keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Hämeenlinnan teatterin syksy 2013

Tuoreita terveisiä Hämeenlinnan teatterin syyskauden pressitilaisuudesta! Enpäs ottanut tilaisuudessa valokuvia, surkealla kamerallani ne eivät olisi kuitenkaan onnistuneet, enkä liiemmin tehnyt mitään muistiinpanojakaan. Fiiliksen ja muistikuvien (ja syysesitteen) mukaan siis tulee tämä kirjoitus...

 Aluksi nykyinen teatterinjohtaja Heikki Paavilainen (jonka haastattelu on muuten vielä julkistamatta täällä, jostain syystä panttaan sitä) toivotti kaikki lämpimästi tervetulleiksi, ja kertoi olevansa lavalla esittelemässä tulevaa kautta viidettätoista ja samalla viimeistä kertaa. "Maailman parhaan teatterinjohtajan" hakuprosessihan alkaa olla loppusuoralla ja kolme johtajakandidaattia on enää jäljellä. Paavikin valittiin paljon nopeammassa tahdissa! Lopullinen valinta julkistetaan parin viikon kuluttua. Haluaisin tietää jo nyt! Syksyllä Heikin saappaissa on joku toinen, ja se saattaa olla yksi tänäänkin paikallaolleista. Jännää!

Kuningas näyttämöllä / kuva Tommi Kantanen, HMLn teatteri

 Syyskauden aloittaa 4.9. "The Pianist"-vierailu Verstas-näyttämöllä. Kyseessä on klovni Thomas Moncktonin sooloteos, jossa yhdistetään klassista klovneriaa ja nykysirkusta. Luvassa on siis "pianokonsertti", jossa itse artisti ei tunne soitinta lainkaan ja alkaa tutustua siihen mitä moninaisin keinoin. Varmasti on temppuilua luvassa ja sanatonta viestintää, mimiikkaa luulisin. Kuulostaa kiintoisalta! The Pianistista on luvassa neljä esitystä heti syyskuun alkupuolella.

 Syyskuun puolivälissä 12.9. saa ensi-iltansa Snoopi Sirenin ohjaama "Pojat", Paavo Rintalan teoksesta tehty musiikkiteatteriversio. Mikko Niskanenhan ohjasi siitä myös elokuvan, jonka pääosassa nuorena Jake-poikana nähtiin läpimurtoroolissaan Vesa-Matti Loiri. Unohtumaton tarina, sydämessäni läikähti kun näin ensimmäistä kertaa ohjelmistolehtisen. Ohjaajan mukaan tuleva esitys pysyy ajalle ja paikalle uskollisena, eli tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaiseen Ouluun. Se on yhtä aikaa dramaattinen ja järkyttävä, mutta toisaalta hauska ja ilkikurinenkin kasvukertomus poikajoukosta. Siihen pyritään hakemaan vähän Pertsa ja Kilu - tyylistä seikkailumeininkiä ja huumoria sodan raadollisuuden keskelle. Uutta tässä esityksessä tulee sen sijaan olemaan se, että mukana on myös musiikkia. YUP-yhtyeestäkin tuttu, väkevänä lyyrikkona ja omintakeisena säveltäjänä tunnettu Jarkko Martikainen vastaa musiikkipuolesta. Jarkon ja Snoopin jutustelua oli hauska kuunnella, juttua olisi piisannut varmaan iltaan asti. Näytelmässä on mukana Hämeenlinnan teatterin vakkarinäyttelijöitä ja lisäksi syksyllä näyttelijäharjoittelijana aloittava Mikko Töyssy ja lisäksi kolme nuorta teatterikoululaista. Tätä jään todella odottamaan mielenkiinnolla! Jarkko lauloi toimittajan pyynnöstä pätkän yhdestä juomalaulustakin ex tempore, ja sama kuullaan myös saksaksi... Niin, ja Siren vertasi tätä kokonaisuutta vähän Billy Elliottiin, eli nenäliinat mukaan sitten!

