysankari Frank (Miska Kaukonen), joka muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan erästä myyttistä hahmoa, joka ampuu varjoaan nopeammin. Miehelle käy vähän köpelösti heti alkuun, mutta eipä hänestä niin vaan päästä, omallatunnolla kun on kaikenlaista aina Makuunin filmipalautuksista lähtien Kreikan velkoihin, ja kaikki asiat on saatava hoidettua ennen kuin voi poistua manan majoille. Kaiken pahan alku ja juuri tuntui olevan Vekke Rämö (Santtu Karvonen), mies joka purkaa vanhoja rakennuksia uusien tieltä ja punoo hyvä veli-verkostoja ja miljoona muutakin asiaa, ja tätä sitten kyllä toistetaan aina tarvittaessa ja muutenkin. Näyttämön keskiosa pyörii taas ja mahdollistaa sen, että tapahtumapaikat vaihtuvat kapakkatunnelmista preerialle ja takaisin. Oviaukkoja riittää myös, ja niistä sitten tullaan milloin missäkin hahmossa. Omia suosikkejani olivat varsinkin Miskan esittämä pikkupoika Henkka, joka ärrää mukavasti sortaen oli kovin huolissaan siitä, että inkkarit vievät mukanaan sellaista ryhmää, joka tykkää uittaa kaarnalaivoja. Ja entäs sitten toinen mokoma Elmeri (Santtu Karvonen), joka nojaili kummallisessa asennossa kaktukseen ja lateli viisauksiaan h y v i n  r a u h a l l i s e e n  j a  h a l l i t t u u n  p u h e t y y l i i n. Nerokasta! Santun hahmoista potin räjäytti myös jenkkityyliin puhuva sheriffi, pitkin metsää koluava inkkari Nalkuttava Majava sekä juuri oikealla hetkellä saapuva ratsuväki Luutnantti Mäkine etunenässään. Miskan hahmoista parhaat naurut irrotti Yksinäinen Ratsastaja sekä rasittavuuteen asti Seurankipeä Ratsastaja, oman tunnarin omistava Nobody sekä täysin hillitön viinalle perso "vankkuripappi", jonka aamujumppa venyttelyineen oli loistava! Sarina Röhrille lankesi kaikkien verevien naisten hahmot ja uhoava Billy The F*cking Kid, kaikki kunnia hänelle kyllä mutta kuten länkkäreissä yleensäkin, naiset ovat usein vain sotkemassa kuvioita ja tiellä... Teksti oli täynnä erinäisiä viittauksia Turun seutuun, osan sieltä bongasin ihan itseksenikin, mutta osa olisi mennyt muuten ohi ellei yleisö olisi hirnunut jutuille sopivassa kohdassa. Paljon oli nerokkaita lausahduksia, pahaenteistä korppikotkaa liitelemässä, intiaanipäällikköä joka halusi skalpeerata vähän toisenlaisia nahkoja kuin mihin on totuttu, lännen nopein eli tietysti Usain Colt, letkeää tanssikuviota ja varsinkin pöhköjä hahmoja, niistä minä tykkään! Niin ja olihan paikalla asiantuntijakin, joka kertoi lisää kangastuksesta ja pierun syvemmästä olemuksesta. Kaiken olisi kruunannut se, että lavalle olisi hiipparoinut kojootin hahmossa kettu, joka muina otuksina jolkotteli meitä vastaan kesäteatteriin saapuessamme. Salamyhkäinen katse oli sillä otuksella kyllä...

kuva Matti Vahtera

Miinusta : Välillä tuntui siltä, että tarina jauhoi paikallaan ja toisaalta taas välillä toistettiin liikaa samoja asioita. Jutuissa tosiaan viljeltiin paikallisia erikoisuuksia aika tavalla (olen huomannut saman aiemmissakin jutuissa) ja se mikä turkulaista kovin naurattaa, ei hämeenlinnalaista naurata yhtään. Kunhan nauroin lämpimikseni muiden mukana... Balladi villistä Länsi-Suomestahan tämä oli, että sen puoleen minun on tästä asiasta turha rutista sen enempiä. Paikalla olisi voinut olla myynnissä myös pemmikaania ( Lucky Lukensa lukeneet tietävät kyllä mistä on kyse), sen avulla olisi päässyt hyvin tunnelmaan mukaan!

Muuta : Viileä oli ilta, joten lämmintä mukaan! Tuuli oli kohtalaisen hyytävä, onneksi katsomo ja lava on kauttaaltaan katettu, eipä pääse sade yllättämään ketään. Onnistuin pääsemään juttusille mieskolmikon kanssa, ja lopputuloksena lähiaikoina on luvassa Santtu Karvosen ja Jussi Lammen haastattelu täällä. Miska Kaukosen haastatteluhan täältä jo löytyykin valmiiksi. Aiemminhan vähän kritisoin Miskan pelleilyrooleja, mutta nähtyäni välissä Trainspottingin ja Vadelmavenepakolaisen on miehellä lupa taas hölmöillä minun puolestani ainakin tämän kesän ajan...

Vetämättömät saa Kesäteatterikärpäseltä neljä tähteä **** .