 Lokakuun alussa 2.10. ensi-iltansa saa Arja Pessan ohjaama "Näyttelijätär", joka kulkee myös alaotsikolla "Ritva Oksanen 50 vuotta näyttämöllä". Tässä Ritva Oksanen päästää katsojan kurkistamaan näyttelijäntyön ytimeen, ja luvassa on otteita ja lauluja hänen roolitöistään vuosikymmenten ajalta. Kapellimestarina ja miehen rooleissa nähdään "taitava miimikko" Pedro Hietanen. Takuuvarma hitti siis! Ritva esitti pätkän monologia ja lauloi, ja kertoi tarinan julisteessakin nähtävästä hienosta valokuvasta, jossa hän nousee ylös järvestä. Hän kun oli aamukahdeksalta täydessä tällingissä kotonaan, jotta kuvaan saataisi heti aamusta mukaan autenttinen järven usva, ja samoihin aikoihin paikalle saapui loka-autonkuljettaja täyttynyttä p-kaivoa tyhjentämään. Kuski oli tokaissut, että Ritva se vaan on hyvin säilynyt. Pressitilaisuudessa Ritva vielä lauloi pätkän Iitin Tiltua ja Pedro tyytyi myhäilemään viiksiensä takana ja tokaisemaan pari lausetta omaan humoristiseen tyyliinsä.

 Lokakuun puolivälissä 17.10. nähdään vielä yksi kantaesitys, kun Antti Mikkolan käsikirjoittama ja ohjaama "Kuningas näyttämöllä" saa ensi-iltansa. Näytelmä juhlii samalla Harri Ekosen 30-vuotista taivalta näyttämöllä. Harjoitukset ovat jo käynnissä ja luomistyö on vielä kesken, eli esitystä kirjoitetaan samaan aikaan, joka jo itsessään tekee jutusta hyvin kiintoisan. Näytelmässä teatterissa harjoitellaan Kuningas Lear-näytelmää, jonka pääosassa on Harri Ekonen. Harri Ekonen myös esittää narria sekä fiktiivistä hahmoa Harri Ekosta. Mitä kaikkea näyttelijän pään sisällä tapahtuu näytöksen ja harjoitusprosessin aikana, ja näyttelijöillä alkaa tulla keskenäänkin kaikenlaista skismaa, samaan tapaan kuin itse näytelmässäkin. Siskokset tappelevat lavalla ja takahuoneessa jne. Pressitilaisuus pidettiin päänäyttämöllä, jossa oli samaan aikaan tämän näytelmän lavastusta valoineen. Valtava aurinkokello kuvastamassa ajan kulumista. Tuttujen näyttelijöiden lisäksi tässä mukana vahvistusta Tampereen Nätyltä, josta saapuu nuori mies Panu Hietalahti mukaan remmiin.

 Teatterikärpänen odottaa syyskautta hyvin paljon! Luvassa on Paavilaisen mukaan vielä muutama vierailu ehkä, mutta niistä ilmoitetaan sitten tarkemmin. Eräskin Aku Hirviniemi saattaa olla tulossa monologinsa kera visiitille...

 Lopuksi näyttelijä Henna-Maija Alitalo kertoi tulevasta kesäprojektista, eli kesäkuun alkuun on luvassa alakoululaisille kursseja, joissa lapset pääsevät tutustumaan teatteritaloon ja teatteri-ilmaisuun. Kurssin ohjaajana toimii Henna-Maija itse.

 Hämeenlinnan teatterin sivuille pääset tästä linkistä.

2 kommenttia:

  1. Hei hoi, nimesin sinut blogissani yhdeksi Inspiroiva blogi -kiertopalkinnon voittajaksi: http://somesuperfluousopinions.blogspot.fi/2013/04/some-miserable-opinions.html :D

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).